Topic outline

  • Taustatietoa päätöksenteosta ja ongelmanratkaisusta

    Mitä päätösanalyysi on ?

    Monet yhteiskunnallisessa ja yrityselämässä vastaan tulevat päätökset ovat vaikeita. On tehtävä valintoja keskenään ristiriitaisten tavoitteiden välillä, ja vaihtoehtojen hyvyys riippua mitä erilaisimmista epävarmuuksista. Niin ikään päätökset saattavat koskettaa yhteiskunnassa useita eri sidosryhmiä, joiden intressit on kuitenkin pyrittävä ottamaan huomioon.

    Päätösanalyysi on systemaattinen lähestymistapa, jonka avulla päätöstilanteesta rakennetaan ongelman olennaiset piirteet tavoittava matemaattinen malli. Keskeisenä periaatteena päätösanalyysissä on ongelman jäsentäminen - eli strukturoiminen - siten, että päätökselle asetettavat tavoitteet, päätöksentekijän preferenssit, vaihtoehdot sekä mahdolliset epävarmuudet tulevat selkeästi täsmennettyä. Näin rakennettua mallia voidaan käyttää päätöksenteon tukena: malli kertoo siitä, miten päätöksentekijän kannattaisi edetä, mikäli hän on valmis hyväksymään päätösanalyyttisten menetelmien taustalla olevat rationalisuusoletukset.

    Decision Analysis Societyn sivuilla on lyhyt johdatus päätösanalyysin käsitteisiin.

    Millaisia menetelmiä päätöksenteon tukemiseksi sovelletaan?

    Erilaisia päätösanalyyttisiä menetelmiä on olemassa useita. Menetelmät eroavat toisistaan muun muassa sen suhteen, 1) tuetaanko mallilla yhden henkilön vai useamman henkilön päätöksentekoa, 2) montako tavoitetta päätökseen liittyy, ja 3) millä tavoin epävarmuus huomioidaan analyysin kuluessa.

    Menetelmistä tunnetuimpia ovat muun muassa

    • arvopuuanalyysi, joka tukee monitavoitteista päätöksentekoa varmuuden vallitessa,
    • analyyttinen hierarkiaprosessi, jossa vaihtoehtojen keskinäistä paremmuutta arvioidaan pareittaisten vertailujen avulla,
    • päätöspuut ja vaikutuskaaviot, joissa epävarmuudet mallitetaan todennäköisyyksinä.

    Mihin päätösanalyysiä sovelletaan ?

    Päätösanalyyttisen lähestymistavan edut korostuvat sellaisten ongelmien taskastelussa, jotka ovat luonteeltaan monitahoisia ja kauskantoisia, tai joihin saattaa liittyä merkittäviä epävarmuuksia. Tällaisia ongelmia liittyy muun muassa energiapolittiseen päätöksentekoon, infrastruktuurihankkeiden suunnitteluun (esim. tehtaan sijoittaminen), ympäristövaikutusten arviointiin sekä tutkimus- ja kehitysresurssoinnin suunnitteluun ja kohdentamiseen. Monissa tilanteissa analyysillä ei tähdätä niinkään yksittäisen päätösehdotuksen työstämiseen, vaan ongelman parempaan hahmottamiseen, eri tahojen esittämien näkökohtien ymmärtämiseen sekä uusien vaihtoehtojen tunnistamiseen ja luomiseen.

     

    Millaisia ohjelmistoja päätösanalyysissä käytetään apuna?

    Tällä hetkellä päätösanalyyttisiä ohjelmistoja on markkinoilla lähes kolmekymmentä. OR/MS-lehti on tehnyt tuoreen vertailun eri ohjelmistoista.

    Systeemianalyysin laboratoriossa on kehitetty useita päätösanalyyttisiä ohjelmistoja, joita ovat muun muassa HIPRE 3+, WINPRE sekä internetissä toimiva Web-HIPRE. Näitä ohjelmistoja on Suomessa sovellettu muun muassa energiapolittiisen päätöksenteon tukemiseen, ympäristövaikutusten arviointiin ja tuotteiden elinkaarianalyysiin.

    Mitä hyvän päätösanalyysin tekeminen edellyttää?

    Päätösanalyysissä on aina kysymys päätöksenteon tukemisesta, ei päätöksentekijän korvaamisesta. Analyysin tekeminen edellyttää siis hyvää yhteistyökykyä, jotta päätöksentekijän tavoitteista, mieltymyksistä, vaihtoehdoista ja mahdollisista epävarmuuksista onnistutaan rakentamaan malli, joka todella kuvastaa päätöksentekijän näkemyksiä. Samalla analyysin tekeminen vaatii hyvää menetelmätuntemusta, jotta analyysin tulokset ovat luotettavalla pohjalla. Päätösanalyyttiset ohjelmat ovat tällöin usein olennainen apu.

    Seuroja

    Päätösanalyyttisen tutkimuksen parissa toimii parikin aktiivista yhdistystä. Näistä Decision Analysis Society on aktiivinen etenkin hyötyteoriaa soveltavan päätösanalyysin kentällä, kun taas International Society on Multiple Criteria Decision Making (MCDM) -yhdistyksen mielenkiinnon kohteena on myös monia muita menetelmiä.