Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

Kurssin suoritettuaan opiskelija hahmottaa vaatetus- ja asustemateriaalien suunnittelun ja valmistuksen erityispiirteet. Hän osaa huomioida suunnittelutyössään eri tekniikoin valmistettavien tekstiilien visuaaliset ja tekniset vaatimukset sekä niiden käyttöön ja huoltoon liittyvät näkökulmat. Opiskelija ymmärtää visuaaliseen taustatutkimukseen perustuvan tekstiilien kokoelmasuunnittelun perusteet ja osaa suunnata suunnittelutyönsä valitulle kohderyhmälle. Kurssin jälkeen opiskelija osaa soveltaa tarkoituksenmukaisesti eri valmistusmenetelmiä ideoidensa toteuttamiseen. Hän osaa yhdistää eri tekniikoita ja ottaa huomioon kestävän kehityksen näkökulman tekstiilisuunnittelussa. 

Laajuus: 8

Aikataulu: 26.10.2020 - 15.12.2020

Vastuuopettaja (voimassa 01.08.2020-31.07.2022): Anna-Mari Leppisaari

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Anna-Mari Leppisaari

Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):

Kurssin CEFR-taso (koskee tätä kurssikertaa):

Opetuskieli ja suorituskielet (voimassa 01.08.2020-31.07.2022):

Opetuskieli: suomi

Suorituskielet: suomi, ruotsi

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:

    Kurssin aikana toteutetaan koordinoitu kokoelma vaatetus- tai asustemateriaaleja. Kurssilla tutustutaan tekstiilisuunnittelun prosesseihin ja tekstiilien viimeistyksiin tekniikoiden yhdistämisen kautta. Suunnittelussa otetaan huomioon kestävän kehityksen ja vastuullisen suunnittelun näkökulma. Harjoitustyöt toteutetaan kolmessa työpajassa. Neuletyöpajassa syvennetään neulesidosten ja lankamateriaalien käyttöä suunnittelussa sekä perehdytään teolliseen neulontaan. Kudottujen kankaiden osuudessa perehdytään kuosillisten kudottujen kankaiden suunnitteluun ja jacquard-kudonnan perusteisiin. Sekä neulottujen, että kudottujen näytteiden raaka-aine ja rakennevalinnoissa huomioidaan jatkotyöstömahdollisuus painotyöpajassa, ja opiskelija voi valita painotuksen työpajojen välillä. Painokangastyöpajassa syvennetään erityisesti vaatetuskankaiden suunnittelua ja toteuttamista erilaisilla painannan menetelmillä. Materiaalina käytetään sekä valmiita teollisia painopohjia että neule- ja kudonnan työpajoissa valmistettuja näytteitä. Kurssi päättyy yhteiseen kritiikkiin ja näyttelyyn.

    Toteutus ja työmuodot: Luennot, demonstraatiot ja muu lähiopetus, ohjattu harjoitustyö, itsenäinen työskentely ja kritiikit.

Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
  • Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:

    Arvosteluperusteet: Harjoitustyöt ja osallistuminen opetukseen

    Harjoitustyön arvosteluperusteet:

    Tekniikoiden yhdistäminen ja viimeistystekniikoiden käyttö, näytteiden oivaltavuus ja materiaalien, rakenteiden ja värien käyttö, mallistokokonaisuuden taiteellinen taso, taustatutkimuksen hyödyntäminen malliston lähtökohtana ja kohderyhmän erityispiirteiden huomioonottaminen, vastuullisen suunnittelun huomioiminen mallistossa, teknisten tietojen dokumentointi tietokortteihin.

Työmäärä toteutustavoittain
  • Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:

    216 t Yhteensä

    108 t Luennot ja ohjatut harjoitustehtävät 

    83 t Itsenäinen työskentely

    25 t Sisäistäminen ja itsereflektio

PERUSTIETOJA

Oppimateriaali
  • Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:

    Kurssin opettaja osoittaa suoritettavan kirjallisuuden ennen kurssin alkua.

    Kurssi on mahdollista suorittaa maksuttomasti opettajan kurssin alussa ilmoittamalla tavalla.

     

Esitiedot
  • Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:

    BA-opiskelijat Muoti: Tekstiili- ja värjäysteknologia, Pintasuunnittelu ja painokangas, Kudotut kankaat - materiaali ja rakenne, Neuleet ja neulokset. Kudottujen kankaiden suunnittelu tai Neulesuunnittelu. 

    BA-opiskelijat Muotoilu: Muotoilun työprosessit, Tekstiilituotannon materiaalit ja menetelmät tai Studiotuotannon tekniikat ja materiaalit (tekstiili), Kudottujen kankaiden suunnittelu tai Neulesuunnittelu.

SDG: Kestävän kehityksen tavoitteet

    12 Vastuullista kuluttamista