1. Yleistä: puhuttelu ja dialogisuus

Dialogi tarkoittaa keskustelua ja dialoginen keskustelevaa. Mutta miten teksti voi olla dialogista? Esimerkiksi juuri näin: käyttämällä kielellisiä muotoja, kuten kysymys, joilla tyypillisesti tehdään asioita suullisessa keskustelussa. Dialogisuus on kuitenkin muutakin, ja ennen kaikkea se pitää ymmärtää lukijan suoraa puhuttelua laajemmaksi asiaksi.

1) Lukijan suora puhuttelu

Lukijan suora puhuttelu tarkoittaa ilmauksia (arvoisa lukija) ja muotoja (2. persoona: ihmettelet varmaan...), joilla rakennat tekstiä ikään kuin läsnäolevalle keskustelukumppanille.

2) Lukijan epäsuora puhuttelu

Lukijan epäsuora puhuttelu voidaan ymmärtää laajasti sellaisiksi kielellisiksi keinoiksi, joilla kutsut lukijan samaistumaan johonkin näkökulmaan tai hahmottamaan (tekstin tai tarkasteltavan ilmiön kokonaisuutta) valitsemastasi näkökulmasta - ilman että käytät suoraa puhuttelua. Muotoilu on hyvin väljä ja sisällyttääkin itseensä vaikkapa retoriset kysymykset eli kysymykset, joihin ei odoteta vastausta tai joihin teksti itsessään vastaan: Mitä tehdä, jos TV ei näy?

3) Dialogi(suus) muiden tekstien kanssa

Laajimmillaan tekstin dialogisuus tarkoittaa dialogia toisten tekstien (ja kirjoittajien) kanssa. Dialogi muiden tekstien kanssa onkin niin tieteellisten kuin taiteellistenkin tutkimustekstien välttämätön ominaisuus. Tässä on kuitenkin olennaista ymmärtää, että dialogisuus on eri asia kuin lähteiden käyttö ja niihin viittaaminen sinänsä. Teksti voi nimittäin olla laajasta lähdeaineiston käytöstä huolimatta hyvin monologista, mikäli kirjoittaja ei

  • suhteuta omaa näkökulmaansa käyttämiinsä lähteisiin tai
  • suhteuta lähteitä toisiinsa.

Dialogi muiden tekstien kanssa tarkoittaa siis väljästi ottaen sitä, että teksteihin viitataan JA niitä suhteutetaan muihin teksteihin ja kirjoittajan omaan näkökulmaan kielen tasolla. Kuten kahta ensimmäistä, eri tutkimusalat ja -perinteet arvottavat tätä kolmatta dialogisuuden muotoa eri tavoin.

Voidaan sanoa, että kaikelle tutkimukselle arvokasta on kirjoittajan kyky suhteuttaa omat ajatuksensa, havaintonsa ja tuloksensa olemassa olevaan tutkimusperinteeseen. Dialogisuus tekstin ilmitasolla on kuitenkin sitä arvostetumpaa, mitä enemmän tutkimukseen ja sen tuloksiin liittyy tulkinnanvaraisuutta, vaikeasti tavoitettavaa intuitiivisuutta tai suoranaista kiistanalaisuutta. Monet taiteen ja muotoilun alan kysymyksistä perustelevat siten hyvin dialogista otetta tutkimuskirjoittamiseen.

Dialogisuus tekstissä koostuu siis hyvin laajasta ja sumearajaisesta joukosta erilaisia kielen ja tekstin keinoja. Tässä osiossa keskitytään siksi muutamiin verrattain selkeisiin ja opinnäytteen kirjoittamisessa hyödyllisiin epäsuoran puhuttelun muotoihin. Ainoastaan lukijan suora puhuttelu jätetään käsittelemättä - se kun on verrattain suoraviivaisesti kuvattu (ks. yllä).


Analyysitehtävä
Mitkä ilmaukset (sanavalinnat, kielikuvat, lauserakenteet) seuraavassa esimerkissä edustavat mielestäsi dialogisuutta?

Löytö paljastui vasta kun asetin kuvia järjestykseen toistensa viereen. Näkymä muistutti minua sisustussuunnittelijan värikartasta tai jostakin muusta erittäin harkitusta väripaletista. En voinut uskoa, että näin olin saanut aikaan sattumalta näin kauniita värikombinaatioita. Tai itseasiassa luonto oli tarjonnut niitä minulle, sattuman ja järjestelmän aikaansaannosta oli se, että onnistuin taltioimaan ne sopivalla tavalla. Mielestäni tässä vaiheessa teoksen ydin otti askeleen toiseen suuntaan tai vähintään vaihtoi painoa jalalta toiselle, kun synkkä harmaus osoittikin huumorintajua ja herkkyyttä. Löytö oli niin merkittävä, että siitä muodostui teokseni ydinajatus: marraskuinen päivä tarjosi ikkunan kautta erilaisia harmonisia ehdotuksia siitä, minkälainen väripaletti voisi olla sopiva olohuoneeni sisustamiseen kyseisenä päivänä. (Nahkuri, Jussi 2020: 17)