Enrolment options

Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

Kurssi kehittää opiskelijan kykyä ymmärtää taidetta ja kulttuurista monimuotoisuutta ja sitä miten kuvat, esineet, arkkitehtuuri ja media ovat muokanneet maailmaa ennen ja nyt. Opiskelija oppii tarkastelemaan ja ymmärtämään taidetta, muotoilua, arkkitehtuuria ja mediaa suhteessa eri aikakausiin, kulttuureihin ja yhteiskuntiin. Kurssin tavoitteena on edistää vertailevaa, poikkitieteellistä lähestymistapaa taideteosten, muotoilun ja arkkitehtuurin analysoinnissa.  

Kurssin suoritettuaan opiskelijalla on tietoa taiteen tutkimukseen soveltuvista perustutkimuksen menetelmistä ja esitystavoista. Hän osaa tunnistaa ja käyttää estetiikan ja taidehistorian sanastoa, terminologiaa ja keskeisiä käsitteitä. Hän on tietoinen siitä, miten taideteokset ja niiden erilaiset tarkastelutavat ja tulkinnat vaikuttavat ymmärrykseemme historiasta, kulttuureista ja yhteiskunnista. Opiskelija osaa kiinnittää huomioita visuaaliseen lukutaitoon, ja hän ymmärtää, kuinka taiteen ja median katselukokemukset perustuvat tietoon ja muistiin. Hänellä on kykyä tunnistaa ja jäsentää historialliset faktat, teoreettiset tulkinnat ja henkilökohtaiset mieltymykset keskustellessaan ja kirjoittaessaan taiteesta.

Laajuus: 3

Aikataulu: 14.04.2025 - 26.05.2025

Vastuuopettaja (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Sanna Lehtinen, Mononen

Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):

Kurssin CEFR-taso (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Opetuskieli ja suorituskielet (koskee tätä kurssikertaa):

Teaching language: Finnish. Languages of study attainment: Finnish, Swedish

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Tarkastelemme ja analysoimme taiteen ilmiöitä taiteentutkimuksen perusmetodeja soveltaen. Vaihtelevia teemoja havainnollistetaan esimerkeillä eri aikakausilta, kulttuureista sekä visuaalisen taiteen eri muodoista, arkkitehtuurista, muotoilusta, pukeutumisesta ja kehon koristelusta. Tutustumalla taiteen globaaliin kenttään opiskelijat tulevat tietoiseksi siitä, miten sosiaalinen ja kulttuurinen konteksti vaikuttavat taiteen ymmärtämiseen ja tulkintaan. Luentojen, valikoitujen esimerkkien ja kirjallisten tehtävien avulla opiskelijat oppivat ymmärtämään, miten taide heijastelee ja muokkaa yhteiskuntia. Luennot, opintomateriaalit sekä lyhyet kirjalliset tehtävät tähtäävät vahvistamaan opiskelijoiden kykyä paikantaa oma taidetta koskeva ajattelunsa osana laajempaa kulttuurista kontekstia sekä sanallistamaan työtään ja keskustelemaan siitä. Ryhmäkeskustelut antavat opiskelijoille mahdollisuuden jakaa ajatuksia, soveltaa oppimaansa sekä harjoitella argumentointitaitoja ja taidekentän sanastoa.  

Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Luentoja, alustuksia ja lyhyitä esitelmiä. Pari- tai pienryhmätyöskentelyä ja keskusteluosioita. Kirjallisia tehtäviä. Valikoidut tekstit ja muu materiaali johdattavat opiskelijoiden keskusteluihin ja tarjoavat aiheita itsenäisesti suoritettaviin kirjallisiin tehtäviin. Kurssi sisältää lisäksi runsaasti visuaalista aineistoa. 

    Kurssin hyväksytty suorittaminen edellyttää vähintään 80% läsnäoloa opetustilanteissa, annettujen tehtävien suorittamista vaaditussa ajassa sekä osallistumista ryhmätyöskentelyyn ja keskusteluosioihin, joihin sisältyy perehtymistä ennalta annettuihin teksteihin ja muuhun materiaaliin.

Työmäärä toteutustavoittain
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    24 h kontaktiopetusta sisältäen keskusteluosioita, 57 h itsenäistä työtä

PERUSTIETOJA

Oppimateriaali
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Erikseen ilmoitettava kirjallisuus, artikkelit, videot ja kuvamateriaali kurssilla ja MyCourses.

Korvaavuudet
Esitiedot
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Esitiedot

SDG: Kestävän kehityksen tavoitteet

    8 Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua

    13 Ilmastotekoja

    16 Rauha, oikeudenmukaisuus ja hyvä hallinto

    17 Yhteistyö ja kumppanuus

LISÄTIETOJA

Lisätietoja
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Opetuskieli: suomi

    Opetusperiodi: 2024-2025 Syksy I
    2024-2025 Kevät V
    2025-2026 Syksy I
    2025-2026 Kevät V

    Ilmoittautuminen:

    Kursseille ottamisen priorisointijärjestys Aalto ARTSissa vahvistettujen priorisointikriteereiden mukaisesti, https//www.aalto.fi/fi/palvelut/kursseille-ilmoittautuminen-ja-priorisointijarjestys-taiteiden-ja-suunnittelun

    Etusijalla opiskelijat, joilla kurssi kuuluu pääaineen/ohjelman pakollisiin opintoihin, ja on opiskelijan HOPSissa aikataulutettu ko. lukuvuodelle.

    Miniosallistujamäärä, jolla kurssi järjestetään, on 20 opiskelijaa. Maksimiosallistujamäärä katso toteutus.

Guests cannot access this workspace. Please log in.