Översikt

  • Yleistä

    Erikoistyöt ovat aiheeltaan rajoitettuja, yksilöllisiä tutkimustehtäviä. Töiden tarkoituksena on antaa opiskelijalle mahdollisuus tutustua käytännössä esiintyviin matemaattisiin ongelmiin, totuttaa opiskelija itsenäiseen työskentelyyn sekä kartuttaa hänen tietojaan sopiviksi katsottavilta laboratorion, opiskelijan itsensä tai ulkopuolisten yritysten ehdottamilta matematiikkaa soveltavilta tekniikan aloilta. Samalla opiskelija tutustuu tieteelliseen ja tekniseen kirjallisuuteen sekä hakujulkaisujen käyttöön ja kehittää kirjallista esitystaitoaan kirjoittaessaan raportin tutkimuksestaan ja saaduista tuloksista. Hyvän kriittisen raportin kirjoitustaito on erittäin tärkeä asia diplomi-insinöörille! Huomaa, että kriittisyys on eri asia kuin negatiivisuus. Kriittisesti voi kirjoittaa täysin positiivisessakin hengessä.

    Työskentely voi tapahtua joko itsenäisesti tai jonkin tutkimusryhmän mukana. Viimeksi mainitussa tapauksessa pyritään työn aiheeksi rajaamaan sopivan kokoinen osa laajemmasta projektista. Kutakin työtä ohjaa erikseen määrätty työn ohjaaja, jonka puoleen opiskelijan tulee tarpeen vaatiessa kääntyä neuvoja saadakseen. Työn ohjaajan kanssa voi käydä keskustelemassa, vaikka ei tuntisikaan olevansa neuvojen tarpeessa.

    Erikoistöiden aiheet ovat tavallisesti sellaisia, ettei töitä voi tehdä suoraan III:lla tai IV:llä vuosikursseilla luennoitavien opintojaksojen perusteella. Yleensä työt vaativat lisäperehtymistä johonkin rajattuun aihepiiriin. Useimpien töiden kohdalla eivät IV:n vuosikurssin luennot enää oleellisesti lisää töiden tekemiseen tarvittavia tietoja.

    Työt voidaan aloittaa jo III:lla vuosikurssilla, mutta varsinaisesti työt on tarkoitettu tehtäväksi IV:n vuosikurssin kuluessa. Usein erikoistyöt jäävät viivästyttämään valmistumista, joten ne on syytä aloittaa ajoissa. Yhden työn laajuus on 5 opintopistettä. Kurssi on vaihtuva-aiheinen, ja pääaineen tutkintovaatimuksiin kuuluu vähintään erikoistyön tekeminen osastosta riippuen. Tutkintovaatimukset löytyvät osastojen opinto-oppaista.

    Ohjaaja

    Tässä ohjaajalla tarkoitetaan Systeemianalyysin laboratorion henkilökuntaan kuuluvaa opettajaa tai tutkijaa, jonka tehtävänä on opettaa erikoistyöntekijälle erikoistyön tekemistä. Ohjaaja on myös mukana erikoistyön arvostelussa, ks. lisätietoja alempaa.

    Katso mitä diplomityön yhteydessä tarkoitetaan ohjaajalla.

    Työn aloitus

    Erikoistyön aiheesta oppilas sopii jonkun loppututkinnon suorittaneen Systeemianalyysin laboratorion opettajan tai tutkijan kanssa. Opettaja antaa tarvittavat ohjeet työn suorittamiseksi ja hyväksyy näin aiheen. Työlle määrätään tarvittaessa erikseen joku toinen ohjaaja laboratorion henkilökunnasta.

    Raportin kirjoittaminen

    Suoritetusta tutkimustehtävästä laaditaan raportti, jolle asetettavat yksityiskohtaiset tavoitteet määrittelee tarvittaessa työn ohjaaja. Yleisesti raportin tarkoituksena on osoittaa työn tekijän perehtyneisyys aiheeseen, harjoittaa tekijää tutkimusraportin kirjoittamisessa sekä selostaa ja arvioida saadut tulokset. Työn johdantoon ja pohdintaan yhteenvedossa on syytä kiinnittää erityistä huomiota. Töitä joudutaan usein tarkistamaan juuri kirjallisen esityksen puutteellisuuden vuoksi.

    Työssä tehtyjä ratkaisuja on perusteltava. Jos kyseessä on matemaattisen mallin konstruoiminen, on tutkielmassa selvitettävä mallin ja sen matemaattisen käsittelyn kannalta olennaiset taustatekijät. Mikäli työtä on tarkoitus myöhemmin jatkaa, on syytä esittää myös jatkossa huomioon otettavia seikkoja.

    Tekstin on oltava asiallista ja ulko- sekä kieliasultaan moitteetonta. Esityksen on oltava selkeää, jäsenneltyä ja johdonmukaista. Kaikkien kaikkien kirjallisuusviitteiden on tultava esille tekstissä. Sopiva selostuksen pituus on 10-20 sivua.

    Mikäli työn aihe osoittautuu epätarkoituksenmukaiseksi, työn ohjaajan on mahdollista harkintansa mukaan muuntaa sitä.

    Perussääntönä on että erikoistyöt tehdään erityyppisistä aiheista ja vielä niin, että omaan työpaikkaan vain yksi. Vähintään toinen aihe on syytä hankkia laboratoriosta jos niitä suinkin on tarjolla. Yksi erikoistyö voi joskus olla samasta aihepiiristä kuin diplomityö.

    Työn palauttaminen ja arvostelu

    Kun työ on suoritettu ja selostus kirjoitettu ja saatettu ohjaajan mielestä hyväksyttävään asuun, luovutetaan se ohjaajalle, joka joka huolehtii työn arvostelusta ja opintosuorituksen merkitsemisestä. Hyväksytystä erikoistyöstä tulee lisäksi toimittaa elektronisessa muodossa oleva versio arkistoon, ks. lisäsivu "Erikoistöiden arkistointi".

    Erikoistyön arvostelee ja hyväksyy yhteistyössä ohjaajan kanssa joko prof. Harri Ehtamo, prof. Enrico Bartolini tai prof. Ahti Salo.

    Erikoistyö arvostellaan kirjoitetun raportin perusteella, joten raportista tulee käydä ilmi tekijän oma panos. Arvostelussa kiinnitetään huomiota erityisesti raportointiin ja työn tarkoituksenmukaiseen suorittamiseen. Työstä annetaan arvosana 1-5.