Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.
OSAAMISTAVOITTEET
Kurssin suoritettuasi osaat hyödyntää käsitteitä, ideoita, ja mielikuvitustasi luovan työsi lähtökohtina. Sinulla on jonkinlainen käsitys siitä, miten käsitteelliset lähtökohdat ovat vaikuttaneet taiteeseen, muotoiluun ja arkkitehtuuriin. Tunnet taiteen tulkitsemisen ja taidekritiikin yleiset periaatteet, ja osaat arvioida kriittisesti teosten taiteellista ja yhteiskunnallista merkitystä. Pystyt tarkastelemaan nykytaiteen ilmiöitä suhteessa taiteen historiaan ja traditioon ja opit, kuinka taiteen traditio on vaikuttanut taiteen tekijöihin ja vastaan ottavaan yleisöön eri aikakausina. Sinulla on tietoisuus ihmiskunnan suhteesta koko maapallon elämään, ja tulevaisuuden uhkiin. Sinä ymmärrät taiteen ja luovuuden roolin vastauksissa näihin eksistentiaalisiin kysymyksiin.
Laajuus: 6
Aikataulu: 15.04.2019 - 10.05.2019
Vastuuopettaja (voimassa 01.08.2020-31.07.2022): Antti-Ville Reinikainen
Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Andrew Best-Dunkley, Ari Björn, Minna Henriksson-Boynik, Sanna Lehtinen, Tuija Peltomaa, Antti Tanttu
Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):
Kurssin CEFR-taso (koskee tätä kurssikertaa):
Opetuskieli ja suorituskielet (voimassa 01.08.2020-31.07.2022):
Opetuskieli: suomi
Suorituskielet: suomi, ruotsi
SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS
Sisältö
Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:
Johdatus käsitetaiteen eri muotojen syntyyn ja alkuperään 1950- ja 60-luvuilla: happening, performanssi, minimalismi, prosessi-taide, maataide, feministinen taide, teknologialähtöinen taide. Nykytaiteen merkitys ja suhde yhteiskuntaan, ja suhde muihin sosiaalisiin, eettisiin, ekologisiin, uskonnollisiin, poliittisiin ym. arvojärjestelmiin. Länsimaiden ulkopuolisen taiteen esiin nousu ja merkitys globalisoituneessa maailmassa. Taiteilijan/taideteoksen suhde yleisöönsä. Mikä on yleisö? Mikä on teos? Nykytaiteen rooli(t) 21. vuosisadalla.
Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:
Toteutus, työmuodot: Työskentely itsenäisesti ja ryhmässä (fyysiset taideteokset ja -teot), luennot, keskustelut, kritiikit, kirjoitukset (blogikirjoitukset ja esseet). Jokainen opiskelija tekee yhden pääteoksen. Kurssin lopussa on näyttely kaikkien opiskelijoiden taideteoksista. Kaikki opiskelijan harjoitustyöt dokumentoidaan kurssin MyCourses verkkosivuilla. Arvosteluperusteet: läsnäolo, aktiivinen osallistuminen lähiopetukseen, suoritetut tehtävät, kyky ilmaista ja hyödyntää oppimaansa.
Työmäärä toteutustavoittain
Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:
Taidejakso 3 on neljän viikon kestoinen intensiivikurssi.
Taide 3 op, Taidehistoria 1 op, Estetiikka 2 op:
Ryhmätyöskentely ja harjoitustehtävät 76h Luennot ja demonstraatiot 34h Oppimisen arviointi ja kritiikit 14h Itsenäinen työskentely: 38h
PERUSTIETOJA
Oppimateriaali
Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:
Kurssilla käytettävä kirjallisuus ja muu oppimateriaali ilmoitetaan kurssiesitteessä ja se on (pääosin) saatavilla verkossa.
Korvaavuudet
Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:
Taidejaksot 1,2,3 (Taide Nyt!, Havainto, Ajatus)korvaavat aikaisempien tutkintovaatimusten mukaisia yhteisiä taide- ja teoriaopintoja (Johdatus kuvan tekemiseen I, Tila ja muoto I, Väri ja havainto I, Taidehistoria, Estetiikan ja taiteenfilosofian perusteet ja ark/mark: mm. kuvataide 1, 2, taidehistoria). Korvaavuudet neuvotellaan tapauskohtaisesti riippuen opiskelijan aikaisemmista taide- ja teoriaopintojen suorituksista. Opiskelijalle voidaan määrätä täydentäviä tehtäviä.
Esitiedot
Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:
Suositellaan Taidejaksot 1 Taide Nyt! ja Taidejakso 2 Havainto
SDG: Kestävän kehityksen tavoitteet
5 Sukupuolten tasa-arvo
12 Vastuullista kuluttamista
13 Ilmastotekoja