Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

Osaamistavoitteet
HUOM. Nämä osaamistavoitteet koskevat ELOn opiskelijoita.

Teatterikorkeakoulun opiskelijoilla on erilliset, näyttelijäntyön näkökulmaan sitovat osaamistavoitteet.

tekniikka
  • Opiskelija tuntee monipuolisesti ja kokemusperäisesti ohjaajan ja näyttelijän välisen yhteistyön ulottuvuuksia, työkaluja ja prosessia kameratyöskentelyssä
  • Opiskelija ymmärtää ohjaajan ammattiroolin mukaiset työtehtävät ja vastuut kameratyöskentelyssä suhteessa näyttelijäntyöhön
  • opiskelija tunnistaa joitakin keskeisiä näyttelijäntyöllisiä ulottuvuuksia suhteessa kameratyöskentelyyn
yhteistyö
  • opiskelija osaa soveltaa metodologista ohjausymmärrystään rakentamalla ohjaussuunnittelun keinoin vuorovaikutusta näyttelijöiden kanssa
  • opiskelija osaa soveltaa dramaturgisia valmiuksiaan näyttelijänohjauksessa
  • opiskelija ymmärtää näyttelijänilmaisun mahdollisuutena vahvistaa kohtauksen dramaturgista sisältöä
prosessi
  • Opiskelija osaa luovasti ja kriittisesti tutkia kuvailmaisullisten valintojen suhdetta näyttelijäilmaisuun ja tarinankerrontaan elokuvassa
  • Opiskelija osaa tutkia näyttelijäilmaisullisten valintojen suhdetta kuvalliseen ilmaisuun elokuvassa

 

taide /ilmaisu
  • opiskelija ymmärtää näyttelijänilmaisullisia erityispiirteitä kameratyöskentelyssä; rytmi, tyyli, sävy jne.
  • opiskelija osaa rakentaa omaa ohjausajatteluaan tukevia henkilöhahmoja ja henkilöiden välisiä tilanteita
  • opiskelija osaa soveltaa ohjaussuunnittelutaitojaan ohjauksellisen tulkinnan muodostamisessa tekstistä

Laajuus: 6

Aikataulu: 11.03.2024 - 12.04.2024

Vastuuopettaja (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Hanna Maylett

Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):

Kurssin CEFR-taso (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Opetuskieli ja suorituskielet (koskee tätä kurssikertaa):

Teaching language: Finnish. Languages of study attainment: Finnish, Swedish

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Opintojakso järjestetään yhdessä Teatterikorkeakoulun Näyttelijäntaiteen koulutusohjelman kanssa. Työpajamuotoisella opintojaksolla tutkitaan näyttelijän, ohjaajan ja kameran suhdetta näyttelijäntyöllisten harjoitteiden, kohtausharjoittelun ja itsenäisten töiden kautta.  Demoharjoitteiden ja ryhmäkeskustelujen keinoin tutkitaan ja analysoidaan erilaisia näyttelijäilmaisun elementtejä ja niiden sisällöllistä yhdistämistä kameratyöskentelyyn.

Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Arviointi: Osallistuminen opetukseen ja harjoitteiden tekeminen.

Työmäärä toteutustavoittain
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    60 h kontaktiopetus ja ohjattu ryhmätyöskentely. 20 h tiedon prosessointi. 82 h itsenäinen yksilö- ja pienryhmätyöskentely.

    Kurssin läpäiseminen vaatii vähintään 80 % läsnäoloa kontaktiopetuksessa. Mikäli opiskelija ei poissaolojen vuoksi saavuta kurssikuvauksessa määriteltyjä osaamistavoitteita, voi lopun 20 % joutua korvaamaan vastuuopettajien määrittelemällä tavalla.

    Kaikista poissaoloista pitää ilmoittaa vastuuopettajille ja korvaavista tehtävistä sovitaan vastuuopettajien kanssa.

    Työskentelytavat muutettu Taiteiden ja suunnittelun akateemisen komitean päätöksellä 1.2.2023.

PERUSTIETOJA

Oppimateriaali
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Annetaan kurssiesitteessä.

Korvaavuudet
Esitiedot
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Esitiedot

SDG: Kestävän kehityksen tavoitteet

    17 Yhteistyö ja kumppanuus

LISÄTIETOJA

Lisätietoja
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Kurssin minimi osallistujamäärä on 4.

    Opetuskieli : suomi

    Opetusperiodi : 2022-2023 Kevät IV
    2023-2024 Kevät IV

    Ilmoittautuminen :

    1. prioriteetti elokuvaohjauksen 3. vuoden pääaineopiskelijat

    2. prioriteetti elokuvaohjauksen muut pääaineopiskelijat

    3. prioriteetti ELOn käsikirjoituksen ja tuotannon pääaineopiskelijat

    4. prioriteetti ELOn audiovisuaalisen kerronnan sivuaineopiskelijat


    Ilmoittautuminen: Sisu.