3. Insinööriksi kasvamassa
Opintojen
toisena vuonna uravalinnat voivat tuntua vielä kaukaisilta. Seuraa opinnoissa sitä,
mikä kiinnostaa, tartu uteliaasti haasteisiin ja tunnista vahvuuksiasi ja
taitojasi. Valintojen tekemistä helpottaa, kun tunnistat omia taitojasi ja arvioit
onnistumisiasi realistisesti. Taitojen ja aikaansaannosten riittävän kattavalla
dokumentoinnilla on paljon merkitystä myös työpaikkaa hakiessa.
Omien
taitojen ja osaamisen tunnistaminen alkaa siitä, että kokoat kokemuksiasi
erilaisissa töissä, opinnoissa, harjoittelussa, projekteissa,
järjestötoiminnassa, vapaaehtoistyössä, harrastusten parissa tai
luottamustehtävissä. Osaaminen ei tarkoita sitä, että pitäisi olla
mestaruustasolla asian suhteen, vaan sitä, että olet perehtynyt johonkin ja
tehnyt jotain, jossa haluat myös kehittyä. Esimerkiksi partion tai
urheiluharrastuksen parissa voi kertyä merkittävää organisointi- ja johtamistaitoa.
Ajattele osaamistasi laajasti, se ei rajoitu vain siihen, mitä opit pääaineesi
kautta.
Ennakkotyöpajassa alustamme uraohjauspsykologin johdolla taitojen ja onnistumisten tunnistamista avuksi
niiden dokumentointiin ja esittämiseen työnhakutilanteissa. Työpajan jälkeen MyCoursesissa avautuu tehtäviä liittyen taitojen ja osaamisen sekä onnistumisten ja aikaansaannosten tunnistamiseen ja kokoamiseen.
Tehtävän eteneminen
- Ajoitus: II periodi
- Työpaja: ti
1.11. 15.11. klo 12-14, TU5. Työpajan vetää uraohjauspsykologi Seija Leppänen.
- MyCoursesin tehtävät tehty ke
23.11. 30.11. klo 18 mennessä
- Huom. Rajattu osallistujamäärä: 35 opiskelijaa.