Enrolment options

Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

Suoritettuaan kurssin, opiskelija omaa taidot

1 jäsentää kuvataideopetuksen tehtäväkenttää sekä yleissivistävässä perusopetuksessa että sen ulkopuolella
2 tarkastella taidekasvatuksen käytäntöjä kontekstuaalisina ilmiöinä ja hahmottaa taidekasvatuksen yhteiskunnallisia ja yksilöllisiä merkityksiä
3 syventää itsenäisesti kuvataideopetuksen suunnittelussa, arvioinnissa ja pedagogisessa vuorovaikutuksessa
tarvittavia tietojaan ja taitojaan tiedonalaa jäsentävän tutkimustiedon kautta
4 soveltaa tutkivia, reflektiivisiä työtapoja oman taidepedagogisen ajattelunsa kehittämiseen

Laajuus: 5

Aikataulu: 09.09.2024 - 11.02.2025

Vastuuopettaja (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Marja Rastas, Henrika Ylirisku

Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):

Kurssin CEFR-taso (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Opetuskieli ja suorituskielet (koskee tätä kurssikertaa):

Teaching language: Finnish. Languages of study attainment: Finnish, Swedish

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Kurssilla tarkastellaan kuvataidekasvatuksen sisältöjä, tavoitteita ja menetelmiä huomioiden erilaiset kontekstuaaliset tekijät. Didaktisessa seminaarissa käsitellään taidekasvatuksen tiedonkäsityksiä, kulttuurienvälisten oppimistilanteiden kysymyksiä, arviointia opetuksen arjen ilmiönä, vaihtoehtopedagogisia suuntauksia sekä taidekasvatuksen suhdetta muihin tiedonaloihin. Kurssi on integroitu soveltavaan harjoitteluun, josta opiskelija laatii suullisen ja kirjallisen raportin. Opiskelijaryhmä suunnittelee ja toteuttaa yhteistoiminnallisesti soveltavan harjoittelun ohjaaville opettajille suunnatun koulutustapahtuman.

Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Osallistuminen kontaktiopetukseen ja kurssiin sisältyvän seminaarin suunnitteluun ja toteutukseen, ennakkotehtävä, harjoitteluraportin esittely ja kirjallinen raportti. Vähintään 80% osallistuminen kontaktiopetukseen.

    Tarkemmat tiedot tehtäväkohtaisista arvioinneista löytyvät kurssin MyCourses sivulta.

Työmäärä toteutustavoittain
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    5 ECTS ≈ 135h

    Kontaktiopetus 50h, muu työ 85h

    Kuvataideopetuksen didaktiikka III (AXM-E1101) ja Soveltava harjoittelu (AXM-E1102) tulee suorittaa saman lukuvuoden aikana.

PERUSTIETOJA

Oppimateriaali
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Kaikki kirjalliset materiaalit ovat saatavissa MyCoursesissa. Lisätietoa oppimateriaaleista annetaan kurssin aloitusinfossa.

    Kallio-Tavin, M. (2015). Becoming culturally diversified. Teoksessa Kallio-Tavin, M. & Pullinen, J. (toim.). Conversations on Finnish art education. Aalto ARTS Books.

    Kiilakoski T., Tomperi T. & Vuorikoski M. (toim.) (2005). Kenen kasvatus? Kriittinen pedagogiikka ja toisinkasvatuksen mahdollisuus. Vastapaino. - Luvut: Varto, J.: Koulun syytä etsimässä; Kiilakoski, T. & Vuorikoski, M.: Dialogisuuden lupaus ja rajat

    Knif, L. 2021. Moninainen kuvis – Osallisia tiloja, tasa-arvon tekoja, taiteella tiedettyä toimijuutta. Helsingin yliopisto, Kasvatustieteellisiä tutkimuksia. Luku 2.

    Paju, P. (2011). Koulua on käytävä. Etnografinen tutkimus koululuokasta sosiaalisena tilana. Nuorisotutkimusseura. s. 16-38

    Räsänen, M. (2015). Visuaalisen kulttuurin monilukukirja. Aalto ARTS Books. Luku 1.3.: Moniluk

Korvaavuudet
Esitiedot
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Esitiedot

SDG: Kestävän kehityksen tavoitteet

    4 Hyvä koulutus

LISÄTIETOJA

Lisätietoja
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Opetuskieli: suomi

    Opetusperiodi: 2024-2025 Syksy I - Kevät III
    2025-2026 Syksy I - Kevät III

    Ilmoittautuminen:

    Vain kuvataidekasvatuksen maisteriopiskelijoille.

    Maksimiopiskelijamäärä 25

Guests cannot access this workspace. Please log in.