Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.
OSAAMISTAVOITTEET
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa
- jäsentää kuvataideopetuksen tehtäväkenttää sekä yleissivistävässä perusopetuksessa että sen ulkopuolella
- tarkastella taidekasvatuksen käytäntöjä kontekstuaalisina ilmiöinä ja hahmottaa taidekasvatuksen yhteiskunnallisia ja yksilöllisiä merkityksiä
- syventää itsenäisesti kuvataideopetuksen suunnittelussa, arvioinnissa ja pedagogisessa vuorovaikutuksessa tarvittavia tietojaan ja taitojaan tiedonalaa jäsentävän tutkimustiedon kautta
- soveltaa tutkivia, reflektiivisiä työtapoja oman taidepedagogisen ajattelunsa kehittämiseen
Laajuus: 5
Aikataulu: 15.09.2020 - 17.02.2021
Vastuuopettaja (voimassa 01.08.2020-31.07.2022): Marja Rastas, Henrika Ylirisku
Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Marja Rastas, Henrika Ylirisku
Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):
Kurssin CEFR-taso (koskee tätä kurssikertaa):
Opetuskieli ja suorituskielet (voimassa 01.08.2020-31.07.2022):
Opetuskieli: suomi
Suorituskielet: suomi, ruotsi
SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS
Sisältö
Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:
Kurssilla tarkastellaan kuvataidekasvatuksen sisältöjä, tavoitteita ja menetelmiä huomioiden erilaiset kontekstuaaliset tekijät. Didaktisessa seminaarissa käsitellään taidekasvatuksen tiedonkäsityksiä, kulttuurienvälisten oppimistilanteiden kysymyksiä, arviointia opetuksen arjen ilmiönä, vaihtoehtopedagogisia suuntauksia sekä taidekasvatuksen suhdetta muihin tiedonaloihin. Kurssi on integroitu soveltavaan harjoitteluun, josta opiskelija laatii suullisen ja kirjallisen raportin. Opiskelijaryhmä suunnittelee ja toteuttaa yhteistoiminnallisesti soveltavan harjoittelun ohjaaville opettajille suunnatun koulutustapahtuman.
Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:
0–5. Arvioinnissa huomioidaan essee ja verkkokeskustelut, aktiivinen osallistuminen seminaari- ja ryhmätyöskentelyyn, soveltavan harjoittelun suullinen ja kirjallinen raportointi sekä opiskelijan itsearviointi.
Työmäärä toteutustavoittain
Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:
Kontaktiopetus 72t, itsenäinen työskentely 63 t. Läsnäolo kontaktiopetuksessa vähintään 80%.
PERUSTIETOJA
Oppimateriaali
Voimassa 01.08.2020-31.07.2022:
- Kallio-Tavin, M. (2015). Becoming Culturally Diversified. Teoksessa Kallio-Tavin, M. ja Pullinen, J. (toim.). Conversations on Finnish Art Education. Helsinki: Aalto ARTS Books.
- Kiilakoski T., Tomperi T. & Vuorikoski M. (toim.) (2005). Kenen kasvatus? Tampere: Vastapaino. Sivut 197–216, 309–334.
- Paju, P. (2011). Koulua on käytävä. Etnografinen tutkimus koululuokasta sosiaalisena tilana. Helsinki: Nuorisotutkimusseura. Sivut 16–38.
- Räsänen, M. (2015). Visuaalisen kulttuurin monilukukirja. Helsinki: Aalto ARTS Books. Luku 1.3.
- Räsänen, M. (2008). Kuvakulttuurit ja integroiva taideopetus. Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu. Luku 9.
- Vuosittain vaihtuvat oheislukemistot ilmoitetaan kurssin aikana.
SDG: Kestävän kehityksen tavoitteet
4 Hyvä koulutus
10 Eriarvoisuuden vähentäminen