Vie-98.122 Puheviestintä
Topic outline
-
Englannin parlamentti on perinteisesti ollut vapaan puhunnan ja puhekulttuurin tyyssija. Paperista lukeminen on siellä yleensä kiellettyä. Siellä on oivallettu, että hyvän puheen pitäminen vaatii ahkeraa harjoittelua: mestaripuhuja tunnettu Winston Churchill harjoitteli jopa ex tempore - puheenvuoronsa kuuteen kertaan ja istui sitten parlamentissa odottaen hyvää hetkeä puhua. Suomen eduskunnassa on totuttu siihen, että poliitikot lukevat puheensa suoraan paperista. Kun Englannissa tunnelma on sähköinen, ovat meillä kuulijat eduskunnasta kaikonneet. Sytyttävät väittelyt ovat harvinaisia.Kyky mukautua viestintätilanteisiin sisältää osatekijöinä levollisuuden, nokkeluuden, avoimuuden ja kyvyn jäsentää sanottava oikealla tavalla. Levollinen puhuja käyttäytyy vapautuneesti ja hänellä on esiintymisvarmuutta. Nokkeluus on paitsi sanavalmiutta, myös taito käyttää huumoria. Artikulaatiotaitoon kuuluvat sujuvuus sekä tyylin ja sanavalintojen osuvuus. Kuulijat pitävät selvä-äänistä ja ääntään elävästi käyttävää puhujaa etevänä. Hänen katsotaan olevan innostuneempi, varmempi ja kohteliaampi kuin sulkeutunut puhuja. Eleet, tauot, äänen korottaminen, visuaaliset vihjeet ja katsekontakti näyttävät olevan mm. JY:n Comlab-laboratorion tutkimusten mukaan yhteydessä vakuuttavuuteen.
Sanattoman eli nonverbaalisen viestinnän osa-alueisiin kuuluvat:
Kinesiikka, joka tarkoittaa ilmeitä, eleitä, liikkeitä ja kosketuskäyttäytymistä. Me suomalaiset käytämme puhuessamme varsin niukasti eleitä. Joskus jopa luullaan, että on puhujalle eduksi, ettei hän puhuessaan liikahda paikaltaan ja pitää kätensä piilossa (selän takana).
Parakieli, joka tarkoittaa äänen sävyjä ja väriä sekä tauotusta, rytmiä ja painotusta. Tähän kuuluu kaikki se äänellinen ilmaisu, mikä ei ole kielellistä (nauru, itku, vokalisaatiot eli täyteäänet; aaa, ööö). Hyvä puhuja elävöittää äänellään. Yksitoikkoisuus on paras keino nukuttaa kuulijat. Äänellä ihminen vetoaa tunteisiin. Äänellä voidaan myös luoda erilaisia tunnelmia; kun puhuja hiljentää ääntään, höristävät kuulijat korviaan.
Proksemiikka tarkoittaa tilan käyttöön, paikan valintaan, etäisyyteen jne. liittyvää viestintää. Paikanvalinnoilla ilmaistaan esimerkiksi henkilöiden välisiä statuseroja. Suomalainen puhuja piiloutuu usein pöydän taakse, jolloin etäisyys kuulijoihin tulee pitkäksi. Juhlapuhujan esiintymispaikkakin on useimmiten järjestetty niin etäälle ja korkealle mikrofonin taakse, että yhteydenpito kuulijoihin käy yhtä vaikeaksi kuin papeilla ja poliitikoilla.
Sanattoman eli nonverbaalisen viestinnän tarkoitus on toistaa, kumota, korvata, täydentää, painottaa ja säädellä verbaalista viestintää. On syytä muistaa, että puhe on aina ensisijaista, nonverbaalinen toissijaista viestintää. Katseet, eleet ja ilmeet säätelevät verbaalista viestintää (esim. kenelle puheenvuoro siirtyy). Nonverbaalisen viestinnän tulee olla tietoista ja tahdonalaista ja lähettäjällä täytyy olla viestintätarkoitus. Vain tällöin voidaan puhua viestinnästä. Kaikki tämän ulkopuolelle jäävä ei ole viestintää, vaikka monenlaista informaatiota puhujasta saadaankin (esim. mieltymyksiä, asenteita).
Ei ole mitään syytä, miksi vanhoissa tavoissa tulisi ehdottomasti pitäytyä, vaikka Suomessa ei ole värikkyyteen totuttukaan. Kanadasta vierailulla oleva serkku sanoi, ettei jaksa kuunnella suomalaisia TV-haastatteluja, koska niissä tempo on niin verkkainen ja puhuja puhuu niin yksitoikkoisesti. Suomalainen puhuja voisi tehdä hyvän vaikutuksen tulemalla lähelle yleisöä, käyttämällä eleitä vapautuneesti ja päästämällä persoonaansa rohkeasti peliin.