Millaisiin tilanteisiin voin saada apua Aallon psykologeilta?

1. Ketkä käyvät Aallon psykologeilla ja miksi?

Vastaanotolle

Täältä voit lukea anonyymejä kuvauksia tyypillisistä ohjausprosesseista. Millaisiin ongelmiin on pyydetty apua, millaisia keinoja on löydetty ja mitä tuloksia ohjauksella on saavutettu? Kuvaukset ovat yhdistelmiä lukuisista henkilöistä, eivätkä kuvaa ketään yksittäistä opiskelijaa.

Katso esimerkit sisällysluettelon kautta, oikealta "Table of Contents" -kohdasta.

2. Tökkiikö opinnot?: Kun aloittaminen on hankalaa ja välttelystä tulee arkea

Ensimmäisen vuoden opiskelija varaa ajan opintopsykologille, sillä hän on huomannut, ettei ole saanut juuri mitään aikaiseksi syksyn ensimmäisen periodin jälkeen. Kurssit eivät ole tulleet tehdyiksi eikä opintopisteitä ole kertynyt. Hänestä on pidempään tuntunut kuin päivät ja viikot vain "menisivät ohi" ja suorituksia on alkanut tulemaan yhä vähemmän.

Vastaanotolla opiskelija kertoo että aikaa kuluu pelaamiseen ja mielenkiintoisten aiheiden tutkimiseen foorumien ja blogien kautta. Tarkemmin kyseltäessä selviää, että aikaa on saattanut upota koneen ääressä helposti useita tunteja kerrallaan. Motivaatio opintoihin on alkanut hiipumaan, kun kynnys tarttua toimeen on koko ajan ollut entistä suurempi.

Opintopsykologi kyselee opiskelijalta hänen ajatuksistaan, tuntemuksista ja konkreettisista toimista. Käy ilmi, että tämä juminen tilanne on alkanut ahdistamaan ja omat keinot muuttaa suuntaa tässä tilanteessa ovat heikot. Opiskelija kertoo toistelevansa mielessään, että nyt vain täytyy alkaa tekemään hommia niin tilanne ratkeaa. Tuloksia ei kuitenkaan tähän mennessä ole juuri syntynyt.

Opintopsykologi ja opiskelija hahmottelevat tilannetta yhdessä paperille. Keskusteltaessa tilanne alkaa vaikuttamaan siltä, että pelkkä ajanhallinnan harjoittelu tai tavoitteiden asettaminen ei tässä tilanteessa auta. Opintopsykologi jatkaa kyselyään ja käy ilmi, ettei opiskelija ole lainkaan tottunut näkemään vaivaa opintojen eteen. Lukiossa kaikki sujui hyvin ja opiskelija pärjäsi, kun vain kuunteli tunneilla.

Yliopisto-opinnot ovat tuntuneet selvästi vaikeammilta ja oma-aloitteellisuutta tarvittaisiin paljon. Toisaalta kukaan ei ole valvomassa tekemisiä. Vaikeat ja uudet asiat, jotka vaatisivat paljon itsenäistä opiskelua, aiheuttavat ylivoimaisen tunteen. Opiskelija oivaltaa, ettei ole koskaan aiemmin joutunut laittamaan itseään kunnolla likoon. On ollut helppo toimia ikään kuin turvallisella alueella ja "piilossa" oikeasti haastavilta tilanteilta. Vaikeat kurssit ovat tuntuneet epämiellyttäviltä ja saaneet aikaan epävarman olon.

Kun opiskelijan toimintamallit ovat paperilla auki kirjoitettuna, hän yllättyy huomatessaan, miten vahvasti epämiellyttävien tunteiden välttely on ohjannut hänen tekemisiään. Hän oivaltaa nyt hyvin konkreettisesti, miten välttely on ainoastaan syventänyt ongelmaa. Opintojen tekeminen ei tämänkään jälkeen ollut helppoa, mutta opiskelija sai itsensä helpommin "kiinni" välttelykäyttäytymisestä ja tiedosti ongelmansa paremmin. Pikkuhiljaa onnistumisen kokemuksia alkoi myös kertymään, ja ne vahvistivat ajatusta siitä, että vaivannäkeminen kannattaa.

3. Stressaako?: Ylisuorittamisen ja perfektionismin otteesta irti

Opiskelijalla on takanaan useamman kuukauden jakso, jolloin hän on tuntenut olonsa uupuneeksi ja stressaantuneeksi. Hän on pärjännyt opinnoissaan hyvin ja aiemmin lukiossa hän oli yleensä "se kympin oppilas". Yliopisto-opintojen myötä takaraivossa on ääni, joka muistuttaa, että aina voisi tehdä vielä paremmin ja enemmän. Tuntuu, että motivaatio opiskeluun on alkanut laskea. Uupumus herättää hänet siihen, että asialle on tehtävä jotain ennen kuin se alkaa vaikuttaa opintomenestykseen. Hän varaa ajan opintopsykologille.

Opintopsykologi kyselee opiskelijan tilanteesta. Opiskelija kertoo, että hänellä on korkeat tavoitteet opiskeluilleen ja tulevaisuudelle, ja ennen tuntui, että kovalla työllä ne ovat saavutettavissa, mutta nyt aika ja energia ei tunnu enää riittävän samaan kuin aiemmin. Hän haluaa tehdä asiat mahdollisimman hyvin ja tunnollisesti, joten hän viilaa tehtäviään ja vastauksiaan pitkään. Aiemmat virheet saattavat kummitella pitkään mielessä ja toisaalta tulevaisuus mietityttää paljon: entäs jos en pärjääkään? Toisaalta hänen pitäisi ehtiä tekemään myös kiltahommia ja töitä opiskeluiden ohessa. Liikunnasta hän on joutunut tinkimään, jottei aika kokonaan loppuisi. Usein tenteistä tulee hyviä numeroita silloinkin kun ei ollut oikein aikaa panostaa tarpeeksi - opiskelijan itsensä yllätykseksi - ja hän on alkanut pohtia miten voisi helpottaa tilannettaan.

Opintopsykologi kysyy opiskelijan aikatauluista ja opiskelun suunnittelusta, ja tulee esiin, että tämä puoli on ollut hyvin hallussa. Energia vain ei enää riitä kaikkeen. Opiskelija hiukan pettyy, kun psykologilta ei löydy uutta, tehokasta työvälinettä tähän. Sen sijaan hän yllättyy, kun kysytään itselle tärkeistä asioista, elämänarvoista. Mitä kohti hän oikein haluaa mennä ja miksi, eikä pelkästään opinnoissaan? Mihin hän haluaa oikeasti käyttää aikansa ja energiansa, jos kaikki olisi mahdollista? Millaista olisi aidosti omannäköinen elämä, jos se olisi sitä jo nyt, eikä vasta hamassa tulevaisuudessa?

Opiskelija myöntää, että hän ei ole antanut lupaa itselleen pysähtyä miettimään tärkeitä asioita pitkään aikaan. Häntä nytkin hiukan huolestuttaa, että jos ihanne ei vastaakaan todellisuutta millään tavalla, hän vain pettyy itseensä enemmän. Opintopsykologi nostaa esiin tärkeän pointin siitä, että opiskelija vaikuttaa olevan hyvin ankara ja kriittinen itseään ja omaa toimintaansa kohtaan. He keskustelevat armollisuudesta itselleen ja pohtivat sitä, mitä ”riittävän hyvä” voisi tarkoittaa hänen kohdallaan. He listaavat myös asioita, jotka voisivat tuoda energiaa nykyhetkeen ja keskustelevat siitä, onko nykyseissä elämäntilanteessa jotain, mistä hän voisi harkita luopuvansa saadakseen näitä energiaa tuovia asioita mahtumaan mukaan. He sopivat, että opiskelija lähtee rauhassa kokeilemaan näitä asioita ja ottaa yhteyttä lähiaikoina mahdollisen uuden ajan sopimiseksi. Psykologi muistuttaa vielä, että mielen sisäiset muutokset tarvitsevat aikaa ja pitkäjänteisiä tekoja juurtuakseen, joten liian suuria hyppäyksiä ei kannata tehdä saman tien, vaan enemmänkin pieni pala kerrallaan.

4. Keskeytyneet opinnot?: Pyrkimys takaisin opiskelun makuun

Opiskelija aloitti opinnot Aallossa noin seitsemän vuotta sitten, ja opinnot sujuivat aluksi melko hyvin. Kuitenkin kävi niin, että muutama vuosi kului ja hän sairastui vakavasti. Sairastuminen ei täysin estänyt opiskelua, mutta se kuitenkin hidasti niitä merkittävästi.

Sairastuminen muutti opiskelijan elämäntilannetta ja aiheutti paljon henkistä kuormitusta, sekä pettymyksen tunteita heikosta opintojen etenemisestä. Lopulta opiskelija huomasi käyvänsä kursseilla yhä vähemmän ja kadottaneensa myös mielekkyyden koko touhuun.

Nyt on tilanne, ettei opiskelija ole lähes pariin vuoteen tehnyt mitään opintojensa eteen. Hän on käynyt töissä, mutta ala ei suuremmin nappaa, eikä sillä pääse etenemään ilman tutkintoa. Pitkän harkinnan jälkeen hän laittoi viestin oman pääaineensa koordinaattorille, vaikka paluu opintojen pariin ajatuksena hirvitti. Koordinaattori suositteli, että myös yhteydenotto opintopsykologeihin voisi olla paikallaan. Opiskelija totesi itselleen, että ehkä sitäkin kannattaa kokeilla, kun ei ole mitään hävittävääkään.

Opintopsykologin vastaanotolla käydään läpi opiskelijan opiskeluita ennen sairastumista ja sen aikana, sekä mietitään mikä olisi tällä hetkellä mahdollista ja järkevää ja millaisia toiveita ja pelkoja opiskelijalla on opintoihin paluuseen liittyen. Varsinaista kurssien valinnan ohjausta psykologi ei anna, mutta hän lupaa, että tarvittaessa hän voi olla mukana keskusteluissa koulun kanssa, jos opiskelija niin toivoo. He keskustelevat aikatauluttamisesta ja oman toiminnan suunnitteluista, sekä prokrastinaatiosta, vitkuttelusta. He sopivat, että tapaavat ainakin muutamia kertoja sitten, kun opiskelija on varsinaisesti päättänyt palata opintoihinsa.

5. Keskittymisvaikeuksia ja impulsiivisuutta?: Tarkkaavaisuushäiriön epäily

Opiskelija tulee vastaanotolle, sillä hän on epäillyt, että hänellä on aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, ADHD. Opintopsykologi kyselee opiskelijan havaitsemista oireista, aiemmasta kouluhistoriasta ja pärjäämisestä sekä muusta elämästä. Opiskelija kertoo, että keskittyminen on ollut aina hankalaa, asiat poukkoilevat mielessä ja uusia ideoita on vaikea vastustaa. Hän toteaa aloittaneensa monia projekteja, mutta asioita on ollut vaikea saada loppuun. Opinnot ovat laahanneet useita vuosia jäljessä.

Psykologi kertoo, että ADHD-tutkimuksiin päästäkseen opiskelijan on oltava yhteydessä lääkäriin (YTHS, terveyskeskukset tai yksityinen) ja lääkäri voi tehdä lähetteen tutkimuksiin. Aallon psykologit eivät tee psykologisia tutkimuksia. Tutkimuksia tehdään sekä yksityisellä että julkisella puolella. Keskustelusta rohkaistuneena opiskelija päättää lähteä selvittämään asiaa.

Tutkimusten edetessä käynnit opintopsykologilla jatkuvat. Opintopsykologi ehdottaa, että vaikka tutkimuksissa päädyttäisiin mihin tahansa, voi olla hyvä löytää käytännön keinoja selviytymiseen. Käynneillä kerrataan, mikä on auttanut opiskelijaa tähän asti ja mitä hän on itsestään oivaltanut jo aiemmin. Toimivien tapojen päälle on helpompi rakentaa lisää.

Opiskelija kertoo, että kaikki toimet, jotka lisäävät struktuuria, ovat auttaneet. Esimerkiksi työssäkäyminen on onnistunut, kun on ollut tarkat aikataulut, joita on pakko noudattaa. Opintopsykologi ehdottaa keinoja, joilla struktuuria voisi luoda myös opintoihin: esimerkiksi enemmän selkeitäö välietappeja ja tiheämpää ohjausta opinnäytetyön ohjaajan kanssa. Lisäksi sovitut opiskelu- ja lounasajat opiskelukavereiden kanssa voisivat auttaa. Opintopsykologi myös ehdottaa, että opiskelija voisi kertoa avoimesti läheisilleen näistä haasteistaan, jotta hekin voisivat saada ymmärrystä siihen, että opiskelija tarvitsee oikeasti tukea opinnoissa kiinni pysymiseen.

Tärkeänä seikkana keskustellaan myös siitä, mitä ADHD-diagnoosin saaminen opiskelijalle merkitsisi. Mitä tunteita liittyy niihin haasteisiin, joita opiskelija on kohdannut? Miltä tuntuu tarkastella omaa elämänhistoriaa uuden perspektiivin kautta? Lisäksi opiskelijasta tuntuu vaikealta ylläpitää itseään ja omia haasteita kohtaan hyväksyvää ja lempeää suhtautumistapa, joten käynneillä tehdään myös muutamia itsemyötätuntoharjoituksia.

Opintopsykologi suosittelee että opiskelija perehtyy aiheeseen myös kirjallisuuden avulla: ADHD-aikuisen selviytymisopas (Maarit Virta, Anita Salakari, Tammi, 2012).

6. Onko lukeminen hankalaa?: Lukivaikeus ja muut oppimisvaikeudet

Kandivaiheen opiskelija ottaa yhteyttä opintopsykologien ajanvaraukseen keskustellakseen opintojen sujumattomuudesta ja opiskelun hitaudesta. Hän on aloittamassa toista vuottaan yliopisto-opinnoissa takkuisesti sujuneen ensimmäisen vuoden jälkeen.

Opiskelija kokee, että hänen on täytynyt tehdä huomattavan paljon töitä selvitäkseen ensimmäisen vuoden kursseista, etenkin niistä joissa osaamista mitataan loppukokeella tai kirjallisella työllä. Hän kuvailee opiskelun olevan hyvin aikaavievää: oppikirjoja ei ehdi lukea läpi kurssin aikana ja kurssitöihin tuntuu kuluvan paljon kurssikavereita enemmän aikaa.

Opintopsykologi lähtee keskustelussa kartoittamaan opiskelijalle tyypillisiä tapoja opiskella ja suunnitella ajankäyttöä. Keskustelussa käy ilmi, ettei opiskelijan kokemat hankaluudet liity niinkään opintojen aikataulutukseen tai tehottomiin opiskelutekniikoihin, vaan ennemminkin itse opiskeltavaan materiaaliin. Opiskelija kuvaa, että hän kokee hankaliksi erityisesti sellaiset kurssit, joissa vaaditaan pitkien tekstien lukemista ja kirjoittamista. Opiskelija kertoo, että on kokenut pitkien tekstien lukemisen hankalaksi ja ikäväksi aina. Hän on jo lukioaikana vältellyt kirjojen lukemista, ja etsinyt tietoa mieluummin lyhyinä esityksinä ja videoina netissä. Opiskelija on aina kokenut luovan tekemisen omaksi vahvuudekseen, ja siksi hakeutunutkin luovalle alalle opiskelemaan.

Opintopsykologi ja opiskelija keskustelevat yhdessä siitä, että opiskelijan kuvailemat hankaluudet opinnoissa voivat viitata lukivaikeuteen tai muuhun oppimisen vaikeuteen. Opiskelija kokee, että opintopsykologin kuvailut lukivaikeudesta sopivat hyvin hänen kokemiinsa hankaluuksiin.

Opintopsykologi kertoo opiskelijalle, että tämä saattaisi hyötyä mahdollisen lukivaikeuden tarkemmasta tutkimisesta. Opintopsykologi  tarkentaa, että Aallon psykologit eivät tee lukitutkimuksia, tai muitakaan oppimisvaikeustutkimuksia. Opiskelijan on kuitenkin mahdollista hakeutua Helsingin seudun erilaisten oppijoiden (HERO) kautta ryhmässä järjestettävään lukivaikeusseulaan. Jos opiskelija haluaa, lukivaikeutta voidaan tutkia myös yksityisillä lääkäriasemilla, mutta se on ryhmäseulaa kalliimpi vaihtoehto. Jos ilmenee, että opiskeliijan kokemissa hankaluuksissa on todella kyse lukivaikeudesta, hän on oikeutettu saamaan opintoihinsa henkilökohtaisia opetusjärjestelyitä. Tällaisia voivat olla esimerkiksi pidennetty tenttiaika, lisäaika tehtävien palautukseen tai vaihtoehtoiset tenttimistavat.

Opintopsykologi ja opiskelija sopivat jatkavansa vielä käyntejä opiskelijan opiskelutekniikan parissa työskentelemiseksi, jotta opiskelija löytäisi itselleen sopivampia tapoja opiskella.

7. Jännittääkö?: Itsekritiikistä irti esiintymisessä

Opiskelija saa eräältä opettajaltaan vinkin hakeutua opintopsykologille keskustelemaan jännityksestä. Opinnoissa on paljon esiintymis- ja vuorovaikutustilanteita, jotka opiskelija on kokenut jännittävinä ja hyvin stressaavina. Pahinta ovat tilanteet, joihin ei voi valmistautua (kuten se, että joku kysyy jotain yllättäen), mutta toisaalta, jos esitys on tiedossa viikkoja etukäteen, jännitys muuttuu sinä aikana käytännössä pysyväksi olotilaksi, eikä sekään todellakaan tunnu kivalta.

Vastaanotolla opintopsykologi kyselee opiskelijalta hänen ajatuksistaan, tuntemuksistaan ja konkreettisista toimista mitä jännittäviin tilanteisiin ja jännityksen kokemuksiin liittyy. Opiskelija kertoo, että hän on kokenut jonkinasteista esiintymisjännitystä koko elämänsä, mutta tilanne on käynyt erityisen hankalaksi yliopistossa, koska moniin kursseihin liittyy pakollisia esityksiä tai muita tilanteita, joissa omia mielipiteitään ja aikaansaannoksia pitäisi pystyä tuomaan esiin. Jännitys aiheuttaa hänelle fyysisiä oireita (hikoilua, sanoissa takkuilua, sykkeen kohoamista ja välillä myös punastumista ja vaikeutta saada henkeä). Mielessä väijyvät ajatukset, että "mitä jos epäonnistun ja toiset pitävät minua tyhmänä?" ja "Miksi kukaan muu ei täällä näytä jännittävän näin paljon?". Muutaman kerran hän on keksinyt tekosyitä sille, ettei ole tarvinnut esiintyä (esimerkiksi ilmoittanut olevansa sairaana), mutta jotta kursseista pääsisi läpi, esitykset pitäisi kuitenkin tehdä jossain vaiheessa.

Opintopsykologi ja opiskelija hahmottelevat tilannetta yhdessä paperille. Opintopsykologi kertoo, mistä jännityksessä yleensä oikeastaan on kyse. Opiskelija toteaa, että hän on kyllä kuullut jännityksen olevan yleinen ilmiö, mutta että tieto ei oikein ole lohduttanut ikäviltä tuntuvissa tilanteissa. He keskustelevat jännityksen suhteesta omiin ajatuksiin itsestä ja epäonnistumisen pelkoon. Kun opiskelijan toimintamallit ovat paperilla auki kirjoitettuna, hän yllättyy huomatessaan, miten vahvasti epämiellyttävien tunteiden välttely on ohjannut hänen tekemisiään. Opiskelija huomaa, että on vuosia yrittänyt päästä eroon jännityksen tunteesta, koska on tulkinnut jännittämisen olevan merkki huonommuudesta ja siitä, että muut saattaisivat pitää häntä surkeana asiantuntijana. Pahinta on ollut pelko siitä, että muut huomaavat hänen jännittävän, ja näin kierre on ollut valmis, sillä tämä on ainoastaan lisännyt jännitystä.

Opintopsykologi heittää ilmoille ajatuksen, jota opiskelija jää pohtimaan jatkossa: Entäs jos se energia, jonka hän on käyttänyt aiemmin jännityksestä eroon pääsemiseen ja sen välttelyyn, tulisikin jonain päivänä käytettyä itselle tärkeisiin asioihin sitten kun jännityksen on hyväksynyt osaksi omaa elämää? Jännityksen hyväksyminen tuntuu opiskelijasta vielä kaukaiselta, mutta mielenkiintoiselta ajatukselta. Opiskelija ja opintopsykologi sopivat, että he jatkavat yhdessä työskentelyä asian parissa ainakin muutaman tapaamisen verran.

8. Ainaista yksin puurtamista?: Opiskelu ja yksinäisyys

9. Uraohjauspsykologilla: Alanvaihtaja

Opiskelija oli käynyt jo useita vuosia Otaniemen kampuksella, mutta koki, että on valinnut väärän tutkinnon. Ensimmäisissä tapaamisissa uraohjauspsykologin kanssa kokeiltiin löytyisikö keinoja, joilla pystyisi kiinnostumaan alasta jatkaakseen. Opiskelija ei ollut varma, onko hänen tekemänsä urasuunnitelma aidosti oma vai vain helppo valinta, sillä vanhemmat olivat samalla alalla. Opiskelija kertoi tuntevansa itsensä kiittämättömäksi, kun ei suoriudu tutkinnosta, joka johtaisi muiden arvostamiin tehtäviin. Opiskelumotivaatiossa oli ollut pulmia jo pidempään ja opiskelija ei uskonut, että omalta alalta voi päätyä sellaiseen työhön, joka itseä syvästi kiinnostaisi. Hän ei kuitenkaan osannut tehdä käytännön päätöksiä asian ratkaisemiseksi.

Opiskelijalla oli rakas harrastus, joka tuli usein hänen puheisiinsa ja ohjauskeskusteluun. Visio työstä, jossa saavuttaisi itselle arvokkaita asioita, alkoikin muistuttaa harrastusta. Visio alkoi elää niin, että opiskelija haki tietoa, miten sellaiseen tilanteeseen voisi päästä, ja tämä "hullu projektii" alkoi vetää puoleensa. Alkoi rakentua varovainen suunnitelma pyrkiä Suomeen tai muualle Eurooppaan opiskelemaan alaa, joka muuttaisi harrastuksen ammatiksi.

Opiskelija teki viimein päätöksen valmistautua uusiin pääsykokeisiin toiseen yliopistoon. Hän valmistautui lukemalla koko kevään niin huolella, että jopa kirjoitti itselleen kännykän sovellukseen vanhoja pääsykoekysymyksiä, joihin vastaili päivittäin. 

Pääsykokeen jälkeen häneltä tuli tunteikas ja kovin pettynyt viesti, koska hän epäili pääsykokeen menneen surkeasti. Hän lohduttautui sillä, että tehnyt parhaansa. Muutaman viikon päästä tuli toinen viesti, että hän olikin huomannut oman nimensä Suomen yliopistohaun hakijasivuilla valittujen joukossa. 

Opiskelija kertoi, että ohjaustapaamiset auttoivat häntä olemaan rauhallisemmalla ja luottavaisella mielellä isojen elämänmyllerrysten keskellä. Psykologin kysyessä vielä seurantaluontoisesti kuulumisia hän kirjoitti: "Uusi opiskelupaikka on tehnyt minut ihan älyttömän onnelliseksi. Jos olisin tiennyt, miten kokonaisvaltaisen hyvältä tuntuu olla itselleen oikealla alalla, samanhenkisten ihmisten seurassa ja loputtoman mielenkiintoisten kurssien parissa, en olisi epäröinyt hetkeäkään... loit itsevarmuutta ja uskoa tähän hulluun projektiini. Se osoittautui kaikin puolin täysosumaksi ja muutti elämäni kertasysäyksellä ihan uusille raiteille."

10. Uraohjauspsykologilla: Toimintasuunnitelman avulla unelmatyöhön

Opiskelija oli valmistunut Aalto-yliopistosta jo hieman aiemmin. Hän hakeutui uraohjaukseen, koska työnhaku oli osoittautunut odotettua vaikeammaksi. Opiskelijasta tuntui, ettei hän enää ollut kiinnostunut toimialasta, joka ei näyttänyt haluavan rekrytoida häntä.

Psykologi tutustui hänen osaamisalueisiinsa ja yhdessä pohdittiin, mitä muita työrooleja tai toimialoja hän voisi harkita. Ohjaustapaamisen kuluessa kävi yhä selvemmäksi, ettei mikään vaihtoehtoisista suunnitelmista aidosti sytyttänyt häntä. Opiskelijan haaveissa oli edelleen vajvasti aluperin toivottu työtehtävä. Opiskelija havahtui siihen, että paineita ja turhautumista loi se, että kaikki opiskelukaverit tekivät jo loistavaa uraa. Kun hänen tilanteensa ei liikkunut mihinkään ja hyviä uutisia ei ollut kerrottavana, kavereitakaan ei oikein enää viitsinyt tavata. 

Uraohjauspsykologin avulla opiskelija teki itselleen ensimmäistä kertaa työnhaun toimintasuunnitelman ja noudatti sitä. Seuraavien ohjaustapaamisten kuluessa käytiin läpi suunnitelman onnistumisia ja oppeja. Muutaman kuukauden sisällä työnhakuprosessi alkoi kantaa hedelmää, ja opiskelija sai kaksi hyvää mutta hyvin erilaista työtarjousta. Näistä toinen olisi yrityksenä ollut enemmän hänelle mieleen, mutta hän valitsi sen, missä oli mahdollisuus kerryttää monialaista kokemusta. Tehtävä oli vakituinen ja alkoi jo parin viikon sisällä.

Mitä opimme: hyvän työn löytämiseksi kannattaa tehdä suunnitelma ja noudattaa sitä. Työnhaku kestää usein pidempään kuin hakija haluaisi. Optimismi ja rohkeus palkitaan!