Vie-98.122 Väittelytaito

Osion kuvaus

• Retorinen vaikuttaminen
  Retorisen vaikuttamisen keinot

  Aristoteles puhui kolmesta retorisesta (puhetaidollisesta) vaikuttamisen keinosta: eetos, paatos ja logos.
  

  Eetos	Niiden luonteenpiirteiden kokonaisuus, millaisena esittäjä näyttää itsensä yleisölleen -> uskottavuus
  Paatos	Vetoaminen kuulijan tunteisiin -> kuulija on vastaanottavaisempi
  Logos	Asia-argumentaatio; riippumaton puhujan ja kuulijoiden välisestä suhteesta

  Aristoteleen mukaan kullakin puheen lajilla on omat tavoitteensa, jonka toteuttamista palvelevat puhetaidon tekniset ohjeet, topokset. Topos on ohje etsiä tietynlaista keinoa annetun tavoitteen toteuttamiseksi. Keino tarvitsee tuekseen sen osuvuutta perustelevan selityksen. Logos - topoksissa selitys on luonteeltaan rationaalinen. Se tekee ymmärrettäväksi, miksi vastaaja tai kuulija hyväksyy tietyn johtopäätöksen hyväksyttyään annetut premissit.

  Eetos ja paatos - topoksissa selitysperuste on psykologinen lainmukaisuus. Niiden merkitys on siinä, että ne virittävät kuulijan määrätynlaiseen moraaliseen tilaan. Tämä tila vaikuttaa siihen, (1) miten vakavasti hän suhtautuu tehtäväänsä päätöksentekijänä, (2) kuinka hän tulkitsee puhujan sanoman ja (3) kuinka syvästi hän itse omaksuu sen. Puhuja säätelee kutakin kolmea tekijää: tahtoa hyvään päätökseen, voimaa viedä se läpi sekä motivaatiota perusteelliseen harkintaan. Näihin seikkoihin puhuja vaikuttaa oman moraalinsa mukaisella tavalla. Ääritapauksia ovat moraalisesti oikeaa ratkaisua selkeillä argumenteilla puolustava ja reilulla tavalla tunteisiin vetoava puhuja ja pelkästään tunteita liikuttava, heikkoa kantaa tuputtava puhuja, jolla on korkeintaan näennäisargumentteja harkinnan tueksi.

  Aristoteles tarkastelee harkinnan edellyttämää mielenkiinnon herättämistä puheen johdannon yhteydessä Retoriikan III kirjan 14. luvussa:

  • Puhujan tavoite ei aina ole vahvistaa kiinnostusta käsiteltävään asiaan, vaan joskus päinvastoin vaimentaa sitä vaikkapa yleisöä huvittamalla.
  • Huomio itse asiaan voidaan koota esimerkiksi korostamalla kuulijalle asian tärkeyttä, läheisyyttä, yllättävyyttä tai miellyttävyyttä.
  • Mielenkiintoa voidaan laimentaa asiaa vähättelemällä sekä viittaamalla sen etäisyyteen tai ikävyyteen.
  • Kuulijaan voi myös vedota mainitsemalla asian paradoksaalisen luonteen, vaikeuden tai tuttuuden.
  • Puhuja voi myös vaikuttaa tähän pyrkimällä antamaan hyvän kuvan omasta luonteestaan, tai puhumalla itsestään tai vastapuolesta.

  Retorinen taito edellyttää kommunikatiivista kompetenssia. Argumentoinnissakin on pitkälti kysymys puhetaidosta. Se on keino vaikuttaa toiseen ihmiseen. Argumentoinnissa on keskeistä saada suostuteltua kuulijat puhujan kannalle esittämällä hyviä syitä asettua tukemaan puhujan näkemyksiä. Me kaikki kohtaamme päivittäin argumentointia, jossa ei esitetä perusteita, vaan pyritään vakuuttamaan kuulijat vetoamalla voimakkaasti kuulijoiden tunteisiin. Kuulijan tunnetila vaikuttaa siihen, miten kuulija tulkitsee sanoman.

  Mitkä ovat sitten ne menetelmät, joilla Aristoteles katsoi tunteita herätettävän? Tunteissa on kysymys kolmesta tekijästä, jotka ovat mielentila, sekä henkilöt ja tilanteet, jotka ko. mielentilan herättävät. Loukkaukset ovat konkreettisempia tunteisiin vetoamisen keinoja. Nämä Aristoteles jakaa kolmeen lajiin:

  • Toisen tärkeinä pitämiin asioihin kohdistuva ylenkatse
  • Välinpitämättömyys toisen toiveita kohtaan
  • Toisen häpäiseminen vaikkapa nauramalla tai pilkkaamalla