Osion kuvaus

  • Kurssiin kuuluu kymmenen laskuharjoituskierrosta, joissa kussakin on kolme tehtävää. Tehtävänannot ilmestyvät tämän sivun loppuun. Tehtävien palautuksen takaraja on aina torstaisin klo 13:00 alla olevan aikataulun mukaan.

    Kierros Aihe Palautettava viimeistään
    1 Johdatus ja levossa oleva fluidi To 7.3
    2 Fluidin liike ja Bernoullin yhtälö To 14.3.
    3 Säilymisperiaate To 21.3.
    4 Energiayhtälö ja häviöt To 28.3.
    5 Differentiaalimuotoiset yhtälöt To 4.4.
    6 Potentiaaliteoria To 18.4.
    7 Dimensioanalyysi To 25.4.
    8 Putkivirtaukset To 9.5.
    9 Virtaus kappaleiden ympäri To 16.5.
    10 Pyörivät virtauskoneet To 23.5.

    Tehtävät palautetaan MyCourses-sivujen "Palautukset" osiosta löytyviin palautuslaatikoihin. Kullekin tehtävälle on oma palautuslaatikkonsa, joten ole tarkkana, että palautat tehtävän oikeaan laatikkoon. Skannatut tai muuten sähköiseen muotoon tuotetut tehtävät tulee palauttaa kukin omassa pdf-tiedostossaan (yhden sivun palautukset voi palauttaa myös jpeg-kuvana). Muita palautusmuotoja ei hyväksytä, sillä pyrimme pitämään yhdenmukaisilla palautuksilla assistenttien ylimääräisen työn minimissään (heille tulee kurssin aikana tarkastettavaksi useita tuhansia tehtäviä). Opiskelijakäytössä olevilla Harald Herlin -oppimiskeskuksen kopiokoneilla voi skannata suoraan tehtävät pdf-tiedostoksi omaan sähköpostiin (palvelu poistuu jossain vaiheessa tämän vuoden aikana). Katso lisätietoja täältä. Pdf-tiedoston luontiin itse otetuista kuvista löytyy lukuisia tapoja. Ohessa muutama vinkki

    Älypuhelimille löytyy myös suoraan eri alustoille sovelluskaupoista lukuisia sovelluksia, joilla voi "skannata" tehtäväpaperit suoraan pdf-tiedostoiksi. Kun otatte kuvia tehtäväpapereista kiinnittäkää erityistä huomiota kuvien laatuun. Skannerisovellusten käyttö puhelimen oman kamerasovelluksen sijaan on suositeltavaa, koska ne tyypillisesti parantavat automaattisesti kuvanlaatua ottaen huomioon, että kyseessä on tekstiasiakirja.

    Peruslähtökohta yksittäisen tehtävän arviointiperusteiden laatimisessa on seuraava

    • 0 pistettä: tehtävää ei ole tehty, ratkaisu on periaatteeltaan täysin väärä tai ratkaisu on kopioitu

    • 1 piste: tehtävää on lähdetty ratkaisemaan oikein eli alkuoletukset ja käytetyt yhtälöt ovat oikein

    • 2 pistettä: edellisen lisäksi ratkaisussa on kaikki oleelliset vaiheet, mutta ratkaisuprosessia ei ole selitetty tai siinä on useita pieniä virheitä

    • 3 pistettä: edellisten lisäksi tehtävä on oikein ratkaistu ja tehtävän vaiheet on selitetty selvästi

    Eri osa-alueiden painoa muokataan tyypillisesti hieman ottaen huomioon kyseisen tehtävän luonne. Täydet pisteet saadakseen tehtävän ratkaisun periaate on siis kuitenkin pitänyt avata ja ratkaisun pitää olla oikein. Selitysten ei tarvitse olla pitkiä, vaan tässä riittää, että keskeiset vaiheet tulevat selväksi siten, että assistentin ei tarvitse päätellä, mitä olette eri vaiheissa tehneet. Arviointipolitiikka on tarkoituksellisesti tiukka ja siinä korostuu kaksi asiaa: huolellisuus ja ratkaisun dokumentointi. Koen, että insinöörin ammatissa huolellisuuden merkitys korostuu, koska huolimattomuuden seurauksena voi olla suuret kustannukset, yrityksen maineen menettäminen, uhka ihmisten terveydelle tai jopa ihmishenkien menettäminen. Tiukalla arvioinnilla pyrin ohjaamaan teitä huolellisuuteen. Pienestä huolimattomuusvirheestä saattaa menettää kolmasosan yksittäisen tehtävän pisteistä, joka on yksittäisen tehtävän kohdalla paljon. Tämän tarkoituksena on ohjata opiskelija kiinnittämään huomiota huolellisuuteen. Koko kurssin pistepotista tämä on hyvin vähän. Toisaalta, jos opiskelija tekee jatkuvasti huolimattomuusvirheitä, on tämä huolestuttavaa tulevaa insinöörin ammattia ajatellen ja tällaisen huolimattomuuden vakavuus tulee heijastua arvioinnissa. Selitykset vaatimalla pyrin varmistamaan, että olette ymmärtäneet tehtävään liityvät oletukset ja ratkaisun logiikan. Selitykset myös paljastavat, onko tehtävän yksityiskohdat ymmärretty. Ratkaisun dokumentointi auttaa myös assistentteja tarkistamaan nopeasti, että tehtävän ratkaisulogiikka on oikein. Hyvin dokumentoidusta tehtävästä näkee jo pelkkien selitysten perusteella ilman kaavoja, onko tehtävä oikein ratkaistu.

    Kurssin painotetun keskiarvon laskemista varten laskuharjoitusten arvosana määritetään kaavalla (pisteet-45)/(90-45)*(5,7-0,5)+0,5. Laskuharjoitusten paino on kurssiarvosanassa 1/3. Laskuharjoitusten läpäisemiseen tarvitaan puolet (45) maksimipisteistä. Ohessa ohjeellinen taulukko kaavan tulkintaan, jossa arvosanat on pyöristetty.

     Pisteet Arvosana
     0-44 0
     45-53 1
     54-62 2
     63-70 3
     71-79 4
     80-88 5
     89-90 6