Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

Kurssin käytyään opiskelija tuntee ARTSin/Lumeen pajasääntöjen sisältämän ohjeistuksen ja osaa toimia ja käyttää pajan resursseja niiden edellyttämällä tavalla. Opiskelija on omaksunut pajatyöskentelyyn liittyvät työturvallisuusvaatimukset ja osaa huomioida muiden pajan käyttäjien työskentelyyn liittyvät tarpeet ja turvallisuuden. Opiskelija osaa käyttää oikein ja turvallisesti puu-, metalli- ja tekstiilityöskentelyyn liittyviä koneita ja laitteita sekä tiloja ja hän osaa myös käyttää yleisesti hyväksyttyjä ja käytettyjä työtapoja ja työmenetelmiä. Pajatyöskentelyyn liittyvä osaaminen täydentyy elokuva- ja tv-lavastuksen, esittävien taiteiden lavastuksen ja pukusuunnittelun pääaineopinnoissa, pajalla tapahtuvan opetuksen ja erilaisten opiskeluun liittyvien projektien yhteydessä.

Laajuus: 1

Aikataulu: 09.11.2020 - 13.11.2020

Vastuuopettaja (voimassa 01.08.2020-31.07.2022): Kaisa Mäkinen, Pasi Pakula

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Johanna Ilmarinen, Jami Laakso, Jyri Lahelma, Kaisa Mäkinen, Pasi Pakula, Krisjanis Rijnieks

Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):

Kurssin CEFR-taso (koskee tätä kurssikertaa):

Opetuskieli ja suorituskielet (voimassa 01.08.2020-31.07.2022):

Opetuskieli: suomi

Suorituskielet: suomi, ruotsi, englanti

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:

    Pajatyöskentelyn ajokortti. Työturvallisuus pajatyöskentelyssä. Yleiset säädökset. Pajan tiloihin, koneisiin ja laitteisiin liittyvät toimintatavat ja käytännöt.

Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
  • Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:

    Luennot, yhteinen työskentely ja harjoitteiden kautta oppiminen.

Työmäärä toteutustavoittain
  • Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:

    Luennot ja ohjatut harjoitukset 27 tuntia

PERUSTIETOJA

Oppimateriaali
  • Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:

    Pajasäännöt

  • Koskee tätä kurssikertaa:

    MyCourses: OK7 Costume Workshop, OK7 Set Desing Workshop, OK7 Fablab (linkit kurssin etusivulla).

Ilmoittautuminen
  • Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:

    WebOodi ilmoittautuminen. Katso ilmoittautumisaika WebOodista.

     

    Kursseille ottamisen prioriteettijärjestys Aalto ARTSissa 1.1.2018 lähtien (Taiteiden ja suunnittelun akateemisen komitean päätös 10.10.2018).

    Prioriteettijärjestys on seuraava:

    1. opiskelijat, joilla kurssi kuuluu pääaineen/ohjelman pakollisiin opintoihin, ja on opiskelijan HOPSissa aikataulutettu ko. lukuvuodelle
    2. vaihto-opiskelijat, joiden opintosuunnitelmaan kurssi on ko. lukukaudelle hyväksytty
    3. opiskelijat, joilla kurssi kuuluu pääaineen/ohjelman pakollisiin opintoihin, ja on suorittamatta
    4. opiskelijat, joilla kurssi kuuluu pääaineen/ohjelman vaihtoehtoisiin opintoihin, ja on opiskelijan HOPSissa aikataulutettu ko. lukuvuodelle
    5. opiskelijat, joilla kurssi kuuluu pääaineen/ohjelman vaihtoehtoisiin opintoihin, ja joilla vaihtoehtoisia opintoja on tutkintovaatimusten mukaan vielä suorittamatta
    6. opiskelijat, joilla kurssi kuuluu sivuaineen pakollisiin opintoihin
    7. opiskelijat, joilla kurssi kuuluu sivuaineen vaihtoehtoisiin opintoihin, ja joilla vaihtoehtoisia opintoja on opiskelijan tutkintovaatimusten mukaan vielä suorittamatta
    8. erilaisten liikkuvuusopintojen kautta kurssille hakeneet opiskelijat (Aalto-yliopiston sisäinen liikkuvuus, JOO-opinnot ym.)
    9. muut opiskelijat 

     

    Kursseilla, jotka on tarkoitettu monialaisiksi, voidaan käyttää kurssin osaamistavoitteisiin soveltuvaa prioriteettijärjestystä (esim. UWAS-kurssit), huomioiden kuitenkin yliopiston velvoite mahdollistaa opiskelijan opintojen eteneminen ko. tutkinnon tavoiteajassa. Priorisointijärjestys ei toistaiseksi koske yhteisen opetuksen yksikön järjestämiä valinnaisia kursseja eikä tohtorikursseja.

    Kurssille ottamisen priorisointipäätös ei vaikuta opettajan oikeuteen asettaa kurssille esitietovaatimuksia.

     

  • Koskee tätä kurssikertaa:

    Katso tarkempi aikataulu kurssin etusivulta.

    • Yhteinen kurssin aloitus Zoomissa 9.11. klo.14-17. kts.
    • Itsenäistä opiskelua työpajojen perehdytysmateriaalin parissa MyCoursesissa.
    • Lähiopetuksessa suoritettavia käytännönharjoitteita pienryhmissä.

SDG: Kestävän kehityksen tavoitteet

    5 Sukupuolten tasa-arvo

    12 Vastuullista kuluttamista

LISÄTIETOJA

Lisätietoja
  • Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:

    Kurssi on pakollinen kaikille, joiden opinnot edellyttävät työskentelyä pajoilla.

    Opiskelijat hyväksytään kurssille seuraavassa järjestyksessä:

    -Elokuva- ja tv-lavastuksen, esittävien taiteiden lavastuksen ja pukusuunnittelun pääaineiden opiskelijat.

    - Em. pääaineiden vaihto-opiskelijat.

    - Sivuaineopiskelijat.

    - Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksen muut opiskelijat.

    - Muut opiskelijat.Minimi-/maksimiosallistujamäärä: 2/12

    Kurssille osallistuminen edellyttää läsnäoloa ensimmäisenä päivänä.

  • Koskee tätä kurssikertaa:

    Katso tarkempi aikataulu kurssin etusivulta.

    • Yhteinen kurssin aloitus Zoomissa 9.11. klo.14-17. kts.
    • Itsenäistä opiskelua työpajojen perehdytysmateriaalin parissa MyCoursesissa.
    • Lähiopetuksessa suoritettavia käytännönharjoitteita pienryhmissä.

Kurssin aikataulu
  • Koskee tätä kurssikertaa:

    Katso tarkempi aikataulu kurssin etusivulta.