Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

Kurssi johdattaa pohjoismaisen sisustusarkkitehtuurin ja kalustesuunnittelun tradition ymmärtämiseen sekä tutustuttaa sisustusarkkitehtuuriin vaikuttaviin uusiin kulttuurisiin ilmiöihin. Tavoitteena on herättää kiinnostus digitaalisten tekniikoiden tarjoamiin mahdollisuuksiin suunnittelijan työssä. Kurssilla tutustutaan sisustusarkkitehtuurissa ja kalustesuunnittelussa käytettäviin teknologioihin ja suunnittelumenetelmiin. Kurssin jälkeen opiskelija tuntee sisustusarkkitehtuurin ja kalustesuunnittelun käyttämien valmistustekniikoiden perusteet ja tuntee aalto yliopiston tarjoamista mahdollisuudet. Lisäksi hänellä on perusymmärrys teknologian ja taiteellisen ilmaisun vuorovaikutuksesta.

 

Tavoitteena on antaa ymmärrys sisusarkkitehdin työn luonteesta ja erilaisista rooleista työelämässä. Kurssin aikana kuullaan puheenvuoroja työelämässä aktiivisesti toimivilta sisustusarkkitehdeilta. Sen lopussa opiskelija hahmottelee oman, kuvitteellisen työprofiilinsa sisustusarkkitehtina harjoitustöin ja esityksin. Näin hän kykenee täsmentämään omia suuntautumisvaihtoehtojaan opiskelujen edetessä.

Laajuus: 3

Aikataulu: 02.03.2022 - 06.04.2022

Vastuuopettaja (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Pentti Kareoja, Martin Relander

Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):

Kurssin CEFR-taso (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Opetuskieli ja suorituskielet (koskee tätä kurssikertaa):

Teaching language: Finnish. Languages of study attainment: Finnish, Swedish

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Kurssi koostuu luennoista, vierailuista Aalto-yliopiston pajoilla ja studiolla, tapaamisista sekä ryhmätehtävästä, jonka toteutetaan raporttina jostakin kulttuurin- tai teknologian kannalta mielenkiintoisesta suomalaisesta sisustuksesta. Raportissa ryhmät arvioivat valitsemansa kohteen laatua ja erityisyyttä. Ryhmät laativat raportin sekä esittelevät kohteen yhteisessä presentaatiotilaisuudessa, jossa ryhmät saavat palautetta työstään.

     

    Kurssilla opiskelija oppii arvioimaan erilaisia sisustusarkkitehdin toimintamalleja ja syventää käsitystään alalla toimimisen moninaista mahdollisuuksista. Lisäksi hän laajentaa tietojaan ja taitojaan suuntautumisvaihtoehdoista jotka ovat hänen oman tulevaisuutensa kannalta mielenkiintoisia.

Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Luennot, vierailut, ryhmätyöskentely, tutkielmaraportti, presentaatio.

    80% läsnäolo, presentaatio, raportti. Arviointi perustuu ryhmän tutkielma oivaltavuuteen, paneutuneisuuteen ja huolellisuuteen sekä kykyyn esitellä ryhmän valitsema näkökulma muille presentoimalla ja raportissa.

Työmäärä toteutustavoittain
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Luennot, ryhmäkeskustelut, tutustumiskäynnit 30 h

    Itsenäinen ja ryhmätyö kirjallisuus- ja harjoitustehtävien parissa 40 h

    Kritiikit 11 h

PERUSTIETOJA

Oppimateriaali
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Luennoilla esitetty materiaali ja ilmoitettu kirjallisuus.

Korvaavuudet
Esitiedot
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Esitiedot

LISÄTIETOJA

Lisätietoja
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Opetusperiodi:

    2020-2021 Kevät IV

    2021-2022 Kevät IV

    Kurssin kotisivu: https://mycourses.aalto.fi/course/search.php?search=SARK-C5021

    Ilmoittautuminen: Sisu-järjestelmä korvaa Oodin 9.8.2021 alkaen. Kursseille ottamisen priorisointijärjestys Aalto ARTSissa vahvistettujen priorisointikriteereiden mukaisesti, https://www.aalto.fi/fi/palvelut/kursseille-ilmoittautuminen-ja-priorisointijarjestys-taiteiden-ja-suunnittelun

    Kursseille ottamisen prioriteettijärjestys Aalto ARTSissa 1.1.2018 lähtien (Taiteiden ja suunnittelun akateemisen komitean päätös 10.10.2017).

    Prioriteettijärjestys on seuraava:

    1. opiskelijat, joilla kurssi kuuluu pääaineen/ohjelman pakollisiin opintoihin, ja on opiskelijan HOPSissa aikataulutettu ko. lukuvuodelle
    2. vaihto-opiskelijat, joiden opintosuunnitelmaan kurssi on ko. lukukaudelle hyväksytty
    3. opiskelijat, joilla kurssi kuuluu pääaineen/ohjelman pakollisiin opintoihin, ja on suorittamatta
    4. opiskelijat, joilla kurssi kuuluu pääaineen/ohjelman vaihtoehtoisiin opintoihin, ja on opiskelijan HOPSissa aikataulutettu ko. lukuvuodelle
    5. opiskelijat, joilla kurssi kuuluu pääaineen/ohjelman vaihtoehtoisiin opintoihin, ja joilla vaihtoehtoisia opintoja on tutkintovaatimusten mukaan vielä suorittamatta
    6. opiskelijat, joilla kurssi kuuluu sivuaineen pakollisiin opintoihin
    7. opiskelijat, joilla kurssi kuuluu sivuaineen vaihtoehtoisiin opintoihin, ja joilla vaihtoehtoisia opintoja on opiskelijan tutkintovaatimusten mukaan vielä suorittamatta
    8. erilaisten liikkuvuusopintojen kautta kurssille hakeneet opiskelijat (Aalto-yliopiston sisäinen liikkuvuus, JOO-opinnot ym.)
    9. muut opiskelijat 

     

    Kursseilla, jotka on tarkoitettu monialaisiksi, voidaan käyttää kurssin osaamistavoitteisiin soveltuvaa prioriteettijärjestystä (esim. UWAS-kurssit), huomioiden kuitenkin yliopiston velvoite mahdollistaa opiskelijan opintojen eteneminen ko. tutkinnon tavoiteajassa. Priorisointijärjestys ei toistaiseksi koske yhteisen opetuksen yksikön järjestämiä valinnaisia kursseja eikä tohtorikursseja.

    Kurssille ottamisen priorisointipäätös ei vaikuta opettajan oikeuteen asettaa kurssille esitietovaatimuksia.