Topic outline

  • Kurssin etusivu



    • PUUSTA PITKÄLLE


      Kevään 2023 suunnittelustudion aihepiirinä on PUU - Suomalaiselle tuttu ja rakas materiaali, sekä elävänä kasvina tai prosessoituna rakennustuotteena. Puu on eri muodoissaan ollut historiassa yksi suomalaisten tärkeimmistä raaka-aineista. Metsät ja puut ovat määritelleet ihmisen maailmankuvaa ja kiehtoneet ihmisiä kautta aikojen.
      Puun hyödyntäminen rakentamisessa on jälleen kasvussa. Mihin suuntaan puunkäyttö on menossa ja mikä sen suuntaa määrittelee? Puunkäytön ratkaisut ovat viime aikoina kehittyneet vauhdilla. Uusia tuotteita lanseerataan markkinoille. Puun yhteydessä nostetaan esiin sen ekologisuus, hiilensidonta ja terveysnäkökulmat. Samaan aikaan tekniset sovellukset nojaavat usein puun kemiallisiin käsittelytapohin ja nopeasti kasvatettujen talousmetsien tuotteisiin.
      Elävät puut ovat aikoinaan olleet osana pyhiä paikkoja, riittejä ja myyttejä. Yhä pystyssä olevat uhripuut ja karhunkallohongat muistuttavat vahvasta luontoyhteydestä. Miten nykypäivänä puihin suhtaudutaan? Miten suuriksi kasvavat puut tulisi ottaa huomioon suunnittelussa? Mitä merkitsee ottaa puu suunnittelun keskiöön, sen lähtökohdaksi?
      Kurssilla etsitään vastauksia siihen, minkälaista puun maisema-arkkitehtuuri voisi parhaimmillaan olla 2020-luvulla.
      Kurssi alkaa 9.1. Kurssilla on ennakkotehtävä, joka julkaistaan 20.12.
      Opetustapahtumat, luennot, kritiikit ja ohjaukset, järjestetään pääsääntöisesti Oppimiskeskuksen salissa 'Vilho' (2.krs), ellei kurssiaikataulussa muutoin mainita.
    • Page icon

      Löydät täältä kurssiesitettä (syllabus) täydentävää informaatiota.

    • Forum icon

      Jos sinulla on kurssiin liittyviä, yleisiä kysymyksiä, esitä ne täällä. Vastaukset pitää lukee täällä; ne eivät välity sähköpostiisi automaattisesti.

    • AIKATAULU

       

      9.1.  

      Kurssin kickoff päivä Vantaalla.

      9:15-11:30 Heureka: SuperPuu-näyttely

      12:40-15:00 Kulttuurikeskus Vernissa: luento, ennakkotehtävän läpikäynti, blogi tehtävänanto, viikkotehtävä 1 ja viikkotehtävä 2 tehtävänanto

      16.1.  

      Intensiivipäivä 1, puu-aiheisia luentoja Otaniemessa, Oppimiskeskuksen salissa 'Vilho' (2.krs)

      23.1.  

      Intensiivipäivä 2, Fiskars

      30.1.  

      Oppimiskeskuksen salissa 'Vilho' (2.krs) 

      10:00-11:00 edellisten vuosien harjoitustöitä ja työohjelmia

      Ohjausta / 11:00-15:00

      6.2.    

      Ohjausta 9:15-12

      13.2.  

      Välikritiikki 1Oppimiskeskuksen salissa 'Vilho' (2.krs)

      9:15 - 12 Viikkotehtävä 1 (työohjelma)

      Ohjausta 13-15 (ohjauksen voi varata paikan päällä)

      20.2.  

      Ohjausta 9:15-15

      27.2.  

      Ohjausta 9:15-15

      6.3.    

      Ohjausta 9:15-15

      13.3.  

      Ohjausta 9:15-15,  varaa ohjausaika

      20.3.  

      Välikritiikki 2  / 9:15-15

      Konseptiluonnos ja lähtötiedot / viikkotehtävä 2

      27.3.  

      Tentti 9:15-12:00, kts.tenttikysymykset 

      ohjausta etänä klo 13-15,  varaa ohjausaika

      3.4.    

      Ohjausta 9:15-12:00,  varaa ohjausaika 

      Tentin palautetilaisuus 13:00-14:00

      10.4.  

      Pääsiäisloma - ei opetusta

      17.4.    

      Ohjausta 9:15-15,  varaa ohjausaika

      24.4.  

      Ohjausta 9:15-15,   varaa ohjausaika

      1.5.    

      Vapunpäivä - ei opetusta

      8.5.    

      Ohjausta 9:15-15

      15.5.  

      Ohjausta 9:15-15

      22.5.  

      Työn palautus ja esittely klo 9:15-n.12:15

      HUOM! kts. Ohje töiden palautukseen ja loppukritiikkiin

      29.5.  

      Loppukritiikki ja kurssin päättäminen 9:15 alkaen