MS-E2108 - Systeemianalyysin erikoistyöt (V), 2016-2017
Osion kuvaus
-
Kurssin suorittaminen lyhykäisyydessään:
1) Työn aloitus. Ota yhteys laboratorion professoreihin tai tutkijoihin,
2) Raportin kirjoittaminen,
3) Työn palautus ja arvostelu, ja
4) Arkistointi. Hyväksytyn työn liittäminen webbikokoelmaan (vanhoista töistä voi katsoa mallia), ja PDF ja ZIP-tiedostojen teko.Erikoistyön etusivusta:
Etusivulle tulee lisätä tieto OHJAAJASTA ja VALVOJASTA. Jos ohjaaja on Systislabran ulkopuolinen henkilö, niin laittakaa näkyviin ohjaajan nimen perään FIRMAN tai OSASTON NIMI.
-
Yleistä
Erikoistyöt ovat aiheeltaan rajoitettuja, yksilöllisiä tutkimustehtäviä. Töiden tarkoituksena on antaa opiskelijalle mahdollisuus tutustua käytännössä esiintyviin matemaattisiin ongelmiin, totuttaa opiskelija itsenäiseen työskentelyyn sekä kartuttaa hänen tietojaan sopiviksi katsottavilta laboratorion, opiskelijan itsensä tai ulkopuolisten yritysten ehdottamilta matematiikkaa soveltavilta tekniikan aloilta. Samalla opiskelija tutustuu tieteelliseen ja tekniseen kirjallisuuteen sekä hakujulkaisujen käyttöön ja kehittää kirjallista esitystaitoaan kirjoittaessaan raportin tutkimuksestaan ja saaduista tuloksista. Hyvän kriittisen raportin kirjoitustaito on erittäin tärkeä asia diplomi-insinöörille! Huomaa, että kriittisyys on eri asia kuin negatiivisuus. Kriittisesti voi kirjoittaa täysin positiivisessakin hengessä.
Työskentely voi tapahtua joko itsenäisesti tai jonkin tutkimusryhmän mukana. Viimeksi mainitussa tapauksessa pyritään työn aiheeksi rajaamaan sopivan kokoinen osa laajemmasta projektista. Kutakin työtä ohjaa erikseen määrätty työn ohjaaja, jonka puoleen opiskelijan tulee tarpeen vaatiessa kääntyä neuvoja saadakseen. Työn ohjaajan kanssa voi käydä keskustelemassa, vaikka ei tuntisikaan olevansa neuvojen tarpeessa.
Erikoistöiden aiheet ovat tavallisesti sellaisia, ettei töitä voi tehdä suoraan III:lla tai IV:llä vuosikursseilla luennoitavien opintojaksojen perusteella. Yleensä työt vaativat lisäperehtymistä johonkin rajattuun aihepiiriin. Useimpien töiden kohdalla eivät IV:n vuosikurssin luennot enää oleellisesti lisää töiden tekemiseen tarvittavia tietoja.
Työt voidaan aloittaa jo III:lla vuosikurssilla, mutta varsinaisesti työt on tarkoitettu tehtäväksi IV:n vuosikurssin kuluessa. Usein erikoistyöt jäävät viivästyttämään valmistumista, joten ne on syytä aloittaa ajoissa. Yhden työn laajuus on 5 opintopistettä. Kurssi on vaihtuva-aiheinen, ja pääaineen tutkintovaatimuksiin kuuluu vähintään erikoistyön tekeminen osastosta riippuen. Tutkintovaatimukset löytyvät osastojen opinto-oppaista.
Ohjaaja
Tässä ohjaajalla tarkoitetaan Systeemianalyysin laboratorion henkilökuntaan kuuluvaa opettajaa tai tutkijaa, jonka tehtävänä on opettaa erikoistyöntekijälle erikoistyön tekemistä. Ohjaaja on myös mukana erikoistyön arvostelussa, ks. lisätietoja alempaa.
Katso mitä diplomityön yhteydessä tarkoitetaan ohjaajalla.
Työn aloitus
Erikoistyön aiheesta oppilas sopii jonkun loppututkinnon suorittaneen Systeemianalyysin laboratorion opettajan tai tutkijan kanssa. Opettaja antaa tarvittavat ohjeet työn suorittamiseksi ja hyväksyy näin aiheen. Työlle määrätään tarvittaessa erikseen joku toinen ohjaaja laboratorion henkilökunnasta.
Raportin kirjoittaminen
Suoritetusta tutkimustehtävästä laaditaan raportti, jolle asetettavat yksityiskohtaiset tavoitteet määrittelee tarvittaessa työn ohjaaja. Yleisesti raportin tarkoituksena on osoittaa työn tekijän perehtyneisyys aiheeseen, harjoittaa tekijää tutkimusraportin kirjoittamisessa sekä selostaa ja arvioida saadut tulokset. Työn johdantoon ja pohdintaan yhteenvedossa on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Töitä joudutaan usein tarkistamaan juuri kirjallisen esityksen puutteellisuuden vuoksi.
Työssä tehtyjä ratkaisuja on perusteltava. Jos kyseessä on matemaattisen mallin konstruoiminen, on tutkielmassa selvitettävä mallin ja sen matemaattisen käsittelyn kannalta olennaiset taustatekijät. Mikäli työtä on tarkoitus myöhemmin jatkaa, on syytä esittää myös jatkossa huomioon otettavia seikkoja.
Tekstin on oltava asiallista ja ulko- sekä kieliasultaan moitteetonta. Esityksen on oltava selkeää, jäsenneltyä ja johdonmukaista. Kaikkien kaikkien kirjallisuusviitteiden on tultava esille tekstissä. Sopiva selostuksen pituus on 10-20 sivua.
Mikäli työn aihe osoittautuu epätarkoituksenmukaiseksi, työn ohjaajan on mahdollista harkintansa mukaan muuntaa sitä.
Perussääntönä on että erikoistyöt tehdään erityyppisistä aiheista ja vielä niin, että omaan työpaikkaan vain yksi. Vähintään toinen aihe on syytä hankkia laboratoriosta jos niitä suinkin on tarjolla. Yksi erikoistyö voi joskus olla samasta aihepiiristä kuin diplomityö.
Työn palauttaminen ja arvostelu
Kun työ on suoritettu ja selostus kirjoitettu ja saatettu ohjaajan mielestä hyväksyttävään asuun, luovutetaan se ohjaajalle, joka joka huolehtii työn arvostelusta ja opintosuorituksen merkitsemisestä. Hyväksytystä erikoistyöstä tulee lisäksi toimittaa elektronisessa muodossa oleva versio arkistoon, ks. lisäsivu "Erikoistöiden arkistointi".
Erikoistyön arvostelee ja hyväksyy yhteistyössä ohjaajan kanssa joko prof. Harri Ehtamo, prof. Enrico Bartolini tai prof. Ahti Salo.
Erikoistyö arvostellaan kirjoitetun raportin perusteella, joten raportista tulee käydä ilmi tekijän oma panos. Arvostelussa kiinnitetään huomiota erityisesti raportointiin ja työn tarkoituksenmukaiseen suorittamiseen. Työstä annetaan arvosana 1-5.
-
Hyväksytyt erikoistyöt arkistoidaan erikoistyökokoelmaan. Opintosuoritusta erikoistyöstä ei saa ennen kuin erikoistyöstä on toimitettu sekä
- 1) PDF-muodossa oleva raportti että
- 2) Arkistointipaketti. Arkistointipaketti on joko pakattu zip-tiedosto tai jos työ on yhdessä Wordin doc-tiedostossa niin voit palauttaa myös vain sen.
Tiedostot lähetetään erikoistyökokoelmasta vastaavalle henkilölle (Minna Westerlundille, etunimi.sukunimi@aalto.fi), katso ohjeet PDF-tiedoston tuottamiseen. Taltioi ZIP-tiedostoon kaikki raportissa käytetyt tiedostot (teksti,kuvat, taulukot,koodit, yms., eli tex,eps,doc,jpg,m,...; raportti pitäisi pystyä rakentamaan pienellä työllä zip tiedoston avulla). Seuraavien tietojen tulee olla kansilehdessä:
- otsikko
- työntekijä
- päiväys
- ohjaaja (jos labran ulkopuolinen, niin lisäksi firman/osaston nimi)
- valvoja
Kun lisäät alla olevan tekstin kansilehdelle suomeksi tai englanniksi, saat työsi avoimesti näkyville verkossa:
- "Työn saa tallentaa ja julkistaa Aalto-yliopiston avoimilla verkkosivuilla. Muilta osin kaikki oikeudet pidätetään."
- "The document can be stored and made available to the public on the open internet pages of Aalto University. All other rights are reserved."
Ne erikoistyön paperilla palautettavan version osat, jotka eivät ole digitaalisessa muodossa (esim. piirrokset), voi käydä skannaamassa ATK-keskuksessa.
-
-
Ohjeita PDF-tiedostojen tuottamiseen
Acrobatin PDF on dokumenttien levitykseen tarkoitettu formaatti, jossa mm. erikoistyöt laitetaan webbiin. Tarkemmat tiedot erikoistöiden palauttamisesta suoritusohjeessa.
Tapa 1: PDFWriter, PDFill, PDFCreator tai muu PDF:ää tuottava tulostinajuri
Jos käytät konetta, johon asennettu PDFWriter-tulostinohjain, voit muuttaa esim. Word -tiedostot PDF-formaattiin tulostamalla tiedoston valitsemalla tulostimeksi PDFWriterin.Ohje PDFWriterin käyttöön (Oulun yliopiston elektronisen julkaisemisen kurssi).Tapa 2: Tulostus PS-muotoon ja konvertointi PDF:ksi
Tulosta työsi sopivalla tulostinajurilla tiedostoon (jotkut ajurit tuottavat tiedostopäätteen .prn mutta sen voi itse muuttaa .ps tiedostoksi). Jos tulostin ei osaa tulostaa tiedostoon, niin tällöin voi asentaa adoben generic postscript ajurin.
PostScript tiedoston muuttaminen PDF-tiedostoksi onnistuu myös webissä tai Unixissa komennoilla ps2pdf, ps2pdf12 ja ps2pdf13. Esim tiedostosta testi.ps saa PDF-tiedoston testi.pdf komennolla ps2pdf testi.ps testi.pdf, Unix-komennolla man ps2pdf saat aiheesta lisätietoja.
Tapa 3: Acrobat Distiller
PostScript tiedostot voi muuttaa PDF-muotoon Adoben Acrobat Distiller ohjelmalla. Ohjelma löytyy mm. TKK:n mikroluokkien pc-koneista kts. ATK-keskuksen ohje. Toimi seuraavasti:- Muuta dokumentti PS-tiedostoksi tulostamalle se tiedostoon (print -> print to file) PostScript-yhteensopivalla tulostimella tai tulostinohjaimella. Tällöin saat tyypillisesti tiedoston, jonka lopussa on .prn. TKK:n mikroluokkien koneisiin asennetut printterit ovat yleensä PostScript -yhteensopivia. Jos tulostin ei ole PostScript-yhteensopiva, voit asentaa adoben generic postscript ajurin, joka pystyy tuottamaan ps-tiedoston.
- Avaa saamasi tiedosto Acrobat Distiller ohjelmalla. Vanhemmat Distillerit eivät välttämättä tunnista prn-tiedostoja. Jos tiedosto on kuitenkin luotu PostScript tulostimella, voit vaihtaa .prn-osan tilalle .ps ja avata tiedoston Distillerillä. Katso ATK-keskuksen ohjeet Distillerin käyttämiseen.
Huom! Kannattaa vielä varmuuden vuoksi kokeilla valmiin PDF-tiedoston avaamista ja tarkistaa että kaavat ja kuvat näkyvät kunnolla.
Linkkejä- Adoben sivut (mm. Acrobat Reader ja PostScript ajureita)
- ATK-keskuksen Distiller ohjeet
- Jukka Korpelan tarinoita PDF:stä (perustietoa ja hyödyllisiä linkkejä)
- Acrobat PDF-julkaisijan työvälineenä (Pertti Lukkarila, CredoNet OY)
- Helsingin yliopiston ohjeita
-
1) Start your work and agree the topic. Contact laboratory's professors and researchers.
2) Working on the topic and writing the report
3) Return the report and grading 1-5
4) Archive. Send your report to the web archive (secretary Minna Westerlund, firstname.lastname@aalto.fi) and see instructions for making PDF and ZIP archive (contains report document files, figures, codes and all files that are needed to make the report).The first page contains:
- title
- course name: MS-E2108 Independent research projects in systems analysis
- your name
- date
- instructor's name (if the work is done outside laboratory, the name of the company/department)
- supervisor's name.
Also add the following text so that it can be added to web:
"The document can be stored and made available to the public on the open internet pages of Aalto University. All other rights are reserved."
For more information, contact your instruction/supervisor.