Topic outline

  • Haetaan kurssiapulaisia syksyn 2021 Ohjelmoinnin peruskurssi Y1:lle

    Haku on päättynyt ja paikat on täytetty.

    Haku syksyn 2021 kurssiapulaiseksi on on käynnissä ja päättyy 12.4.2021. Jos olet kiinnostunut tehtävästä, jätä hakemuksesi CS-laitoksen Tuntiasssitenttipoolin kautta.

    Kurssiapulaisen tehtäviin kuuluu kahden viikoittaisen harjoitusryhmän pitäminen ajalla 16.9.-1.12.2021 (ei kuitenkaan tenttiviikolla), opiskelijoiden neuvomista kurssin keskusteluryhmässä sovituilla  viikoilla, joidenkin palautettujen harjoitustehtävien tarkistaminen käsin (pääosa tehtävistä tarkistetaan automaattisesti) sekä muita vastaavia tehtäviä. Yhden kurssiapulaisen kokonaistyöaika (joka sisältää myös esimerkiksi opetukseen valmistautumiseen käytetyn ajan) on noin 100 tuntia koko kurssin aikana. Halutessaan kurssiapulainen voi ottaa lisätehtäviä (esimerkiksi ylimääräisten harjoituskertojen pitäminen), joista maksetaan erikseen. Lisätehtäviä on tarjolla rajoitetusti.

    Myös hakijat, jotka eivät vielä osaa Pythonia, mutta osaavat muuten ohjelmoida esim. Scala-kielellä, otetaan paikkoja täytettäessä huomioon, jos he sitoutuvat opettelemaan Pythonin ennen kurssin alkua (esim. kesäkurssilla). Koska kurssin opetuskieli on suomi, palkattavilta kurssiapulaisilta edellytetään hyvää suomen kielen taitoa.

    Lisätietoja kurssiapulaisen tehtävistä ja palkkauksesta antaa Kerttu Pollari-Malmi (etunimi.sukunimi@aalto.fi).

    Tietoa sysksyn 2020 kurssista

    Koronavirustilanteen pahenemisen ja sitä seuranneen Aallon ohjeiden tiukentumisen vuoksi kurssilla siirrytään pelkästään etäneuvontaan ma 26.10. lähtien. Harjoitusryhmiä ei siis enää järjestetä paikan päällä Tietotekniikan talossa, vaan samoina aikoina voi saada henkilökohtaista neuvontaa Zoom-yhteyden avulla. (Tämä tieto koskee Aallon tiloissa järjestettyjä ryhmiä. Lukiolaisten ryhmistä lukiot tiedottavat erikseen.) Ohjeet harjoitustehtävien etäneuvontaan osallistumiseen ovat sivulla Harjoitusryhmät ja etäneuvonta.

    Lue tämän sivun tekstit ja ainakin alasivu Suoritusvaatimukset, jotta tiedät, miten kurssi on järjestetty ja mitä sinun pitää tehdä, jotta saisit kurssin suoritetuksi. Kun olet lukenut tämän alasivut ja sivun loppuun, tässä loppukurssilla tarvitsemasi linkit

    • oppimateriaaliin ja harjoitustehtäviin A+-järjestelmässä avautuu ma 7.9. (huom, käytä Aalto-loginia, google ei käy) ja
    • neuvojen kysymiseen Piazza-foorumilla. Ensimmäisellä kerralla valitse "Join as Student" ja paina Join Classes -painiketta

    A+ pyytää ensimmäisellä kerralla sinua ilmoittautumaan kurssille. Tämä ei tarkoita sitä, että et olisi ilmoittautunut kurssille Aalto-yliopistossa jo aikaisemmin, vaan "ilmoittautumisella" tarkoitetaan tässä vain sitä, että sinut kirjataan myös A+-järjestelmässä kurssin osanottajaluetteloon, sillä A+ ei saa automaattisesti kurssin ilmoittautumistietoja Oodista.

    Kurssi alkaa 7.9. Tänä syksynä koronavirus vaikuttaa tämänkin kurssin käytännön järjestelyihin, mutta luennot järjestetään etänä niin, että ne videoidaan ja ovat nähtävissä myös luennon jälkeen. Harjoitustehtävien neuvontaa varten järjestetään harjoitustilaisuuksia sekä paikan päällä Otaniemessä että etänä Zoom-yhteyden avulla. Opiskelija voi valita itse, kumpaan hän osallistuu. (On kuitenkin mahdollista, että Otaniemessä järjestettäviin tilaisuuksiin joudutaan tekemään lyhyellä varoitusajalla muutoksia, jos koronavirustilanne vaatii sitä.) 26.10. alkaen ei enää järjestetä harjoitusryhmiä Otaniemessä.

    Harjoitustehtävien tekeminen on kurssilla pakollista, mutta harjoitustilaisuuksiin tai -neuvontaan osallistuminen ei. Harjoitustilaisuuksissa opiskelijat ratkaisevat kurssin harjoitustehtäviä itse omalla tietokoneellaan, mutta voivat tarvittaessa pyytää apua paikalla olevalta assistentilta. Harjoituksiin ei ole ilmoittautumista.

    Tentti järjestetään tietokonetenttinä Otaniemessä EXAM-luokassa marraskuun lopun ja joulukuun alun aikana. Kukin opiskelija varaa itselleen sopivan kolmen tunnin ajan EXAM-luokasta tentin tekemiseen annetulta aikaväliltä. Tentistä ja EXAM-varauksista tiedotetaan tarkemmin myöhemmin. Varaa kuitenkin kalenteristasi myös alunperin suunniteltu tenttiaika 3.12. klo 17:00-20:00 siltä varalta, että EXAM-tenttien järjestäminen ei ole mahdollista koronavirustilanteen vuoksi.