Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

Kurssi tukee opiskelijan tehokasta työskentelyä asiantuntijana ja johtajana teknologia-alalla ja antaa pohjan myöhemmille tuotantotalouden opinnoille.  Kurssilla esitellään ryhmätoiminnan ja nykyaikaisten työpaikkojen organisoinnin tärkeimmät kysymykset ja opetellaan hyödyntämään niitä kurssilaisten oman toiminnan kehittämisessä.   Kurssin suoritettuaan opiskelija:
  • osaa huomioida toiminnassaan keskeisimmät työryhmien ja niiden jäsenten toimintaan vaikuttavat ryhmädynaamiset prosessit
  • pystyy tulkitsemaan, millaisia myönteisiä ja kielteisiä vaikutuksia ryhmällä voi olla jäseniinsä sekä ympäröivän organisaation tavoitteelliseen toimintaan
  • tunnistaa ryhmä- ja organisaatiotason yhteistoiminnan yleisiä ongelmia ja hyvää toimintaa tukevia tekijöitä sekä osaa soveltaa näitä tietojaan oman toimintansa kehittämiseksi
  • ymmärtää toimintaympäristön ja vakiintuneiden käytäntöjen vaikutuksen organisaation ja ryhmien toimintaan
  • pystyy hyödyntämään alan kirjallisuutta oman osaamisensa kehittämisessä

Laajuus: 5

Aikataulu: 17.09.2021 - 23.12.2021

Vastuuopettaja (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Niina Nurmi

Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):

Kurssin CEFR-taso (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Opetuskieli ja suorituskielet (koskee tätä kurssikertaa):

Teaching language: Finnish. Languages of study attainment: Finnish

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Kurssin perustana on ryhmätoiminnan prosessien ja kehittämisen käsittely useista toisiaan tukevista näkökulmista. Tätä täydennetään tutustumalla yksilöiden, keskeisten työprosessien ja työorganisaatioiden toimintaan. Opetus perustuu ryhmätyölle ja keskusteluille, joissa kurssin teemat tulevat esiin myös käytännössä.

Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Luennot, harjoitustyöt, ryhmätyö ja tentti.

Työmäärä toteutustavoittain
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Luennot ja lukupiiritapaamiset n. 35 h, itsenäinen opiskelu n. 30 h, harjoitustyöt n. 45 h, tentti n. 20 h. Huomaa että luennoilla on pakollinen läsnäolo kurssin suoritustavan vuoksi.

PERUSTIETOJA

Korvaavuudet
Esitiedot
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Esitiedot

SDG: Kestävän kehityksen tavoitteet

    8 Ihmisarvoista työtä ja talouskasvua

LISÄTIETOJA

Lisätietoja
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Opetusperiodi:

    2020-2021 Syksy I-II

    2021-2022 Syksy I-II

    Kurssin kotisivu: https://mycourses.aalto.fi/course/search.php?search=TU-C1011

    Ilmoittautuminen: Lukuvuonna 2021-2022 opetukseen ilmoittaudutaan WebOodin sijaan Sisussa (sisu.aalto.fi).