Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

Kurssin suoritettuaan opiskelija ymmärtää ulkotilojen merkityksen kaupungissa ja rakennusten lähiympäristössä sekä tunnistaa suunnitteluun vaikuttavat arkkitehtoniset, sosiaaliset, toiminnalliset, rakennustekniset ja ylläpitoon liittyvät tekijät. Opiskelija osaa luonnostella rakennetun ympäristön ulkotilojen yleissuunnitelmia sekä pystyy esittämään suunnitelmansa graafisesti, kirjallisesti ja suullisesti. Opiskelija kokee arkiympäristön suunnittelun haastavana ja mielenkiintoisena suunnittelutehtävänä ja hahmottaa maisema-arkkitehdin työn tärkeyden rakennetun ympäristön muotoutumisessa.

Laajuus: 6

Aikataulu: 12.01.2022 - 25.05.2022

Vastuuopettaja (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Emilia Weckman

Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):

Emilia Weckman, maisema-arkkitehti, lehtori (vastuuopettaja, kurssisuoritukset), emilia.weckman at aalto.fi, gsm 050 384 1657

Sarianna Salminen, maisema-arkkitehti ( kurssin koordinointi), sarianna.salminen at aalto.fi





Kurssin CEFR-taso (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Opetuskieli ja suorituskielet (koskee tätä kurssikertaa):

Teaching language: Finnish. Languages of study attainment: Finnish, Swedish

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Rakennetun ympäristön maisemasuunnittelu. Keskeisiä aiheita ovat rakennusten lähiympäristöjen toiminnallinen ja tilallinen maisemasuunnittelu erityisesti kaupunkimaisissa olosuhteissa.

  • koskee tätä kurssikertaa

    Toteutus ja työmuodot

    Kurssi koostuu luennoista ja harjoitustyöstä. Läsnäolo on tärkeää yhteisohjausten, ryhmätyöskentelyn ja välikritiikkien takia. Kurssiin liittyvä tiedottaminen tapahtuu kurssin MyCourses-sivujen kautta.


    Luennot:

    Luennoilla avataan kurssin teeman, rakennetun ympäristön maisemasuunnittelun, sisältöjä. 

    Demot avaavat teemoja, jotka tukevat harjoitustyön suunnitteluprosessia.

    Harjoitustyö:

    Harjoitustyönä laaditaan pihan yleissuunnitelma. Tarkoituksena on, että kukin opiskelija työstää maisema-arkkitehtonisesti, teknisesti ja toiminnallisesti pätevän suunnitelman, johon sisältyy vahva omintakeinen perusajatus. Harjoitustyö tehdään yksilötyönä. 







Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Luennot, harjoitustyö. Arvosteluperusteet opintojakson MyCourses -sivuilla.

  • koskee tätä kurssikertaa

    Arvosteluperusteet:

    Arvosteluperusteet täydentyvät ennen kurssin alkua. 

    Harjoitustyö 80% ja itsearviointi 20%.

    Kurssisuorituksen edellytyksenä on harjoitustyön laatiminen ja siihen liittyvien osatehtävien suorittaminen, välikritiikkeihin, pakollisiin välinäyttöihin ja loppukritiikkiin osallistuminen sekä itsearviointi (kurssin puolivälissä ja lopussa)




Työmäärä toteutustavoittain
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Ohjattua opetusta 50 tuntia= 30% (luennot, harjoitukset ja palautetilaisuudet), itsenäistä opiskelua 112 tuntia =70%, yhteensä 162 tuntia.

PERUSTIETOJA

Oppimateriaali
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Kurssilla jaettava materiaali

Korvaavuudet
Esitiedot
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Esitiedot

SDG: Kestävän kehityksen tavoitteet

    3 Terveyttä ja hyvinvointia

    11 Kestävät kaupungit ja yhteisöt

    15 Maanpäällinen elämä

LISÄTIETOJA

Lisätietoja
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Kurssin minimiosallistujamäärä on 5 opiskelijaa.

    Opetusperiodi:

    2020-2021 Kevät III-V

    2021-2022 Kevät III-V

    Kurssin kotisivu: https://mycourses.aalto.fi/course/search.php?search=MAR-C1006

    Ilmoittautuminen: Sisu-järjestelmä korvaa Oodin 9.8.2021 alkaen. Kursseille ottamisen priorisointijärjestys Aalto ARTSissa vahvistettujen priorisointikriteereiden mukaisesti, https://www.aalto.fi/fi/palvelut/kursseille-ilmoittautuminen-ja-priorisointijarjestys-taiteiden-ja-suunnittelun

    WebOodi-ilmoittautuminen. Katso ilmoittautumisaika WebOodista.

     

    Kursseille ottamisen prioriteettijärjestys Aalto ARTSissa 1.1.2018 lähtien (Taiteiden ja suunnittelun akateemisen komitean päätös 10.10.2018).

    Prioriteettijärjestys on seuraava:

    1. opiskelijat, joilla kurssi kuuluu pääaineen/ohjelman pakollisiin opintoihin, ja on opiskelijan HOPSissa aikataulutettu ko. lukuvuodelle
    2. vaihto-opiskelijat, joiden opintosuunnitelmaan kurssi on ko. lukukaudelle hyväksytty
    3. opiskelijat, joilla kurssi kuuluu pääaineen/ohjelman pakollisiin opintoihin, ja on suorittamatta
    4. opiskelijat, joilla kurssi kuuluu pääaineen/ohjelman vaihtoehtoisiin opintoihin, ja on opiskelijan HOPSissa aikataulutettu ko. lukuvuodelle
    5. opiskelijat, joilla kurssi kuuluu pääaineen/ohjelman vaihtoehtoisiin opintoihin, ja joilla vaihtoehtoisia opintoja on tutkintovaatimusten mukaan vielä suorittamatta
    6. opiskelijat, joilla kurssi kuuluu sivuaineen pakollisiin opintoihin
    7. opiskelijat, joilla kurssi kuuluu sivuaineen vaihtoehtoisiin opintoihin, ja joilla vaihtoehtoisia opintoja on opiskelijan tutkintovaatimusten mukaan vielä suorittamatta
    8. erilaisten liikkuvuusopintojen kautta kurssille hakeneet opiskelijat (Aalto-yliopiston sisäinen liikkuvuus, JOO-opinnot ym.)
    9. muut opiskelijat 

     

    Kursseilla, jotka on tarkoitettu monialaisiksi, voidaan käyttää kurssin osaamistavoitteisiin soveltuvaa prioriteettijärjestystä (esim. UWAS-kurssit), huomioiden kuitenkin yliopiston velvoite mahdollistaa opiskelijan opintojen eteneminen ko. tutkinnon tavoiteajassa. Priorisointijärjestys ei toistaiseksi koske yhteisen opetuksen yksikön järjestämiä valinnaisia kursseja eikä tohtorikursseja.

    Kurssille ottamisen priorisointipäätös ei vaikuta opettajan oikeuteen asettaa kurssille esitietovaatimuksia.

     

  • koskee tätä kurssikertaa

    Kts. My Courses

Kurssin aikataulu
  • koskee tätä kurssikertaa

    Kts. My Courses