Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

Opintojakson suorittanut 

  • hahmottaa tutkimustiedon saavutettavuuteen liittyviä erilaisia ulottuvuuksia
  • ymmärtää tutkimustiedon yleistajuistamisen periaatteita, prosessiluonnetta ja kontekstisidonnaisuutta osana tiedeviestintää erilaisille kohderyhmille tai kohderyhmien kanssa
  • tunnistaa tutkimustiedon yleistajuistamiseen liittyviä esitystapojarooleja ja keinoja, joiden avulla tutkimustiedosta voi tehdä saavutettavampaa
  • osaa asettaa henkilökohtaisia tavoitteita tutkimustiedon yleistajuistamisessa kehittymiseksi
  • tunnistaa ja osaa arvioida tutkimustiedon yleistajuistamisen esitystapoja sekä soveltaa niitä omassa toiminnassaan
  • osaa koostaa selkeän kirjallisen, suullisen tai audiovisuaalisen yleistajuisen esityksen, joka perustuu tutkimuksella saavutettuun tietoon

Laajuus: 5

Aikataulu: 21.04.2025 - 25.05.2025

Vastuuopettaja (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Sonja Kniivilä

Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):

Kurssin CEFR-taso (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Opetuskieli ja suorituskielet (koskee tätä kurssikertaa):

Teaching language: Finnish. Languages of study attainment: Finnish

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Kurssilla käsitellään tutkimustiedon yleistajuistamisen periaatteita, muotoja ja prosesseja osana tutkimuspohjaista (tiede)viestintää. Lisäksi kurssi tukee valmiuksia tutkimustiedon yleistajuiseen käsittelyyn erilaisissa konteksteissa ja tilanteissa osallistujien omien tarpeiden lähtökohdista. Osallistujat perehtyvät tutkimustiedon yleistajuistamiseen sekä teoriassa että käytännössä.

    Intensiivikurssi koostuu lyhyistä luennoista, tutkimustiedon yleistajuistamisen kehittämistehtävästä sekä tätä tukevista pienemmistä tehtävistä. Kehittämistehtävä laaditaan henkilökohtaisten tavoitteiden pohjalta, ja sen voi tehdä yksin tai 2 - 3 hengen ryhmässä.

    Kurssin suorittaminen edellyttää sitoutumista yhteisiin tapaamisiin sekä sovittuihin tehtäviin ja työskentelytapoihin. Kurssisuoritukseen kuuluu vertaistyöskentelyä ja itsearviointia. Kurssi toteutetaan kokonaan etäopetuksena.

    Kurssi soveltuu kenelle tahansa tutkimuspohjaista tietoa jossakin roolissa käsittelevälle. Opintojakso voi täydentää tai korvata muita tiedeviestintään liittyviä opintojaksoja. Aiempia tiedeviestinnän opintoja ei edellytetä.

     

Työmäärä toteutustavoittain
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Intensiivikurssi koostuu lyhyistä tietopitoisista luennoista, tutkimustiedon yleistajuistamisen kehittämistehtävästä sekä tätä tukevista pienemmistä tehtävistä (ml. vertaistyöskentelystä) kuten keskustelu- ja lukutehtävistä, sekä laajahkosta tutkimustiedon yleistajuistamisen kehittämistehtävästä ja siihen liittyvästä vertaistyöskentelystä.

PERUSTIETOJA

Korvaavuudet
Esitiedot
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Esitiedot

LISÄTIETOJA

Lisätietoja
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Opetuskieli: suomi

    Opetusperiodi: 2024-2025 Kevät IV
    2025-2026 Kevät IV