Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

Kurssilla perehdytään toiminnan ohjaukseen ja johtamiseen tuotanto- ja palveluorganisaatioissa. Kysymyksiä tarkastellaan sekä yksittäisen organisaation että toimitusketjun näkökulmasta. Logististen kyvykkyyksien kehittämisen lisäksi kurssilla käydään läpi poikkifunktionaalisen yhteistyön tärkeys ja operatiivisen toiminnan ja hankintojen vaikutus tulokseen.

Kurssin suoritettuaan opiskelija ymmärtää ohjauksen eri tasot ja muodot. Hän hallitsee resurssiensuunnittelun, kapasiteetinhallinnan ja varastonhallinnan perusmallit, ja osaa soveltaa niitä käytännössä. Hän ymmärtää toimintaympäristön vaikutuksen valittuihin menetelmiin ja periaatteisiin.

Laajuus: 6

Aikataulu: 19.04.2022 - 02.06.2022

Vastuuopettaja (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Max Finne

Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):

Max Finne, vastuuopettaja

max.finne@aalto.fi

T2.07

vastaanotto: torstaisin klo 15-16

https://people.aalto.fi/max.finne

 

Ronja Dorairaju, opettaja

ronja.dorairaju@aalto.fi

vastaanotto: tiistaisin klo 15-16

Kurssin CEFR-taso (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Opetuskieli ja suorituskielet (koskee tätä kurssikertaa):

Teaching language: Finnish. Languages of study attainment: Finnish

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Kurssin aihepiireihin kuuluvat toimitusketjujen hallinta, palvelutuotannon johtaminen, tuotantoprosessit ja -strategiat, tuotannonohjaus ja -suunnittelu, kapasiteetinhallinta, varastonhallinta, resurssisuunnittelu sekä hankintatoimen perusteet.

Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    80% Tentti
    20% Harjoitukset

  • koskee tätä kurssikertaa

    20% Palautettavat tehtävät

    Huom: Tehtäväpaketeista on saatava vähintään 30% maksimipisteistä, jotta kurssista voi saada hyväksytyn arvosanan.

    Tehdään Pearsonin MyLabOMissa: https://mlm.pearson.com/global/. MyLabOMin ongelmatilanteissa, ota yhteyttä Pearsonin 24/7-tukeen: https://support.pearson.com/getsupport/s/contactsupport.

    80% Tentti

    Huom: Tentistä on saatava vähintään 50% maksimipisteistä, jotta kurssista voi saada hyväksytyn arvosanan.

    Tentti, jonka pituus on 3 tuntia, järjestetään kampuksella valvotusti tietokoneluokissa MyCoursesin kautta torstaina 2.6.2022. Tenttijät jaetaan kahteen erään: erä 1 suorittaa tentin klo 13–16 (n. 190 opiskelijaa) ja erä 2 klo 16–19 (toiset n. 190 opiskelijaa).

    1% Extra-piste opiskelijoille, jotka vastaavat kurssipalautteeseen.




Työmäärä toteutustavoittain
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Luennot ja laskuharjoitukset 32h
    Palautettavat tehtävät 40h
    Itsenäinen työskentely (luennoille/laskuharjoituksiin/tenttiin valmistautuminen) 84h
    Tentti 4h
    Yhteensä 160h (6 ECTS)

PERUSTIETOJA

Oppimateriaali
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Operations Management: Processes and Supply Chains: Global Edition, 12/e by Lee J. Krajewski, Manoj K. Malhotra and Larry P. Ritzman. ISBN: 9781292093864 (selected chapters, see syllabus for details)

  • koskee tätä kurssikertaa

    Käytämme kurssikirjan 12. painosta, jonka jokainen opiskelija saa kuluitta käyttöönsä Pearsonin MyLabOMissa (https://mlm.pearson.com/global/), ohjeet tähän ensimmäisellä luennolla. Painoksen tiedot:

    Operations Management: Processes and Supply Chains: Global Edition, 12/e by Lee J. Krajewski, Manoj K. Malhotra, Larry P. Ritzman. ISBN: 9781292259932

    HUOM: Kurssikirjan luvut on linkattu luentosisältöihin ja kurssiaikatauluun kurssin MyCoursesin etusivulla olevassa kurssin sisällön taulukossa. Kurssikirjan lisäksi suurimmalla osalla luennoista käydään läpi yritystapauksia (ks. kyseinen taulukko). Luennoille 2 ja 3 opiskelijoiden odotetaan lukevan ennen luentoa yritystapaukset huolella läpi valmistautuen ratkaisemaan yritystapauksen luennon aikana.

Korvaavuudet
Esitiedot
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Esitiedot

SDG: Kestävän kehityksen tavoitteet

    1 Ei köyhyyttä

    8 Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua

    9 Kestävää teollisuutta, innovaatioita ja infrastruktuureja

LISÄTIETOJA

Lisätietoja
Kurssin aikataulu
  • koskee tätä kurssikertaa

    Luentoaikataulu on seuraava

    Tiistaisin klo 13.15-15.00

    Torstaisin klo 13.15-15.00

                           poikkeuksena pe 27.5. on korvaava luento klo 13.15-15 (to 26.5. ei luentoa koska helatorstai)

    Menetelmäluennot järjestetään

    Perjantaisin 29.4.–20.5. klo 13.15-15.00

    Huom: Sekä teoria- että menetelmäluennot pyritään nauhoittamaan sekä tarjoamaan tallenne kurssin opiskelijoiden saataville kurssin MyCourses-sivujen kautta, minkä tarkoituksena on edistää joustavaa opiskelustrategioiden käyttämistä ja kertaamista.