Tietosuojailmoitus

Henkilötietojen käsittely

Haastattelun aikana syntyy Sinua koskevaa henkilötietoa kysymyksien osalta. Henkilötietojen lähde olet Sinä itse. Erityisiin henkilötietoryhmiin kuuluvia tietoja tai muita erityisen suojattavia tietoja ei käsitellä tutkimuksessa. Tutkimus ei käsittele esimerkiksi poliittisia mielipiteitä, uskonnollista vakaumusta, terveyttä koskevaa tietoa tai seksuaalista suuntautumista.

Henkilötietojen käsittelyn tarpeellisuus

Kyselyssä käsitellään vain tutkimuskysymyksen tarkoituksen kannalta tarpeellisia tietoja. Aineistoa käsitellään tutkimuksen aikana sellaisessa muodossa, että henkilöllisyytesi ei ole suoraan tunnistettavissa siitä.

Henkilötietojen jakaminen

Kyselyn vastauksia voidaan jakaa kurssin opiskelijoiden ja kurssihenkilökunnan kesken.

Henkilötietojen suojaaminen, säilytys ja poistaminen

Tietoja säilytetään Aalto-yliopiston hyväksymissä tietojärjestelmissä, joita suojataan käyttäjätunnuksella, salasanalla sekä kaksivaiheisella tunnistuksella, kuten MyCourses- tiloissa, joihin sivullisilla ei ole pääsyä.

Kyselyaineisto tuhotaan kurssin päätyttyä, viimeistään 31.5.2022. Muu henkilötietoja sisältävä tieto hävitetään viimeistään 31.12.2022.

Osallistujan oikeudet

Aineisto ei sisällä nimeä tai muuten henkilöä yksilöivää tietoa. Tämä rajaa mahdollisuutta poistaa tai tarkastaa itseään koskevia tietoja. Yleisen tietosuoja-asetuksen (GDPR) mukaan henkilöllä on oikeus:

  • peruuttaa antamansa suostumus, jos tutkimus perustuu suostumukseen
  • saada tietoa henkilötietojensa käsittelystä
  • tarkastaa itseään koskevat tiedot
  • pyytää tietojensa oikaisua
  • pyytää tietojensa käsittelyn rajoittamista vastustaa tietojensa käsittelyä

 Rekisterinpitäjän yhteystiedot

Aallon periaatteiden mukaisesti kyselyn tehnyt opiskelija toimii rekisterinpitäjänä.

Jos haluat lisätietoa kurssista ja sen järjestelyistä, voit olla yhteydessä vastuuopettajaan

Matti Nelimarkka

matti.nelimarkka@aalto.fi

+358 50 52 75 920



Viimeksi muutettu: maanantaina 7. maaliskuuta 2022, 21.49