3. Stressaako?: Ylisuorittamisen ja perfektionismin otteesta irti


Opiskelijalla on takanaan useamman kuukauden jakso, jolloin hän on tuntenut olonsa uupuneeksi ja stressaantuneeksi. Hän on pärjännyt opinnoissaan hyvin ja aiemmin lukiossa hän oli yleensä "se kympin oppilas". Yliopisto-opintojen myötä takaraivossa on ääni, joka muistuttaa, että aina voisi tehdä vielä paremmin ja enemmän. Tuntuu, että motivaatio opiskeluun on alkanut laskea. Uupumus herättää hänet siihen, että asialle on tehtävä jotain ennen kuin se alkaa vaikuttaa opintomenestykseen. Hän varaa ajan opintopsykologille.

Opintopsykologi kyselee opiskelijan tilanteesta. Opiskelija kertoo, että hänellä on korkeat tavoitteet opiskeluilleen ja tulevaisuudelle, ja ennen tuntui, että kovalla työllä ne ovat saavutettavissa, mutta nyt aika ja energia ei tunnu enää riittävän samaan kuin aiemmin. Hän haluaa tehdä asiat mahdollisimman hyvin ja tunnollisesti, joten hän viilaa tehtäviään ja vastauksiaan pitkään. Aiemmat virheet saattavat kummitella pitkään mielessä ja toisaalta tulevaisuus mietityttää paljon: entäs jos en pärjääkään? Toisaalta hänen pitäisi ehtiä tekemään myös kiltahommia ja töitä opiskeluiden ohessa. Liikunnasta hän on joutunut tinkimään, jottei aika kokonaan loppuisi. Usein tenteistä tulee hyviä numeroita silloinkin kun ei ollut oikein aikaa panostaa tarpeeksi - opiskelijan itsensä yllätykseksi - ja hän on alkanut pohtia miten voisi helpottaa tilannettaan.

Opintopsykologi kysyy opiskelijan aikatauluista ja opiskelun suunnittelusta, ja tulee esiin, että tämä puoli on ollut hyvin hallussa. Energia vain ei enää riitä kaikkeen. Opiskelija hiukan pettyy, kun psykologilta ei löydy uutta, tehokasta työvälinettä tähän. Sen sijaan hän yllättyy, kun kysytään itselle tärkeistä asioista, elämänarvoista. Mitä kohti hän oikein haluaa mennä ja miksi, eikä pelkästään opinnoissaan? Mihin hän haluaa oikeasti käyttää aikansa ja energiansa, jos kaikki olisi mahdollista? Millaista olisi aidosti omannäköinen elämä, jos se olisi sitä jo nyt, eikä vasta hamassa tulevaisuudessa?

Opiskelija myöntää, että hän ei ole antanut lupaa itselleen pysähtyä miettimään tärkeitä asioita pitkään aikaan. Häntä nytkin hiukan huolestuttaa, että jos ihanne ei vastaakaan todellisuutta millään tavalla, hän vain pettyy itseensä enemmän. Opintopsykologi nostaa esiin tärkeän pointin siitä, että opiskelija vaikuttaa olevan hyvin ankara ja kriittinen itseään ja omaa toimintaansa kohtaan. He keskustelevat armollisuudesta itselleen ja pohtivat sitä, mitä ”riittävän hyvä” voisi tarkoittaa hänen kohdallaan. He listaavat myös asioita, jotka voisivat tuoda energiaa nykyhetkeen ja keskustelevat siitä, onko nykyseissä elämäntilanteessa jotain, mistä hän voisi harkita luopuvansa saadakseen näitä energiaa tuovia asioita mahtumaan mukaan. He sopivat, että opiskelija lähtee rauhassa kokeilemaan näitä asioita ja ottaa yhteyttä lähiaikoina mahdollisen uuden ajan sopimiseksi. Psykologi muistuttaa vielä, että mielen sisäiset muutokset tarvitsevat aikaa ja pitkäjänteisiä tekoja juurtuakseen, joten liian suuria hyppäyksiä ei kannata tehdä saman tien, vaan enemmänkin pieni pala kerrallaan.