Keramiikan käsikirja

Suolalasite

Suolalasite ei ole lasiteseos vaan polttomenetelmä, jossa suolaa heitetään kuumaan uuniin. Saksalaiset keksivät suolalasitteen 1500-luvulla ja 1800-luvulla sitä käytettiin yleisesti. Suolalasitteet ovat kiiltäviä ja erittäin kestäviä sekä kemiallista että mekaanista kulutusta vastaan. Siksi niitä onkin käytetty apteekkitavaroiden ja säilytysastioiden lasitteena. Suolasitteelle on luonteenomaista appelsiinimainen rakeinen pintakuvio.

Menetelmä vaatii uunityypin, jossa liekki kuljettaa suolaa uunin sisällä polton aikana. Polttomenetelmässä ladotaan esineet uuniin ja lasittamisvaihe jää pois. Raa'at, kuivat esineet ladotaan suut ja pohjat vastakkain pienten savipallojen erottaessa pinnat toisistaan torneiksi uuniin. Esineitä ei ladota avohyllyille, koska uunikalusto lasittuu suolasta ja esineet ”liimautuvat” kiinni. Polttolämpötila nostetaan massan sintrautumiseen asti. Tulipesiin heitetään kostutettua karkeaa suolaa eli natriumkloridia. Reaktiossa vesihöyryllä on tärkeä osuus natriumin kulkeutuessa tulipesässä. Natriumista vapautuu kloorikaasua, joka on hyvin myrkyllistä ja vaarallista ihmiselle. Suolapoltto tuleekin tehdä mielellään ulkona, jotta kaasut pääsevät poistumaan vapaasti.

Suola höyrystyy 1100 °C jälkeen. Sitä alemmissa lämpötiloissa alkalit eivät muodosta lasimasta pintaa. Alle 1200 °C suolapolttolämpötiloja tulee välttää, koska uunista vapautuu myrkyllisiä kaasuja eikä lämpötila riitä vielä sulattamaan esineisiin kestävää lasitekerrosta. Suolan käyttö rasittaa raskaasti myös uunikalustoa.

Kuva
Palmu, Sanna. Suolalasitettuja esineitä.