Topic outline


  • Hei!

    Kurssi pidetään siis heinä- ja elokuussa 2019. Ensimmäinen luento on 23.7. tiistaina ja viimeinen luento on perjantaina 23.8.

    Kurssilla ei ole välikokeita. Kurssin voi siis suorittaa vain suoraan loppukokeella. Kurssilla on laskuharjoituksia ja laskuharjoitusten tekemisestä saa lisäpisteitä. Laskuharjoituksissa on mahdollisesti joitakin tuntitehtäviä tai muun muotoisia tehtäviä. Pääpaino harjoituksissa on kuitenkin kotitehtävillä joista saa lisäpisteitä loppukoetta varten.


    Laskuharjoitukset eivät siis ole pakollisia ja arvosana määräytyy kahdella eri tavalla lasketusta arvosanasta. Enemmän tietoa tästä asiasta on "Kurssin suorittaminen" osiossa.

    Kurssille toivotaan runsasta osan ottoa. Vuosina 2014-18 alkukesän Diff. Int. 2 ja tämän heinä-elokuun Todennäköisyyslaskennan kesäkurssin on suorittanut hyvin monenlaisilla lähtötiedoilla kurssille tulleita niin Aalto- yliopiston päivä- kuin aikuisopiskelijoita ja Avoimen yliopiston opiskelijoita.


    Loppukokeeseen ilmoittautumisen tarpeesta pyrin ottamaan selvää mahdollisimman pian erikseen. Kurssille täytyy siis toki joka tapauksessa ilmoittatua WebOodissa

    Koska opiskelijat ovat paljon töissä kesäaikaan, niin työesteen tai muun hyväksytyttävän esteen kohdalla laskuharjoitusten suorittamista kannattaa tiedustella minulta (Markku Malmivuori).

    Aalto-yliopiston opiskelijat ilmoittatuvat kurssille WebOodissa ja Avoimen yliopiston opiskelijoille tietoa ilmoittautumisesta löytyy Avoimen yliopiston sivuilta.


    Ilmoittautukaa johonkin laskuharjoitusryhmään WebOodissa sen mukaan mikä tuntuu sopivammalta teille. Laskuharjoitustilaisuuksissa saa käydä täysin vapaasti. Tämä on edellyttäen, että salissa on tilaa. Tosin käytössämme on usein/yleensä varsin suuri sali U8 tai U9 ja lisäksi, jos haluaa niin voi toki aina hakea oman tuolin esim. naapuriluokasta kunhan palauttaa sen sitten harjoituksen/luennon jälkeen. 

    Tarkemmat tiedot luento ja laskuharjoitus ajoista löytyvät WebOodista ja ne päivittyvät aina tarvittaessa näille Mycourses sivuille.


    Tarkemmat tiedot kurssin suoritustavoista löytyy tämän Mycourses kurssin sivuston muista osioista sitä mukaa kun ne päivittyvät.



    Kevät ja kesä terveisin Markku Malmivuori