Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

Opiskelija syventää visuaalisen kerronnan ajatteluaan, hahmottaa ja analysoi omaa tekijäluonnettaan sekä monipuolistaa kerrontataitojaan sekä elokuvan, että narratiivisen TV-sarjan muodoissa. Kurssikokonaisuuden tavoitteena on mm. casestudy:n ja tekijävieraiden kautta oppia projektin kehittelystä yhdessä käsikirjoittajan, ohjaajan tuottajan kanssa. Tavoitteena on myös ohjaajien, käsikirjoittajien ja tuottajien yhteistyön ja kommunikaation vahvistaminen, työparien/ryhmien syntyminen sekä yhteisten ideoiden / aiheiden kehittely sekä niiden eteenpäin vieminen.

Laajuus: 12

Aikataulu: 02.05.2022 - 20.05.2022

Vastuuopettaja (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Raija Talvio, Miia Haavisto, Saara Saarela

Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):

vastuuopettaja

saara.saarela@aalto.fi

tuntiopettaja

Katri Manninen

katri.manninen@aalto.fi

Kurssin CEFR-taso (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Opetuskieli ja suorituskielet (koskee tätä kurssikertaa):

Teaching language: Finnish. Languages of study attainment: Finnish

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Maisterikursseilla ohjauksen, käsikirjoituksen ja tuoatannon opiskelijat keskittyvät vuorovuosin elokuvan ja tv-sarjan taiteelliseen luomis- ja kehitysprosessiin valitusta näkökulmasta. Kurssilla syvennytään mm. erilaisten tekoprosessien rakenteisiin, tapoihin analysoida käsikirjoitusta, käsikirjoituksen kehittelyprosessiin, konseptien kehittelyyn, aiheen ja teeman määritelmiin, eri tekemisen tapojen tutkimiseen ja rakentavan palautteen antamiseen ja vastaanottamiseen. Maisterikurssi koostuu luento- ja keskustelupohjaisesta työskentelystä sekä demoista ja käytännön harjoitteista. Kukin ohjaajaopiskelija tutkii ja pohtii omaa metodiaan ja lähestymistapaansa mm. tehtävänantojen kautta. Maisterikurssi on yhdistelmä teoriaa ja käytäntöä, vierailijoiden puheenvuoroja ja esityksisä ja se voidaan toteuttaa osittain tai kokonaan näkemyksellisen elokuvantekijän johdolla.

  • koskee tätä kurssikertaa

    Students in screenwriting, directing and producing focus on creative project development either from their own TV series concepts or from concepts chosen for the course. Through assignments students study different ways of advancing a project, and work on assignments such as analyzing content, defining subject and theme, how to form a common vision, giving and receiving constructive feedback. How to finance the development phase of a TV series, make aligned workplans and a professional presentation package are also treated more deeply. The course is a combination of lectures, discussions, case studies and practical exercises.

    If the schedules allow, the participants will have the possibility to visit / get to know commissioners and financiers who order TV series in Finland (Yle, Elisa Viihde, MTV 3 and/or Nelonen) as well as meet some of the key players in the field of narrative TV in Finland.



Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Kurssin suoritus arvioidaan luennoille, keskusteluihin, palautteisiin, katseluihin ja vierailuihin osallistumisen mukaan. Annettujen tehtävien suorittaminen annetussa ajassa ja sekä itsenäisen projektityöskentelyn laadulla on myös painoarvo.

    Kurssin hyväksyttävästi suorittaminen vaatii vähintään 80% osallistumisen kontaktiopetukseen sekä harjoitteiden tekemisen.

Työmäärä toteutustavoittain
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Kuormittavuus vaihtelee vuosittain riippuen kurssin sen vuotisesta sisällöstä ja tarkentuu kurssiesitteessä lähempänä kurssin ajankohtaa.

  • koskee tätä kurssikertaa

    About 60% contact teaching and 40 % indepenent group work.


PERUSTIETOJA

Oppimateriaali
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Vaihteleva

  • koskee tätä kurssikertaa

    The concepts created in Karoliina Lindgren's "TV writing workshop" are used as teaching material in this course. Those who have not worked on a serie concept in the past 2 years in the mentioned course, will need to read the projects before the course starts. There will be more information about the course material latest mid April.

Korvaavuudet
Esitiedot
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Esitiedot

SDG: Kestävän kehityksen tavoitteet

    10 Eriarvoisuuden vähentäminen

    12 Vastuullista kuluttamista

    13 Ilmastotekoja

LISÄTIETOJA

Lisätietoja
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Opiskelijoiden tulee osallistua kurssin ensimmäiselle kerralle varmistaakseen opintopaikkansa.

    Maksimiosallistujamäärä 6 ohjaajaopiskelijaa, 6 tuottajaopiskelijaa 6 käsikirjoitusopiskelijaa. Minimiosallistujamäärä 6.

    Opetusperiodi:

    2020-2021

    (2021, 2022) - Ei opetusta

    Kurssin kotisivu: https://mycourses.aalto.fi/course/search.php?search=ELO-E351201

    Ilmoittautuminen: Sisu-järjestelmä korvaa Oodin 9.8.2021 alkaen. Kursseille ottamisen priorisointijärjestys Aalto ARTSissa vahvistettujen priorisointikriteereiden mukaisesti, https://www.aalto.fi/fi/palvelut/kursseille-ilmoittautuminen-ja-priorisointijarjestys-taiteiden-ja-suunnittelun

    Kursseille ottamisen prioriteettijärjestys ARTSissa 1.1.2018 

  • koskee tätä kurssikertaa

    The course will be taught in Finnish and partly in English. It is mainly contact teaching in Väre with possibly a few visitis to meet producers, developers and commiessioners. These meetings can aslo happen on line in zoom. The course consists mainly of lectures, group worki and about 40% independent work in groups formed around the concepts.

Kurssin aikataulu
  • koskee tätä kurssikertaa

    Course schedule will be updated in Mycourses by week 15.

    Please be present on the first day of the course to enrsure your participation.