Dialogisuus
3. Tekstien välinen dialogisuus
Dialogisuus tekstien välillä on eri asia kuin lähteiden käyttö: kaikkien tutkimustekstien (oli ne sitten tieteellisiä tai taiteellisia) tulee suhteuttaa sisältöjään olemassa olevaan relevanttiin lähdekirjallisuuteen, mutta vain osa tutkimusteksteistä on dialogista suhteessa toisiin teksteihin.
Tämä tekstien välinen dialogisuus ei ole universaali hyvän tekstin kriteeri, jonka kaikki tieteenalat ovat omaksuneet. Sitä voidaan kuitenkin pitää arvona sellaiselle tutkimustekstille, jonka alaan tai aiheeseen liittyy tulkinnanvaraisuutta tai jossa annetaan huomattava painoarvo kielelliselle argumentaatiolle. Niinpä dialogisuus on hyve useilla ihmistieteiden, taiteiden ja muotoilun aloilla.
Viittaustavat
Yhden konkreettisen esimerkin dialogisesta ja ei-dialogisesta lähteidenkäytöstä tarjoavat kaksi viittaustapaa eli kirjoittaja- ja sisältöpainotteinen viittaustapa. Huomaa, että viittaustavassa on kyse eri asiasta kuin viittausjärjestelmässä. Jälkimmäinen tarkoittaa lähteiden tarkkaa merkintätapaa ohjaavaa standardia, kun taas viittaustapa merkitsee sitä, miten lähde tuodaan osaksi sitä tekstin kohtaa (erityisesti virkettä), jossa siihen viitataan.
Kirjoittajapainotteinen viittaustapa
Markowitz (1998: 387) esittää, että negatiivinen korrelaatio koiranpentujen määrän ja stressihormonin erityksen välillä pätee universaalisti kaikissa tilanteissa.
Sisältöpainotteinen viittaustapa
Negatiivinen korrelaatio koiranpentujen määrän ja stressihormonin erityksen välilllä pätee universaalisti kaikissa tilanteissa (Markowitz 1998: 387).
Yllä olevat (keksityt) esimerkit sisältävät saman tiedon samasta (kuvitteellisesta) lähteestä poimittuna, mutta silti niiden ero on hyvin selkeä. Siinä missä sisältöpainotteinen viittaustapa sisällyttää kaikki viitetiedot (ml. kirjoittajan nimi) itse viittaukseen sulkujen sisään, kirjoittajapainotteinen viittaustapa sijoittaa kirjoittajan nimen virkkeen päälauseen subjektiksi: Markowitz ... esittää. Lähteen kirjoittajasta tulee siis ikään kuin hahmo kertomukseen, mutta ennen kaikkea hänen sanomisiinsa on nyt otettava kantaa jollakin referointi-ilmauksella, kuten tässä verbillä esittää. Itse (lähteeseen viittava) kirjoittaja on nyt valinnan edessä:
... esittää, väittää, kiistää, päättelee, toteaa, osoittaa -n mukaan, todistaa, todistelee, esittää hypoteesina, pyrkii osoittamaan...
Erilaisten referointi-ilmausten määrä on hyvin laaja, mutta niillä on yksi yhteinen nimittäjä: yksikään niistä ei esitä referoitua sisältöä itsestäänselvänä totuutena. Lähimmäksi tulevat ilmaukset kuten osoittaa, todistaa, selvittää ja löytää, mutta nekin tuovat mukanaan tiedon äärelle johtaneen konkreettisen työn. Ne kylläkin esittävät tiedon kyseisestä tutkimustyöstä riippumattomana objektiivisena totuutena: osoittaa ja todistaa korostavat tutkimustyön loogista puolta kun taas selvittää ja löytää korostavat empiiristä tiedonhankintaa. Nämä verbit kuten muutkin referointi-ilmaukset yllä joka tapauksessa väistämättä ottavat kantaa tiedon luotettavuuteen ja tutkimustulosten lopullisuuteen.
Referointi-ilmausten laajuus hahmottuu paremmin, kun mukaan tarkasteluun otetaan verbit, jotka tiedon ja tulosten varmuuden sijaan kuvaavat tiedonmuodostuksen prosessia sinänsä:
... pohtii, pohdiskelee, tarkastelee, käsittelee, analysoi, tutkii, hahmottelee, kehittää, kehittelee, kartoittaa...
Tällaisilla verbeillä on se mielenkiintoinen ominaisuus, että ne tuovat erityisen vahvasti lähteen kirjoittajan tekstiin mukaan. Tämä siksi, että ne kohdentuvat tutkimustyön tosiasiallisesti päättyneeseen prosessiin ikään kuin se olisi edelleen jatkuva (preesens, esim. tarkastelee) tai ikään kuin lukija olisi hypännyt kertomukseen mukaan (imperfekti, tarkasteli).
Lähteiden käsitteleminen ja suhteuttaminen toisiinsa
Kun lähteitä referoidaan, katsotaan ne jo valitulle aiheelle olennaisiksi. Lukijalle pitää kuitenkin tehdä selväksi (suoraan tai epäsuoraan), miksi kyseistä lähdettä referoidaan. Voidaankin kysyä, että miksi lähteeseen on alunperin ylipäätään tutustuttu ja viitattu. Hyviä vastauksia ovat:
Lähteiden käyttötarkoituksia
- jokin tutkimustulos, -asetelma tai -näkökulma otetaan oman tekstin (tai tekstin osan) lähtökohdaksi
- jokin tutkimustulos -asetelma tai -näkökulma otetaan oman produktiivisen työskentelyn lähtökohdaksi
- tutkimusta halutaan puolustaa
- tutkimusta halutaan kritisoida tai sen tulokset kumota
- tutkimusta käytetään havainnollisena esimerkkinä tutkimussuuntauksesta tai -tyypistä (joita myös laajemmin voidaan puolustaa tai kritisoida)
- tutkimusta käytetään aiheen tai ilmiön esittelyyn
- populääriä tekstiä (esim. ei-tieteellinen artikkeli, kirja, blogi) käytetään havainnollistamaan aihetta tai ilmiötä.
Dialogisuutta on se, että lähteitä käytetään monipuolisesti näissä eri tehtävissä. Saman lähteen eri kohdat voivat esiintyä eri tehtävissä: kirjoittaja esimerkiksi on yhtä mieltä referoimansa tutkimuksen valitusta lähtökohtasta mutta kritisoi tästä tehtyä johtopäätöstä. Vielä parempi on, että selvittää hyvän otoksen oman tutkimusaiheen kannalta olennaisimmista lähteistä, ja hyödyntää eri lähteitä eri tarkotuksissa. Seuraavassa on poimittu kaksi esimerkkiä Petra Rapon (2020) kuvataidekasvatuksen kandidaatintutkielmasta Helppoa ja kivaa – Yhdeksäsluokkalaisten ajatuksia kuvataiteen opiskelusta. Esimerkit ovat johdannossa, mutta voisivat muotonsa puolesta löytyä myös tausta- tai käsittelyluvusta.
Esimerkki 1. Rapo, Petra 2020: 1
Aiempaa tutkimusta oppilaiden ajatuksista kuvataidetta kohtaan on tehty melko vähän. Anniina Koivurova on tehnyt vuonna 2010 väitöstutkimuksen seitsemäsluokkalaisten kokemusmaailmasta kuvataidekontekstista käsin. Hän on kerännyt eläytymistarinoiden avulla seitsemäsluokkalaisilta tietoa kuvataideopetuksen tavoitteista, tuntien sisällöstä ja opettajan roolista. Riina Tornikoski ja Elina Ylämäki ovat kirjoittaneet pro gradu -tutkielman vuonna 2009, jossa he tutkivat taito- ja taideaineiden asemaa perusopetuksessa. Siinä selvisi, että oppilaat pitävät taito- ja taideaineita tärkeänä osana koulunkäyntiä. Uskon oman tutkielmani tuovan myös tärkeää tietoa kuvataideopetuksesta, ja tarjoavan kurkkauksen oppilaiden koulunsisäiseen arvomaailmaan.
Esimerkkikatkelmassa kirjoittaja muodostaa taustoittavan yleiskuvauksen aihepiiriä koskevan tutkimuksen tilanteesta. Tässä tapauksessa tutkimusta aiheesta on vähän, mikä mahdollistaa mukaan poimittujen esimerkkitutkimusten lyhyen kuvailun. Huomaa, että katkelma päättyy kirjoittajan omaa käsillä olevaa tutkimusta koskevaan luonnehdintaan, jonka avulla oma tutkimus asetetaan osaksi aihetta koskevan tutkimuksen jatkumoa.
Esimerkki 2. Rapo, Petra 2020: 2
Aikojen saatossa kuvataiteen oppisuunnitelmaan on ladattu enemmän ja enemmän tavaraa, laajoja alueita hallittavaksi. Anniina Koivurova (2010, 59) kirjoittaa: ”Vaikka kuvataiteella oppiaineena on mahdollisuus käsitellä moninaisia ja haastavia nykypäivän visuaalisen kulttuurin ilmiöitä, pienten tuntimäärien sisällä kuvataideopettaja joutuu pohtimaan, mitä hän painottaa.” Ihanteellisinta olisi, ettei olisi kiire, että voisi tehdä enemmän kuin vain esitellä pintaraapaisuja aiheisiin, joista oppilaiden on hankala saada kiinni. Kuvataiteessa kaikkein olennaisimpana tavoitteena on, että oppilaalle syntyy henkilökohtainen suhde taiteeseen (Laitinen 2005, 37) Kuinka usein tämä kuitenkin toteutuu, ja mitä se vaatisi? Oppilailla on rajattu aika tehdä tehtäviä, joten työt saatetaan tehdä hutaisten ja syventymättä, jos tuntuu ettei ehdi kuitenkaan saada mitään hyvää aikaiseksi. Olisi tärkeää ehtiä harjoitella eri tekniikoita ajan kanssa, jotta oppilaat pääsisivät kokeilemaan, mutta myös syventymään niihin.
Tässä esimerkissä kirjoittaja puolestaan luo yleiskuvaa – aihepiirin tutkimuksen sijaan – itse ilmiöstä eli tässä tapauksessa oppisuunnitelmasta ja sen vaikutuksesta käytännön kuvataideopetukseen. Mukaan poimitut lähteet edustavat kahta näkökulmaa, joiden välille syntyy ongelmallinen jännite: yhtäältä oppiaineen opetussisältöihin on varattu opetustuntimäärään nähden liian suuri määrä teemoja (Koivurova 2010), toisaalta kuvataideopetuksen tärkein olennaisin tavoite on taiteeseen syntyvä henkilökohtainen suhde.
Jälkimmäisen lähdeviitteen jälkeen puolestaan seuraa kirjoittajan oma, tämän jännitteen eri käytännön ulottuvuuksia avaava osuus, joka päättää kappaleen. Näin kirjoittaja kahden lähteen ja kolmen eri näkökulman kautta luo yhtenäisen ja havainnollisen kuvan käsittelemästään haasteesta.
Analyysitehtävä
Edellä olevat esimerkit edustavat kahta perustyyppiä, jolla teksti voi käydä dialogia muiden tekstien kanssa.
- Kirjoittaja käy dialogia lähteen kanssa. Kirjoittaja poimii yhden tai useamman lähteen, jotka edustavat yhtä näkökulmaa, väittämää tai tutkimustulosta. Kirjoittaja puolestaan suhteuttaa oman näkökulmansa, väittämänsä tms. tähän yhteen näkökulmaan ilman että hän erittelee suhtautumistaan eri lähteisiin, mikäli näitä on useampia.
- Kirjoittaja laittaa lähteet käymään dialogia keskenään. Kirjoittaja poimii eri lähteistä eri näkökulmia, väittämiä tai tuloksia, joista yhdessä muodostuu osien summaa monimutkaisempi kokonaisuus. Lähteiden näkökulmat voivat olla sovittamattomassa ristiriidassa keskenään, ne voivat paljastaa jonkin kysymyksen ratkaisemattomuuden tai jokin lähteistä voi (kirjoittajan näkökulmasta) paljastua toisten lähteiden kustannuksella "voittajaksi" eli siksi, joka tarjoaa vakuuttavimman näkemyksen asiaan.
Nämä kaksi ovat esimerkkejä siitä, miten tekstiä voidaan rakentaa dialogisesti lähteiden avulla. Nämä tavat voidaan puolestaan yhdistää yllä esiteltyihin lähteiden käyttötarkoituksiin. Lopputulos on se, että dialogisuus tekstissä on kielellisesti hyvin monipuolista. Ydinseikat näissä eri muodoissa ovat seuraavat:
- Kirjoittaja huomioi mahdollisia eri näkökulmia, joita käsiteltyyn ilmiöön voi olla
- Kirjoittaja poimii mukaan olennaisimpia lähteitä edustamaan eri näkökulmia - mahdollisuuksien rajoissa myös sitä näkökulmaa, jonka on itse valinnut
- Kirjoittaja keskustelee tekstin tasolla näiden lähteiden kanssa ja laittaa lähteet keskustelemaan keskenään.
Paras tapa oppia dialogista kirjoittamistapaa on harjoitella esimerkkien avulla. Pyri löytämään 1) aiheesi kannalta olennainen lähde, 2) mielenkiintoinen alasi opinnäyte TAI 3) muu lähde, joka vaikuttaa mielestäsi dialogiselta. Valitse lähteestä 1–2 sivun jakso, joka havainnollistaa hyvin lähtee dialogisuutta (muiden tekstien kanssa). Merkitse tekstiin tai muistiin ne kohdat kyseisessä muutaman sivun jaksossa, jotka ilmentävät dialogisuutta. Valmistaudu esittelemään ja perustelemaan valintasi parille.