Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

Kurssin käytyään opiskelija tuntee ARTSin/Lumeen pajasääntöjen sisältämän ohjeistuksen ja osaa toimia ja käyttää pajan resursseja niiden edellyttämällä tavalla. Opiskelija on omaksunut pajatyöskentelyyn liittyvät työturvallisuusvaatimukset ja osaa huomioida muiden pajan käyttäjien työskentelyyn liittyvät tarpeet ja turvallisuuden. Opiskelija osaa käyttää oikein ja turvallisesti puu-, metalli- ja tekstiilityöskentelyyn liittyviä koneita ja laitteita sekä tiloja ja hän osaa myös käyttää yleisesti hyväksyttyjä ja käytettyjä työtapoja ja työmenetelmiä. Pajatyöskentelyyn liittyvä osaaminen täydentyy elokuva- ja tv-lavastuksen, esittävien taiteiden lavastuksen ja pukusuunnittelun pääaineopinnoissa, pajalla tapahtuvan opetuksen ja erilaisten opiskeluun liittyvien projektien yhteydessä.

Laajuus: 1

Aikataulu: 15.11.2021 - 19.11.2021

Vastuuopettaja (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Kaisa Mäkinen, Pasi Pakula, Johanna Ilmarinen

Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):

Kurssin CEFR-taso (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Opetuskieli ja suorituskielet (koskee tätä kurssikertaa):

Teaching language: Finnish. Languages of study attainment: Finnish

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Pajatyöskentelyn ajokortti. Työturvallisuus pajatyöskentelyssä. Yleiset säädökset. Pajan tiloihin, koneisiin ja laitteisiin liittyvät toimintatavat ja käytännöt.

Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Luennot, yhteinen työskentely ja harjoitteiden kautta oppiminen.

Työmäärä toteutustavoittain
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Luennot ja ohjatut harjoitukset 27 tuntia

PERUSTIETOJA

Oppimateriaali
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Pajasäännöt

Korvaavuudet
Esitiedot
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Esitiedot

SDG: Kestävän kehityksen tavoitteet

    5 Sukupuolten tasa-arvo

    12 Vastuullista kuluttamista

LISÄTIETOJA

Lisätietoja
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Kurssi on pakollinen kaikille, joiden opinnot edellyttävät työskentelyä pajoilla.

    Opiskelijat hyväksytään kurssille seuraavassa järjestyksessä:

    -Elokuva- ja tv-lavastuksen, esittävien taiteiden lavastuksen ja pukusuunnittelun pääaineiden opiskelijat.

    - Em. pääaineiden vaihto-opiskelijat.

    - Sivuaineopiskelijat.

    - Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksen muut opiskelijat.

    - Muut opiskelijat.Minimi-/maksimiosallistujamäärä: 2/12

    Kurssille osallistuminen edellyttää läsnäoloa ensimmäisenä päivänä.

    Opetusperiodi:

    2020-2021 Syksy II

    2021-2022 Syksy II

    Kurssin kotisivu: https://mycourses.aalto.fi/course/search.php?search=ELO-C5004

    Ilmoittautuminen: Sisu-järjestelmä korvaa Oodin 9.8.2021 alkaen. Kursseille ottamisen priorisointijärjestys Aalto ARTSissa vahvistettujen priorisointikriteereiden mukaisesti, https://www.aalto.fi/fi/palvelut/kursseille-ilmoittautuminen-ja-priorisointijarjestys-taiteiden-ja-suunnittelun

    WebOodi ilmoittautuminen. Katso ilmoittautumisaika WebOodista.

     

    Kursseille ottamisen prioriteettijärjestys Aalto ARTSissa 1.1.2018 lähtien (Taiteiden ja suunnittelun akateemisen komitean päätös 10.10.2018).

    Prioriteettijärjestys on seuraava:

    1. opiskelijat, joilla kurssi kuuluu pääaineen/ohjelman pakollisiin opintoihin, ja on opiskelijan HOPSissa aikataulutettu ko. lukuvuodelle
    2. vaihto-opiskelijat, joiden opintosuunnitelmaan kurssi on ko. lukukaudelle hyväksytty
    3. opiskelijat, joilla kurssi kuuluu pääaineen/ohjelman pakollisiin opintoihin, ja on suorittamatta
    4. opiskelijat, joilla kurssi kuuluu pääaineen/ohjelman vaihtoehtoisiin opintoihin, ja on opiskelijan HOPSissa aikataulutettu ko. lukuvuodelle
    5. opiskelijat, joilla kurssi kuuluu pääaineen/ohjelman vaihtoehtoisiin opintoihin, ja joilla vaihtoehtoisia opintoja on tutkintovaatimusten mukaan vielä suorittamatta
    6. opiskelijat, joilla kurssi kuuluu sivuaineen pakollisiin opintoihin
    7. opiskelijat, joilla kurssi kuuluu sivuaineen vaihtoehtoisiin opintoihin, ja joilla vaihtoehtoisia opintoja on opiskelijan tutkintovaatimusten mukaan vielä suorittamatta
    8. erilaisten liikkuvuusopintojen kautta kurssille hakeneet opiskelijat (Aalto-yliopiston sisäinen liikkuvuus, JOO-opinnot ym.)
    9. muut opiskelijat 

     

    Kursseilla, jotka on tarkoitettu monialaisiksi, voidaan käyttää kurssin osaamistavoitteisiin soveltuvaa prioriteettijärjestystä (esim. UWAS-kurssit), huomioiden kuitenkin yliopiston velvoite mahdollistaa opiskelijan opintojen eteneminen ko. tutkinnon tavoiteajassa. Priorisointijärjestys ei toistaiseksi koske yhteisen opetuksen yksikön järjestämiä valinnaisia kursseja eikä tohtorikursseja.

    Kurssille ottamisen priorisointipäätös ei vaikuta opettajan oikeuteen asettaa kurssille esitietovaatimuksia.