Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

Opiskelija ymmärtää kansainvälisten yhteistuotantojen merkityksen osana teosten kehittelyä, rahoittamista ja levitystä, niiden keskeiset periaatteet ja niissä käytettävät käsitteet. Opiskelija osaa suunnitella kansainvälisiä yhteistuotantoja osana teosten rahoitus- ja levitysstragiaa, etsiä soveltuvia yhteistyötahoja ja toimia yhteistuotannoissa niin päätuottajana kuin vähemmistöyhteistuottajanakin sekä fiktio- että dokumenttielokuvatuotannoissa.

Opiskelijalla on käsitys yhteistuotannoista, niiden työnjaosta ja vastuunjaosta osatuottajien kesken erityisesti pohjoismaisessa ja eurooppalaisessa kontekstissa. Opiskelija ymmärtää yhteistuotannon vaikutuksen projektin rahoittamisessa, tuotannossa ja kaupallisessa hyödyntämisessä. Opiskelijalla on valmius tehdä strategia oman ammatillisen kehityksensä kannalta mielekkäistä toimenpiteistä kohti yhteistuottajuutta.

Laajuus: 6

Aikataulu: 28.02.2022 - 04.03.2022

Vastuuopettaja (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Miia Haavisto

Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):

Miia Haavisto

miia.haavisto@aalto.fi

050 527 7172


Simon Perry 

simonperry@ace-producers.com

Kurssin CEFR-taso (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Opetuskieli ja suorituskielet (koskee tätä kurssikertaa):

Teaching language: Finnish. Languages of study attainment: Finnish

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Kansainvälisten yhteistuotantojen taustatekijät ja tarkoitus. Millä eri perusteilla ja minkälaisin eri tavoin yhteistuotantoja rakennetaan. Osapuolten intressit ja niiden tunnistaminen, oikean yhteistuottajan etsiminen, yhteistyön aikataulu ja edellytykset. Yhteistuotantorakenteen vaikutus sisältöön ja päinvastoin. Erityisesti yhteistuotantoihin keskittyvät alan tapahtumat, projektiesittelyt ja neuvottelut, kestävällä pohjalla oleva rahoitussuunitelma, sopimusrakenteet, case-esimerkit vaikeista ja onnistuneista yhteistuotannoista. Vähemmistöyhteistuottajana toimiminen.

Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Luento-opetusta, keskustelua, vierailijoita, itsenäisiä tai ryhmätöitä ja itsenäisesti opiskeltavia materiaaleja.

    Hyväksytty suoritus on 80 % läsnäolo ja riittävä osallistuminen keskusteluihin, jotta opetussisällön omaksumisesta voidaan varmistautua.

Työmäärä toteutustavoittain
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Ilmoitetaan tarkemmin kurssiesitteessä

PERUSTIETOJA

Oppimateriaali
  • koskee tätä kurssikertaa

    Preparatory work: texts (supplied) to be read on Monday 28.2 .and/or Tuesday 1.3.  

    The material will be sent by email. 



Korvaavuudet
Esitiedot
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Esitiedot

LISÄTIETOJA

Lisätietoja
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Opiskelijoiden tulee osallistua kurssin ensimmäiselle kerralle varmistaakseen opintopaikkansa.

    Opetusperiodi:

    2020-2021

    (2021, 2022) - Ei opetusta

    Kurssin kotisivu: https://mycourses.aalto.fi/course/search.php?search=ELO-E251601

    Ilmoittautuminen: Sisu-järjestelmä korvaa Oodin 9.8.2021 alkaen. Kursseille ottamisen priorisointijärjestys Aalto ARTSissa vahvistettujen priorisointikriteereiden mukaisesti, https://www.aalto.fi/fi/palvelut/kursseille-ilmoittautuminen-ja-priorisointijarjestys-taiteiden-ja-suunnittelun

    Kursseille ottamisen prioriteettijärjestys ARTSissa 1.1.2018 

Kurssin aikataulu
  • koskee tätä kurssikertaa

    Please see 'Announcements' for the schedule. The number of characters in this field is insufficient for a meaningful course schedule.