Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

  • Opiskelijat esittelevät työnsä kritiikkitilaisuuksissa, joissa he oppivat ilmaisemaan omia ideoitaan ja käsittelemään kanssaopiskelijoidensa ideoita.
  • Opiskelija saa omaperäisen taideteoksen käsitteellistämiseen, suunnitteluun ja toteutukseen vaadittavat taidot.
  • Opiskelija oppii taiteen tekemisen tekniikoita oman luovan työnsä tueksi.
  • Opiskelijalle kehittyy ymmärrys sekä tilallisesta että ajallisesta visuaalisesta hahmottamisesta ja sen osatekijöistä kuten viivasta, väristä, perspektiivistä ja valosta.
  • Opiskelijalle kehittyy hyvä peruskäsitys nykytaiteesta ja hän oppii näkemään sen yhteyksiä aiempiin taideperinteisiin.

Laajuus: 3

Aikataulu: 26.10.2020 - 01.12.2020

Vastuuopettaja (voimassa 01.08.2020-31.07.2022): Marja Nurminen

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Antti Arkoma, Kaisaleena Halinen, Inka Nieminen, Marja Nurminen, Antti-Ville Reinikainen, Sini Vihma

Kurssin yhteystiedot (voimassa 28.09.2020-21.12.2112):


Kurssin vastuuopettaja :

Marja Nurminen, piirustuksen ja maalauksen lehtori  marja.nurminen@aalto.fi

Kurssin opettajat:

Antti-Ville Reinikainen, antti-ville.reinikainen@aalto.fi

Sini Vihma, sini.vihma@aalto.fi

Kaisaleena Halinen, kaisaleena.halinen@aalto.fi

Inka Nieminen, inka.nieminen@aalto.fi

Antti Arkoma, antti.arkoma@aalto.fi

Tukihenkilöt:

Maria Mastola, työpajamestari 050-476 04 34 maria.mastola@aalto.fi 

Roel Meijs, työpajamestari roel.meijs@aalto.fi



Kurssin CEFR-taso (koskee tätä kurssikertaa):

Opetuskieli ja suorituskielet (voimassa 01.08.2020-31.07.2022):

Opetuskieli: suomi

Suorituskielet: suomi, ruotsi

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:

    Studio A:n keskeinen sisältö on kehittää opiskelijan suhdetta omaan taiteen tekemiseensä. Avainasemassa kurssilla on "minä". Opiskelija keskittyy kokoamaan itselleen erilaisia taiteen tekemisen avulla saatavia taitoja. Kaksi- ja kolmiulotteista, sekä ajallista hahmottamista kehitetään erilaisissa lyhyissä harjoituksissa havaitsemisen, kokemuksen ja muistin pohjalta. Tutun vierelle tuodaan myös kyseenalaistava näkökulma. Tällä haastetaan opiskelijaa pohtimaan nykytaidetta suhteessa taiteen perinteisiin käytäntöihin.

  • Koskee tätä kurssikertaa:

    Kurssi toteutetaan hybridiopetuksena. Ryhmiä on kolme.

    Ryhmää 1 opettavat Marja Nurminen ja Antti-Ville Reinikainen.

    Ryhmää 2 opettavat Kaisaleena Halinen ja Sini Vihma

    Ryhmää 3 opettavat Antti Arkoma ja Inka Nieminen.

    Jokainen ryhmä jaetaan kahteen ryhmään aamu- ja iltapäiväryhmään (esim 1 A ja 1 B). Aamupäiväryhmä opiskelee lähiopetuksessa 9.15 - 12.30 ( paitsi kurssin ensimmäisenä päivänä maanantaina 26.10, jolloin opetus on ajalla 9.15-12).  Iltapäiväryhmä opiskelee lähiopetuksessa 13.30 - 17.00 (paitsi kurssin ensimmäisenä päivänä maanantaina 26.10, jolloin opetus on ajalla 13.00 - 16.00)

Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
  • Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:

    Havaitsemiseen, kokemukseen ja muistiin perustuvat harjoitukset. Opettajan antamat tehtävät. Näyttelykäynnit. Tehtävälähtöinen ohjattu työskentely, kritiikki- ja keskustelutilaisuudet. Harjoitustöissä vaihtelevat tekniikat (yksilö- ja ryhmätyöt).

    Arvosteluperusteet: Opiskelijan henkilökohtainen edistyminen, aktiivinen osallistuminen sekä kyky ilmaista ja hyödyntää oppimaansa.

  • Koskee tätä kurssikertaa:

    Yleiset suoritusperusteet

    Turvallinen työskentely kampuksella edellyttää sitä, että noudatamme
    sovittuja ohjeita ja rajoituksia. Kampukselle saa tulla vain
    oireettomana, ja huolellinen käsihygienia ja turvaetäisyyksistä
    huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää. Koronatestiin on syytä mennä
    pienenkin tartuntaepäilyn perusteella.

    • Opetus
      perustuu harjoitustöihin ja kritiikkeihin. Arviointi
      perustuu opiskelijan aktiivisuuteen, taidolliseen ja tiedolliseen
      edistymiseen sekä kykyyn ilmaista oppimaansa.
    • Opintojaksojen suorittaminen edellyttää vähintään 80 % läsnäoloa kurssilla ja annettujen tehtävien suorittamista opettajan antamaan määräaikaan mennessä.
    • Sairaudesta
      tai muusta vakavasta syystä johtuvasta poissaolosta pyydetään
      sähköpostitse ilmoittamaan ensisijaisesti sille opettajalle, jonka
      tunneilta on poissa (tai jos tämä ei ole tavoitettavissa kurssin
      vastuuopettajalle).
    • Jos olet sairaana, tee omalle ryhmällesi osoitettu korvaava tehtävä sille päivälle.

    Muuta:

    Opetus alkaa aamuisin 9.15. Lounasajasta päätetään yhdessä ryhmien kesken silloin kun ryhmä
    työskentelee koko päivän.

    Opintojen
    hyväksiluku

    Taidejakso on
    mahdollista saada korvattua kokonaan tai osittain toisessa yliopistossa tai
    korkeakoulussa suoritetuilla opinnoilla. 

    Korvaaminen edellyttää sisällöllistä vastaavuutta ja sitä, että opinnot ovat
    saman tasoisia kuin korvattavat opinnot. Korvaamisessa kurssin tulee
    täyttää korvattavan kurssin osaamistavoitteet ja pääsääntöisesti olla
    laajuudeltaan vastaava tai laajempi kuin korvattava kurssi.

    Hae hyväksilukua sähköisellä lomakkeella: https://sharepoint.aalto.fi/sites/Workflow/Students/Lists/Credit%20transfer/NewForm.aspx

    Liitteeksi 1) mahdollisimman yksityiskohtainen selvitys muualla suoritettujen
    opintojen sisällöstä opintojen suoritusajankohtana, esim.
    opinto-oppaasta  ja 2) sähköisesti allekirjoitettu tai yliopiston/oppilaitoksen
    leimalla varustettu suoritusote/todistus.

    Lue tarkemmat ohjeet Intosta ennen hakemuksen
    lähettämistä: https://into.aalto.fi/pages/viewpage.action?pageId=328438


Työmäärä toteutustavoittain
  • Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:

    48 h kontaktiopetusta ja 33 h itsenäistä työskentelyä.

  • Koskee tätä kurssikertaa:

    24 h tuntia lähiopetusta
    24 h tuntia tehtäviä kotona (aamu- tai iltapäivätehtävä, jossa opiskellaan samaa teemaa kuin lähiopetuksessa)
    33 h itsenäinen tehtävä


PERUSTIETOJA

Korvaavuudet
  • Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:

    Taiteen nykykäytännöt: Taiteen, median, muotoilun ja arkkitehtuurin kulttuurit, Studio A ja Studio B korvaavat osittain aikaisempien tutkintovatimusten mukaisia yhteisiä taide- ja teoriaopintoja. Korvaavuudet neuvotellaan tapauskohtaisesti riippuen opiskelijan aikaisemmista taide- ja teoriaopintojen suorituksista. Opiskelijalle voidaan määrätä täydentäviä tehtäviä/kursseja.

Esitiedot
  • Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:

    ei ole

SDG: Kestävän kehityksen tavoitteet

    5 Sukupuolten tasa-arvo

    12 Vastuullista kuluttamista