Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

Osaamistavoitteet
tekniikka
  • opiskelija osaa ohjaajan, käsikirjoittajan, leikkaajan ja kuvaajan roolissa soveltaa aiemmin oppimiaan elokuvailmaisullisia ja teknisiä taitojaan
  • opiskelija osaa tunnistaa omaehtoisen tekijyytensä lähtökohtia ja tavoitteita
yhteistyö
  • opiskelija osaa toimia joustavasti eri ammattirooleissa luonnosmaisessa teosprosessissa
prosessi
  • opiskelija osaa itsenäisesti suunnitella, kommunikoida ja toteuttaa omaehtoisenelokuvallisen luonnoksen annetuissa puitteissa
  • opiskelija osaa tunnistaa taiteellisen intention ja taiteellisen lopputuloksen välille rakentuvan prosessin
taide /ilmaisu
  • opiskelija tuntee auteur-tekijyyden lähtökohtia
  • opiskelija osaa soveltaa auteur-tekijyyden lähtökohtia omassa taiteellisessatyöskentelyssään
  • opiskelija osaa luovasti ja kriittisesti reflektoida ja kehittää omaa taiteellista ääntään elokuvailmaisussa

Laajuus: 3

Aikataulu: 23.10.2023 - 03.11.2023

Vastuuopettaja (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Raija Talvio, Hanna Maylett

Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):

Kurssin CEFR-taso (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Opetuskieli ja suorituskielet (koskee tätä kurssikertaa):

Teaching language: Finnish. Languages of study attainment: Finnish, Swedish

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Työpajamuotoisella opintojaksolla toteutetaan lyhyt tekijälähtöinen elokuvatutkielma, jossa tutkitaan teoksen muodon ja sisällön omaäänisyyttä ja auteur-tekijyyden mallia. Opiskelijat toimivat pienryhminä ja assisteeraavat toistensa tuotannoissa.

Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Aktiivinen osallistuminen järjestettyyn opetukseen. Tehtävien suoritus annettujen ohjeiden ja aikataulujen mukaisesti. Vertaisoppimisen tukeminen.

Työmäärä toteutustavoittain
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Aktivoivat luennot, itsenäiset harjoitukset ja oppimistehtävät, vertaisarviointi ja ryhmäkeskustelut ja itsearviointi. Lähiopetusta 27h ja itsenäistä työskentelyä 54h. Kurssin läpäiseminen vaatii vähintään 80 % läsnäoloa kontaktiopetuksessa. Mikäli opiskelija ei poissaolojen vuoksi saavuta kurssikuvauksessa määriteltyjä osaamistavoitteita, voi lopun 20 % joutua korvaamaan vastuuopettajien määrittelemällä tavalla.

    Kaikista poissaoloista pitää ilmoittaa vastuuopettajille ja korvaavista tehtävistä sovitaan vastuuopettajien kanssa.

    Työskentelytavat muutettu Taiteiden ja suunnittelun akateemisen komitean päätöksellä 1.2.2023.

PERUSTIETOJA

Korvaavuudet
Esitiedot
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Esitiedot

SDG: Kestävän kehityksen tavoitteet

    5 Sukupuolten tasa-arvo

    9 Kestävää teollisuutta, innovaatioita ja infrastruktuureja

    11 Kestävät kaupungit ja yhteisöt

    17 Yhteistyö ja kumppanuus

LISÄTIETOJA

Lisätietoja
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Kurssin maksimi osallistujamäärä on 12, minimi 6.

    Opetuskieli : suomi

    Opetusperiodi : 2022-2023 Syksy II
    2023-2024 Syksy II

    Ilmoittautuminen :

    Prioriteettijärjestys:

    1. prioriteetti elokuvaohjauksen ja käsikirjoituksen opiskelijat (BA)

    2. prioriteetti  ELOn audiovisuaalisen kerronnan sivuaineopiskelijat (MA)

    3. prioriteetti Teatterikorkeakoulun Liikkuvuus-opiskelijat

    4. prioriteetti ELOn audiovisuaalisen kerronnan sivuaineopiskelijat (BA)


    Ilmoittautuminen: Sisu.