Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

Kurssin jälkeen opiskelijalla on ymmärrys siitä miten eri tieteet lähestyvät samoja teknologian tai yhteiskunnan haasteita. Kurssin aikana käydään läpi muutamia keskeisiä tieteellisiä lähestymistapoja sekä eri tieteiden metodologisia lähtökohtia ymmärtää maailmaa ja sen ilmiöitä. Kurssi on suunnattu tekniikan opiskelijoille, joten opetuksessa korostuu eri tieteiden ymmärtämisen soveltaminen suunnittelu- ja muotoilutyöhön. Kurssi antaa myös hyvän pohjan monitieteellisyyden sekä laaja-alaisen oppimisen käytännön soveltamisessa. Lisäksi kurssin kautta syntyy esitietoja erilaisten laadullisten ja määrällisten tutkimusmenetelmien oppimiselle.

Laajuus: 5

Aikataulu: 13.09.2021 - 21.10.2021

Vastuuopettaja (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Tomi Kokkonen, Ilari Kankare

Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):

Kurssin CEFR-taso (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Opetuskieli ja suorituskielet (koskee tätä kurssikertaa):

Teaching language: Finnish. Languages of study attainment: Finnish

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Opiskelija ymmärtää miten tieteellisyydessä on erilaisia koulukuntia ja millä tavoin ne eroavat toisistaan. Erityisesti miten eri tieteet, kuten luonnontieteet, insinööritieteet ja yhteiskuntatieteet lähestyvät samaa ongelmaa ja miten kukin eri tieteenala metodologisesti luo uutta tietoa ja ymmärrystä. Kurssi erityisesti keskittyy teknologian ymmärtämiseen ja teknologiaan liittyvän tieteen sekä tiedon luomiseen. Opiskelija ymmärtää kuhnilaisen tieteen paradigma-ajattelun ja keskeiset erot nimenomaan luonnontieteiden (engl. science) ja enemmän antropologisten ja yhteiskuntatieteiden välillä. 

Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Luentopäiväkirja, harjoitustyöt.

Työmäärä toteutustavoittain
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Luennot 48 h (2 x 2 h/viikko, n.12 kertaa), harjoitukset 48 h (1 x 4 h/viikko, n.12 kertaa), itsenäistä työskentelyä  39h (= yhteensä 135 h).

PERUSTIETOJA

Korvaavuudet
Esitiedot
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Esitiedot

LISÄTIETOJA

Lisätietoja
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Opetusperiodi:

    2020-2021 Syksy I

    2021-2022 Syksy I

    Kurssin kotisivu: https://mycourses.aalto.fi/course/search.php?search=TU-C9300

    Ilmoittautuminen: Lukuvuonna 2021-2022 opetukseen ilmoittaudutaan WebOodin sijaan Sisussa (sisu.aalto.fi).

    WebOodi.