Topic outline

  • TU-E3160 Vaikuttavaksi johtajaksi kasvaminen on opiskelijoiden vapaaehtoistoiminnan johtajille tarkoitettu kurssi, johon osallistujaksi voivat ilmoittautua ylioppilaskuntien ja osakuntien puheenjohtajat ja hallitusjäsenet sekä muiden opiskelijayhdistysten, ainejärjestöjen, harrastusyhdistysten ja kiltojen puheenjohtajat. Kurssin tavoitteena on tukea vastuutehtävässä menestymistä ja sen synnyttämistä kokemuksista oppimista. Kurssin tarkoituksena on myös vahvistaa opiskelija-aktiivien keskinäistä verkostoitumista entisestään. Kurssi on avoin kaikkien yliopistojen opiskelijoille. Kurssin toteutuksesta vastaa Aalto Ventures Program (AVP) yhteistyössä Tuotantotalouden laitoksen kanssa. 

    Kurssin laajuus on kolme opintopistettä. Kurssi muodostaa ensimmäisen osan kahden kurssin muodostamasta kokonaisuudesta. Kahden opintopisteen jatkokurssi (TU-E3160 Vaikuttavaksi johtajaksi kasvamisen jatkokurssi, 2 op) järjestetään vuoden lopussa.  Ensimmäisellä kurssilla tarkastellaan itsensä johtamista, tiimin johtamista ja henkilökohtaista vaikuttavuutta ja vuorovaikutteisuutta. Teemoja tarkastellaan vapaaehtoistoiminnan johtamisen näkökulmasta sekä erityisesti osallistujien omien johtamisroolien ja -tehtävien kautta. Jatkokurssilla vuoden lopussa tehdään yhteenveto syntyneistä johtamis- ja vuorovaikutuskokemuksista ja syvennetään omaa johtamisajattelua edelleen. Jatkokurssille osallistuminen edellyttää kevään kurssin hyväksyttyä suorittamista.

    Kurssin työskentelyssä tukeudutaan paljon vertaistyöskentelyyn ja yhteisiin keskusteluihin. Kurssin työskentely koostuu neljästä työpajasta, vertaisryhmätyöskentelystä sekä henkilökohtaisista ja ryhmätehtävistä. Kurssin avaustyöpaja pidetään 30.1. klo 17-20.  Niille, joille ensimmäinen aika ei sovi, tarjolla on toinen avaustyöpaja 4.2. klo 17-20