Osion kuvaus

  • Tervetuloa Ohjelmoinnin peruskurssi Y1:lle

    Syksyn 2023 kurssille haetaan kurssiaspulaisia

    Haku ensi syksyn kurssin kurssiapulaiseksi (assariksi) on nyt käynnissä. Hakuaika päättyy 26.3.2023. Hakemuksen voi jättää tänne. Liitä hakemukseesi hakukirje, CV ja opintosuoritusote.

    Varsinaisten kurssiapulaisten tehtäviin kuuluu kahden viikoittaisen harjoitusryhmän pitäminen ajalla 7.9.-22.11.2023 (ei kuitenkaan tenttiviikolla), opiskelijoiden neuvomista kurssin web-neuvontakanavalla sovituilla  viikoilla, joidenkin palautettujen harjoitustehtävien tarkistaminen käsin (pääosa tehtävistä tarkistetaan automaattisesti) sekä muita vastaavia tehtäviä. Yhden kurssiapulaisen kokonaistyöaika (joka sisältää myös esimerkiksi opetukseen valmistautumiseen käytetyn ajan) on noin 100 tuntia koko kurssin aikana. Halutessaan kurssiapulainen voi ottaa lisätehtäviä (esimerkiksi ylimääräisten harjoituskertojen pitäminen), joista maksetaan erikseen. Lisätehtäviä on tarjolla rajoitetusti.

    Varsinaisten kurssiapulaisten lisäksi palkataan joitakin kiireapulaisia toimimaan maanantain, tiistain ja keskiviikon harjoitusryhmissä apuna kaikkein ruuhkaisimmilla viikoilla 2.-15.10. ja 23.10-12.11. välisinä aikoina. Näiden kiireapulaisten tehtäviin kuuluu vain sovittujen harjoitusryhmien (vähintään kaksi ryhmää viikossa sovituilla viikoilla) pitäminen, mutta ei muita tehtäviä. Ilmoita hakukirjeessäsi, jos olet varsinaisen kurssiapulaisen tehtävän sijaan tai lisäksi kiinnostunut myös kiireapulaisen tehtävistä.

    Myös hakijat, jotka eivät vielä osaa Pythonia, mutta osaavat muuten ohjelmoida esim. Scala-kielellä, otetaan paikkoja täytettäessä huomioon, jos he sitoutuvat opettelemaan Pythonin ennen kurssin alkua (esim. kesäkurssilla). Koska kurssin opetuskieli on suomi, palkattavilta kurssiapulaisilta edellytetään hyvää suomen kielen taitoa.

    Lisätietoja kurssiapulaisen tehtävistä ja palkkauksesta antaa Kerttu Pollari-Malmi, kerttu.pollari-malmi@aalto.fi.

    Tietoa syksyn 2022 kurssista (kurssi on päättynyt)

    Kurssi alkaa ma 5.9. klo 12:15-14 ensimmäisellä luennolla Kandidaattikeskuksen (Otakaari 1) A-salissa. Tämän jälkeen luennot jatkuvat keskiviikkoisin klo 14:15-16. Vaikka et pääsisi paikalle ensimmäiselle luennolle, voit silti osallistua kurssille. Poissaolosta ei tarvitse ilmoittaa.

    Kurssilla on 19 harjoitusryhmää, joiden toiminta alkaa to 8.9. Harjoitusryhmiin ei tarvitse (eikä voi) ilmoittautua eikä niihin osallistuminen ole pakollista. Harjoitusryhmissä voi kuitenkin saada apua kurssin pakollisten harjoitustehtävien tekemiseen. Harjoitusryhmien tarkempi aikataulu on julkaistu alasivulla Harjoitusryhmät.

    Kurssilla on pakollisia harjoitustehtäviä, jotka palautetaan kurssilla käytettävään A+-järjestelmään (avautuu 5.9., linkki sivulla Harjoitustehtävät). Harjoitustehtäväkierrosten määräajat ovat noin viikon välein. Ensimmäisen harjoitustehtäväkierroksen määräaika on to 15.9. klo 11:00 aamulla. Harjoitustehtävistä julkaistaan lisätietoa elokuun loppuun mennessä.

    Kurssin pakollinen tentti järjestetään tietokonetenttinä Otaniemessä EXAM-luokassa 29.11.-16.12. Tenttiin pitää ilmoittautua Sisussa viimeistään 22.11.2022. Kukin opiskelija varaa itselleen sopivan kolmen tunnin ajan EXAM-luokasta tentin tekemiseen tältä aikaväliltä. (Rästitenttejä järjestetään Sisussa ilmoitettuina aikoina.)

    Sekä luennot että harjoitusryhmät järjestetään lähiopetuksena. Missään muualla kuin tentissä ei ole pakollista läsnäoloa. Opiskelijoiden käytettävissä on lisäksi aikaisemmalla kurssikerralla tehdyt luentovideot. Harjoitustehtävien tekemiseen voi kysyä apua harjoitusryhmien lisäksi kirjallisesti kurssin Zulip-kanavalla https://cs-a1111-2022syksy.zulip.aalto.fi/.


    Asepalveluksesta 14.9.2022 kotiutuville

    Kurssin ensimmäisen harjoitustehtäväkierroksen määräaika on to 15.9.2022 klo 11:00 (aamulla). Ne opiskelijat, jotka kotiutuvat asepalveluksesta 14.9., voivat saada viikon lisäaikaa ensimmäisen harjoitustehtäväkierroksen tehtävien palauttamiseen. Näin heillä on aikaa harjoitustehtävien tekemiseen kotiutumisen jälkeen. Muiden harjoitustehtäväkierrosten määräaikoja ei kuitenkaan muuteta, joten näillä opiskelijoilla on toisen harjoitustehtäväkierroksen määräaika samaan aikaan kuin ensimmäisen. Jos harjoitustehtävien tekeminen tässä aikataulussa ei onnistu, niin kurssilla on toisena vaihtoehtona korvata puuttuva harjoitustehtäväkierros tekemällä sitä vastaava rästitehtävä rästikierroksella kurssin lopussa. (Rästitehtävillä voi kuitenkin korvata korkeintaan kolme pakollista kierrosta ja niillä voi saada korvattavasta kierroksesta vain minimipisteet.)

    Tarkemmat ohjeet lisäajan hakemiseen (mahdollisuus on vain niille, jotka tarvitsevat lisäaikaa siksi, että kotiutuvat asepalveluksesta syyskuussa). Asiat menevät sujuvimmin, jos toimit ohjeiden mukaisessa järjestyksessä.

    1. Hanki itsellesi Aalto-tunnus yliopistolta saamiesi ohjeiden mukaan.
    2. Ilmoittaudu tälle kurssille Sisussa.
    3. Kirjaudu tällä Aalto-tunnuksella A+-järjestelmään sivulla https://plus.cs.aalto.fi/ oikeassa yläkulmassa olevan Log in -painikkeen kautta. Valitse avautuvalta sivulta kohta Log in with Aalto account (älä kirjaudu Google-tunnuksella, sillä se ei toimi tällä kurssilla) ja kirjoita kohtaan Username Aalto-tunnuksesi (esim. virtanp3), ei Aalto-sähköpostiosoitetta (kuten pekka.virtanen@aalto.fi) ja kohtaan Password tunnukseen liittyvä salasanasi. Paina Login-painiketta. Sivulle pitäisi tulla nyt näkyviin joukko järjestelmässä olevia kursseja. Älä valitse vielä mitään kurssia. Voit nyt kirjautua ulos järjestelmästä.
    4. Lähetä sähköpostia Kerttu Pollari-Malmille kerttu.pollari-malmi@aalto.fi, mielellään viimeistään 14.9. Kerro siinä tarvitsevasi lisäaikaa siksi, että olet kotiutumassa asepalveluksesta. Jos sinulla on jo jokin todistus, josta näkyy asepalveluksen päättymisaika, liitä kuva siitä mukaan sähköpostiin. Jos sinulla ei vielä ole tällaista todistusta, voit toimittaa sen (esim. kuvan sotilaspassista) myöhemminkin.