Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

Opiskelija osaa kehittellä dokumentaarisen elokuvan idean aiheeksi ja etsimään taustatietoa. Hän oppii kirjoittamaan synopsiksen ja treatmentin sekä kehittää tekstiään kohti käsikirjoitusta.

Opiskelija hahmottaa itseään lähellä olevan aihemaailman ja pystyy jäsentämään tätä aihemaailmaa sekä kirjoittamalla että puhumalla.

Opiskelija kehittyy ryhmätyöskentelyssä myös muiden opiskelijoiden aiheiden ja tekstien kautta purkamalla muiden tekstejä ja antamalla palautetta. Hän osaa hahmottaa dokumentaarisen elokuvan tekovaiheita ennen kuvauksia.

Dokumentaarisen elokuvan pääaineopiskelijat käynnistävät kurssilla BA-elokuvan käsikirjoituksen.

Laajuus: 3

Aikataulu: 02.10.2023 - 13.10.2023

Vastuuopettaja (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Salla Sorri

Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):

Kurssin CEFR-taso (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Opetuskieli ja suorituskielet (koskee tätä kurssikertaa):

Teaching language: Finnish. Languages of study attainment: Finnish, Swedish

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Kurssilla määritellään dokumentaarisen elokuvan idea, aihe, synopsis, treatment ja käsikirjoitus.

    Ennakkotehtävänä kirjoitetaan synopsis elokuvasta, jonka itse haluaisi BA-elokuvanaan ohjata. Synopsis esitellään suullisesti kurssilaisille ja osalle luennoitsijoista. Aihetta kehitetään tarkentamalla näkökulmaa ja etsimällä taustatietoa. Tekstiä laajennetaan treatmentiksi ja kohti käsikirjoitusta. 

    Opetellaan ryhmätyöskentelyä, omista aiheista puhumista sekä palautteen antamista.

    Opiskelija tutustuu myös luennoitsijoiden purkamiin rakenteeltaan erilaisiin käsikirjoituksiin.

Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Osallistuminen luento-opetukseen, vierailijaluentoihin ja ryhmätyöskentelyyn. Oman tekstin kirjoittaminen ennakkoon ja kehittäminen kurssin aikana. Osallistuminen muiden opiskelijoiden synopsisten kehittelyyn.

Työmäärä toteutustavoittain
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Kokonaistyömäärä 81t. Kirjoitettava ennakkotehtävä 8t Lähiopetus: Luento-opetus, vierailijat ja ryhmätyöskentely 48t. Itsenäinen työskentely 25t.
    Kurssilla tapahtuva prosessikirjoittaiminen 10t.

    Kurssin läpäiseminen vaatii vähintään 80 % läsnäoloa kontaktiopetuksessa. Mikäli opiskelija ei poissaolojen vuoksi saavuta kurssikuvauksessa määriteltyjä osaamistavoitteita, voi lopun 20 % joutua korvaamaan vastuuopettajien määrittelemällä tavalla.

    Kaikista poissaoloista pitää ilmoittaa vastuuopettajille ja korvaavista tehtävistä sovitaan vastuuopettajien kanssa.

    Työskentelytavat muutettu Taiteiden ja suunnittelun akateemisen komitean päätöksellä 1.2.2023.

PERUSTIETOJA

Korvaavuudet
Esitiedot
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Esitiedot

SDG: Kestävän kehityksen tavoitteet

    4 Hyvä koulutus

    5 Sukupuolten tasa-arvo

    10 Eriarvoisuuden vähentäminen

LISÄTIETOJA

Lisätietoja
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Toteutuakseen kurssin minimi opiskelijamäärä on 2. Maksimi 8 opiskelijaa. 
    Kurssille osallistujat valitaan ensisijaisesti pääaineen ja dokumentaarisen elokuvan opiskelijoista.

    Opetuskieli : suomi

    Opetusperiodi : 2022-2023 Syksy I
    2023-2024 Syksy I

    Ilmoittautuminen :

    Ilmoittautuminen: Sisu.

    Kursseille ottamisen priorisointijärjestys Aalto ARTSissa vahvistettujen priorisointikriteereiden mukaisesti: https://www.aalto.fi/fi/palvelut/kursseille-ilmoittautuminen-ja-priorisointijarjestys-taiteiden-ja-suunnittelun