Topic outline

  • Opettajat

    Heikki Ihasalo ja Joona Harju

    etunimi.sukunimi@aalto.fi


    Tämä moduuli muodostuu kahdesta laboratoriotyöstä ja neljästä ekskursioista. Moduulissa ei ole muita suoritteita.

    Laboratoriotyöt

    Laboratoriotyöt tehdään 2-4 hengen ryhmissä TUAS-talon huoneessa 2552.  Yksi niistä keskittyy rakennusautomaatioon ja toinen kenttäväyliin. Laboratoriotyön kesto on kaksi tuntia. Laboratorioaikoja on tarjolla maanantaisin ja tiistaisin klo 8-16 aikavälillä 16.-31.1. Molemmille töille varataan aika sivustolla alempana olevan ilmoittautumisen kautta. 

    Ennen laboratoriotöiden suorittamista tulee tehdä aiheeseen liittyvät esitehtävät ja palauttaa ne sivustolla alempana olevan linkin kautta ennen oman laboratoriovuoron alkua. Vaikka labrat suoritetaan ryhmissä, tulee jokaisen palauttaa oma esitehtävänsä. Esitehtävä on siten henkilökohtainen suorite ja labra ryhmänä tehtävä. Myöhässä palautettujen esitehtävien pistemäärästä vähennetään 3 pistettä. Yli 24h myöhässä palautettuja esitehtäviä ei hyväksytä. Huomio, että laboratoriotöiden pisteet annetaan pelkästään esitehtävien perusteella. Laboratoriotyön hyväksytty suorittaminen edellyttää kuitenkin myös itse labraan osallistumista. 

    Laboratoriotöihin liittyvissä kysymyksissä ota yhteys Joona Harjuun


    Ekskursiot

    Moduulissa järjestetään ekskursiot neljään yritykseen. Ekskursiot ovat osittain luentomaisia ja niiltä saa tietoa rakennusautomaation ja kenttäväylien perusteista. Ilmoittautuminen ekskursioille tapahtuu alempaa tältä sivustolta.  Ilmoittaudu viimeistään 24h ennen yritysvierailun alkua, sillä yritykset haluavat vierailijoiden tiedot etukäteen. Muista myös perua ilmoittautumisesi, jos et pääse osallistumaan vierailulle. Viime hetken perumiset (esim. sairastumisen johdosta) ilmoitetaan Heikki Ihasalolle (heikki.ihasalo@aalto.fi). Huomio, että osalla ekskursioista on rajattu osallistujamäärä. Paikat menevät ilmoittautumisjärjestyksessä.  Pisteet annetaan ilmoittautumislistan ja ekskursiolla todennetun läsnäolon mukaan. 

    Tarkemmat tiedot ekskursioiden sijainneista ja vinkkejä miten yrityksien toimipisteille pääsee löytyy ilmoittautumisosiosta. Siemens ekskursion ajankohta on vielä avoinna. Tämä päivitetään heti kun asia saadaan sovittua.

    Ekskursioihin liittyvissä kysymyksissä ota yhteys Heikki Ihasaloon. 

     

    Suorittaminen ja pisteytys

    Moduulissa pisteitä annetaan laboratoriotöistä ja yritysvierailuihin osallistumisesta. Yhteensä moduulista voi saada 25 pistettä ja opiskelija voi vapaasti valita miten pisteet kerryttää. Kaikkiin laboroihin/yritysvierailuihin ei siten tarvitse osallistua. Pisteitä saa seuraavasti: 

    • Laboratoriotöistä annetaan 0-10 pistettä/labra. Pisteet saa etukäteistehtävistä ja osallistumisesta labraan.
    • Yritysvierailuista annetaan 2,5 pistettä/ekskursio