Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

Opiskelija tuntee ohjauksen näkökulmasta kotimaisen elokuvan tai television ajankohtaisia aiheita, trendejä, toimintaympäristöä tai tuotantoprosesseja.
Opiskelija ymmärtää joitakin ohjaajan ammattirooliin liittyviä kysymyksiä, erityispiirteitä ja -ulottuvuuksia.
Opiskelija tuntee joitakin ohjaustyön taiteelliseen ulottuvuuteen, ympäröivään maailmaan tai henkilökohtaiseen havaintoon liittyviä sisällöllisiä kysymyksiä ja osaa jäsentää niitä suhteessa omaan ohjaajuuteensa.
Opiskelija osaa muodostaa taiteellisen tai praktisen tutkimuskysymyksen jostakin ohjaustyöhön liittyvästä aiheesta ja suunnitella siitä tavoitteellisen, työpajamuotoisen, tutkimuksellisen kokeen.
Opiskelija osaa soveltaa opintojaksolla saavuttamiaan tietoja ja taitoja luovasti ja kriittisesti.

Laajuus: 4

Aikataulu: 04.10.2021 - 09.05.2022

Vastuuopettaja (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Hanna Maylett

Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):

Kurssin CEFR-taso (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Opetuskieli ja suorituskielet (koskee tätä kurssikertaa):

Teaching language: Finnish. Languages of study attainment: Finnish

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Ohjauslaboratorio on opiskelijalähtöinen, työpajamuotoinen läpi lukuvuoden jaksotettu kurssi, jossa syvennytään tutkimaan ja eksperimentoimaan opiskelijoiden itse valitsemaa ohjaustyöhön liittyvää ajankohtaista aihetta/aiheita. Tämän kurssin tarkoitus on toimia ohjausopiskelijoille yhteisöllistävänä alustana ammatillisessa keskustelussa, verkostoitumisessa alalle, yhteisölliseen teorian muodostukseen tai ideoiden kehittelyyn ja testaukseen. Opintojaksolla voidaan jatkaa tai jakaa muilla ohjauskursseilla tai opinnäytetyöskentelyssä syntyneitä ideoita. Opiskelijoiden omaehtoisen, itsenäisen ja pienryhmätyöskentelyn osuus painottuu.




    Students are expected to participate full time in all activities during the workshop, individually and/or in groups. Grading is based on participation and/or a possible end result produced during the workshop.

Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Toteutus:Tutkimuksellinen ohjaustyöpaja, itsenäinen työskentely, eksursio, katselut, tekijävierailijat, vertaisoppiminen
    Arviointi: Kontaktiopetukseen osallistuminen: minimisuoritus 2 op edellyttää vähintään neljään laboratoriosessioon osallistumista sekä niihin liittyvien itsenäisten tehtävien hyväksyttyä suoritusta. Itsearviointi, vertaisarviointi, loppuraportti tai essee.

Työmäärä toteutustavoittain
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Vaihtelee kurssitoteutuksen mukaan. Täsmennetään kurssiesitteessä.

PERUSTIETOJA

Oppimateriaali
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Opiskelijat tuovat tai tuottavat oppimateriaalin opintojaksolle.

Korvaavuudet
Esitiedot
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Esitiedot

SDG: Kestävän kehityksen tavoitteet

    4 Hyvä koulutus

    5 Sukupuolten tasa-arvo

    9 Kestävää teollisuutta, innovaatioita ja infrastruktuureja

    11 Kestävät kaupungit ja yhteisöt

    12 Vastuullista kuluttamista

    13 Ilmastotekoja

    15 Maanpäällinen elämä

    17 Yhteistyö ja kumppanuus

LISÄTIETOJA

Lisätietoja
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Opintojakso on tarkoitettu elokuvaohjauksen pääaineopiskelijoille. Haluttaessa toteutus osin yhteistyössä Teatterikorkeakoulun Näyttelijäntaiteen koulutusohjelman kanssa. Kurssin lukuvuosikohtainen minimi osallistujamäärä on 6. 

    Opetusperiodi:

    2020-2021

    (2021, 2022) - Ei opetusta

    Kurssin kotisivu: https://mycourses.aalto.fi/course/search.php?search=ELO-C352801

    Ilmoittautuminen: Sisu-järjestelmä korvaa Oodin 9.8.2021 alkaen. Kursseille ottamisen priorisointijärjestys Aalto ARTSissa vahvistettujen priorisointikriteereiden mukaisesti, https://www.aalto.fi/fi/palvelut/kursseille-ilmoittautuminen-ja-priorisointijarjestys-taiteiden-ja-suunnittelun

    weboodi lukuvuosittain