Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

Kurssin käytyään opiskelija on saanut käsityksen näyttämöteoksen taiteellisesta ennakkosuunnitteluprosessista, sekä hahmottaa siihen osallistuvien taiteellisten osa-alueiden tehtävät ja mahdollisuudet esityskokonaisuuden luomisessa.

Opiskelija osaa kommunikoida omia ideoitaan ja näkemyksiään muulle työryhmälle. Hän osaa jäsentää työryhmän yhteistä ajattelua suhteessa valittuun lähtökohtaan ja kykenee löytämään työryhmäkeskustelun pohjalta mielekkään näkökulman siihen. Opiskelija ymmärtää, että vuorovaikutustaidot ovat tärkeä osa hänen omaa taiteellista työskentelyään.

Kurssin jälkeen eri osa-alueiden (ohjaus, dramaturgia, lavastus, puku, valo- ja äänisuunnittelu) opiskelijat kykenevät soveltamaan taiteellisen ennakkosuunnittelun prosessia tulevissa produktiotöissään.

Laajuus: 5

Aikataulu: 23.11.2021 - 10.12.2021

Vastuuopettaja (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Merja Väisänen, Elina Lifländer

Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):

Kurssin CEFR-taso (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Opetuskieli ja suorituskielet (koskee tätä kurssikertaa):

Teaching language: Finnish. Languages of study attainment: Finnish

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Annettu näytelmäteksti puretaan ns. lakanaksi, analysoidaan ja työstetään työryhmissä yhteiseksi teossuunnitelmaksi, joka sisältää ohjaus-, lavastus-, puku-, valo- ja äänisuunnitelmat sekä tekstin sovitusratkaisun. Teossuunnitelma esitellään kurssin päätteeksi opettajille. Kurssin aikana opiskellaan työryhmissä tekstimateriaalin, annetun tilan sekä virike- ja muun materiaalin luovaa käyttöä ja jäsentämistä.

Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Läsnäolo ja suoritetut harjoitustehtävät.

Työmäärä toteutustavoittain
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Kontaktiopetus 40%. Kurssi perustuu ryhmätyöhön Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun eri koulutusohjelmien kanssa. Kurssin hyväksytty suorittaminen edellyttää 80% läsnäoloa. Kurssille osallistuminen edellyttää läsnäoloa ensimmäisenä päivänä.

PERUSTIETOJA

Oppimateriaali
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Kurssilla käytettävä näytelmäteksti ilmoitetaan kurssiesitteessä.

Korvaavuudet
Esitiedot
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Esitiedot

LISÄTIETOJA

Lisätietoja
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Kurssin järjestää Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu ja se on suunnattu Aalto-yliopistossa ainoastaan esittävien taiteiden lavastuksen ja pukusuunnittelun opiskelijoille. Osallistujamäärä ei vaikuta kurssin järjestämiseen. Kurssille osallistuminen edellyttää läsnäoloa ensimmäisenä päivänä.

    Opetusperiodi:

    (2020, 2021) - Ei opetusta

    2021-2022 Syksy I

    Kurssin kotisivu: https://mycourses.aalto.fi/course/search.php?search=ELO-C5222

    Ilmoittautuminen: Sisu-järjestelmä korvaa Oodin 9.8.2021 alkaen. Kursseille ottamisen priorisointijärjestys Aalto ARTSissa vahvistettujen priorisointikriteereiden mukaisesti, https://www.aalto.fi/fi/palvelut/kursseille-ilmoittautuminen-ja-priorisointijarjestys-taiteiden-ja-suunnittelun

    Weboodi-ilmoittautuminen. Katso ilmoittautumisaika Weboodista.