Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa

  • jäsentää kuvataideopetuksen tehtäväkenttää sekä yleissivistävässä perusopetuksessa että sen ulkopuolella
  • tarkastella taidekasvatuksen käytäntöjä kontekstuaalisina ilmiöinä ja hahmottaa taidekasvatuksen yhteiskunnallisia ja yksilöllisiä merkityksiä
  • syventää itsenäisesti kuvataideopetuksen suunnittelussa, arvioinnissa ja pedagogisessa vuorovaikutuksessa tarvittavia tietojaan ja taitojaan tiedonalaa jäsentävän tutkimustiedon kautta
  • soveltaa tutkivia, reflektiivisiä työtapoja oman taidepedagogisen ajattelunsa kehittämiseen

Laajuus: 5

Aikataulu: 21.09.2021 - 16.02.2022

Vastuuopettaja (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Marja Rastas, Henrika Ylirisku

Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):

Kurssin CEFR-taso (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Opetuskieli ja suorituskielet (koskee tätä kurssikertaa):

Teaching language: Finnish. Languages of study attainment: Finnish, Swedish

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Kurssilla tarkastellaan kuvataidekasvatuksen sisältöjä, tavoitteita ja menetelmiä huomioiden erilaiset kontekstuaaliset tekijät. Didaktisessa seminaarissa käsitellään taidekasvatuksen tiedonkäsityksiä, kulttuurienvälisten oppimistilanteiden kysymyksiä, arviointia opetuksen arjen ilmiönä, vaihtoehtopedagogisia suuntauksia sekä taidekasvatuksen suhdetta muihin tiedonaloihin. Kurssi on integroitu soveltavaan harjoitteluun, josta opiskelija laatii suullisen ja kirjallisen raportin. Opiskelijaryhmä suunnittelee ja toteuttaa yhteistoiminnallisesti soveltavan harjoittelun ohjaaville opettajille suunnatun koulutustapahtuman.

Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    0 5. Arvioinnissa huomioidaan essee ja verkkokeskustelut, aktiivinen osallistuminen seminaari- ja ryhmätyöskentelyyn, soveltavan harjoittelun suullinen ja kirjallinen raportointi sekä opiskelijan itsearviointi.

Työmäärä toteutustavoittain
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Kontaktiopetus 72t, itsenäinen työskentely 63 t. Läsnäolo kontaktiopetuksessa vähintään 80%.

PERUSTIETOJA

Oppimateriaali
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    • Kallio-Tavin, M. (2015). Becoming Culturally Diversified. Teoksessa Kallio-Tavin, M. ja Pullinen, J. (toim.). Conversations on Finnish Art Education. Helsinki: Aalto ARTS Books.
    • Kiilakoski T., Tomperi T. & Vuorikoski M. (toim.) (2005). Kenen kasvatus? Tampere: Vastapaino. Sivut 197 216, 309 334.
    • Paju, P. (2011). Koulua on käytävä. Etnografinen tutkimus koululuokasta sosiaalisena tilana. Helsinki: Nuorisotutkimusseura. Sivut 16 38.
    • Räsänen, M. (2015). Visuaalisen kulttuurin monilukukirja. Helsinki: Aalto ARTS Books. Luku 1.3.
    • Räsänen, M. (2008). Kuvakulttuurit ja integroiva taideopetus. Helsinki: Taideteollinen korkeakoulu. Luku 9.
    • Vuosittain vaihtuvat oheislukemistot ilmoitetaan kurssin aikana.

Korvaavuudet
Esitiedot
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Esitiedot

SDG: Kestävän kehityksen tavoitteet

    4 Hyvä koulutus

    10 Eriarvoisuuden vähentäminen

LISÄTIETOJA

Lisätietoja
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Kurssi toteutetaan integroituna soveltavaan harjoitteluun (TAI-E1003, 5 op). Harjoitteluun ei tarvitse ilmoittautua erikseen. Kurssin infotilaisuudessa annetaan ohjeet harjoittelun suorittamisesta ja korvaamisesta.

    Lisätietoa kummastakin opintojaksosta Kuvataideopetuksen didaktiikka III:n MyCourses-alueella.

    Opetusperiodi:

    2020-2021 Syksy I-Kevät III

    2021-2022 Syksy I-Kevät III

    Kurssin kotisivu: https://mycourses.aalto.fi/course/search.php?search=TAI-E1002

    Ilmoittautuminen: Sisu-järjestelmä korvaa Oodin 9.8.2021 alkaen. Kursseille ottamisen priorisointijärjestys Aalto ARTSissa vahvistettujen priorisointikriteereiden mukaisesti, https://www.aalto.fi/fi/palvelut/kursseille-ilmoittautuminen-ja-priorisointijarjestys-taiteiden-ja-suunnittelun

    Kurssi on pakollinen kuvataidekasvatuksen maisteriohjelman opiskelijoille. Kurssille ei voida ottaa muiden ohjelmien opiskelijoita.