Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

Opiskelija tutustuu elokuvaohjaajien tekijälähtöiseen ohjauksen ammattikirjallisuuteen, ohjaajien erilaisiin työtapoihin, ohjausfilosofiaan ja
-metodiikkaan sekä ymmärtää niiden keskenään erilaisen luonteen, arvopohjan ja ammatillisen asenteen.
Opiskelija osaa tunnistaa ammattieettisesti kestävän ohjausmetodiikan.
Opiskelija syventää tiedonhankintamenetelmien taitojaan ja ymmärtää akateemisen, tutkivan asenteen merkityksen omalla ammattialueellaan.
Opiskelija osaa arvioida metodivalintojen valinnan vaikutusta suhteessa taiteellis-sisällöllisiin valintoihin, yhteistyöprosessiin sekä lopputulokseen.
Opiskelija osaa soveltaa luovasti ja kriittisesti omaksumiaan teoreettisia tietoja ja taitoja omassa taiteellisessa työssään.

Laajuus: 4

Aikataulu: 10.01.2022 - 14.01.2022

Vastuuopettaja (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Hanna Maylett, Marika Harjusaari

Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):

Kurssin CEFR-taso (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Opetuskieli ja suorituskielet (koskee tätä kurssikertaa):

Teaching language: Finnish. Languages of study attainment: Finnish, Swedish

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Seminaarimuotoinen kurssi, jolla opiskelija analysoi ja vertailee tekijälähtöisesti elokuvaohjaukseen liittyviä näkökulmia ja periaatteita. Opiskelija ymmärtää elokuvaohjaajan ammattikuvan ja tekijäposition. Opiskelija tutustuu ja presentoi yksittäisten elokuvaohjaajien ohjausmetodiikkaa osana taiteellista työtä.

Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Toteutus: Case-study, aktivoiva luento, ryhmäkeskustelu, presentaatio, analyysitehtävä
    Arviointi: Osallistuminen kontaktiopetukseen, itsenäisten tehtävien hyväksytty suorittaminen, itsearviointi

Työmäärä toteutustavoittain
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Vaihtelee toteutuksen mukaan. Ilmoitetaan tarkemmin kurssiesitteessä.

PERUSTIETOJA

Oppimateriaali
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Annetaan kurssiesitteessä.

Korvaavuudet
Esitiedot
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Esitiedot

LISÄTIETOJA

Lisätietoja
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Opintojakso on tarkoitettu ensisijaisesti elokuvaohjauksen 3.vuoden pääaineopiskelijoille ja toissijaisesti ohjauksen sivuaineopiskelijoille. Minimi osallistujamäärä on 2, maksimi osallistujamäärä on 6.

    Opetusperiodi:

    (2020, 2021) - Ei opetusta

    2021-2022 Kevät III

    Kurssin kotisivu: https://mycourses.aalto.fi/course/search.php?search=ELO-C3527

    Ilmoittautuminen: Sisu-järjestelmä korvaa Oodin 9.8.2021 alkaen. Kursseille ottamisen priorisointijärjestys Aalto ARTSissa vahvistettujen priorisointikriteereiden mukaisesti, https://www.aalto.fi/fi/palvelut/kursseille-ilmoittautuminen-ja-priorisointijarjestys-taiteiden-ja-suunnittelun