Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

Kurssin käytyään opiskelija:

 -Ymmärtää studiotyön periaatteet ja osaa soveltaa niitä erilaisiin lähtökohtiin.

 -Määrittää keskeiset käsitteet, termistö sekä laitteet/tekniikat ja tekniset vaatimukset elokuvan kuvauksen ja lavastussuunnittelun näkökulmasta.

 -Ymmärtää elokuvatuotannon yhteistyöluonteen suhteessa kuvaukseen ja lavastusuunnitteluun studioympäristössä.

 -Selittää kuvauksen ja lavastusuunnitteluun symbioottisen suhteen visuaalisessa elokuvakerronnassa.

 -Soveltaa elokuvauksen ja lavastussuunnittelun periaatteita luomalla yhtenäisen taiteellisen ja teknisen suunnitelman tiettyä kohtausta tai projektia varten.

 -Osoittaa kykyä tehdä päätöksiä ottaen huomioon sekä kuvauksen että lavastusuunnittelun näkökulmat.

 - Tunnistaa kuvauksen  ja lavastuksen toteutuksen vaatimukset tehokkaalle kerronnalle suhteessa rytmiin, aikatauluun ja resursseihin

-Arvioida valintojen vaikutusta kokonaisvaltaiseen visuaaliseen estetiikkaan: tunnelman, ilmapiirin ja kerronnan välittämisessä.

 -Toteuttaa yhteistyössä taiteellisen suunnitelman, osoittaen luovaa ongelmanratkaisua ja sopeutumiskykyä elokuvantekoprosessin aikana.

Laajuus: 8 - 10

Aikataulu: 16.09.2024 - 05.12.2024

Vastuuopettaja (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Kaisa Mäkinen, Jonathan Harvey

Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):

Kurssin CEFR-taso (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Opetuskieli ja suorituskielet (koskee tätä kurssikertaa):

Teaching language: Finnish. Languages of study attainment: Finnish, Swedish, English

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Kurssin ensisijainen tarkoitus on antaa eri suuntautumisvaihtoehtojen opiskelijoille havainto yhteistyön ulottuvuuksista, keinoista ja sen vaatimuksista.Kurssilla opitaan tunnistamaan kuvauksen ja lavastuksen yhteiset ja omien ammatinkuvien mukaiset vastuualueet, käytänteet, käsitteet, termistö ja keskeiset työskentelyvälineet. Havainnollistavat esimerkit alan traditiosta ja nykykäytännöistä luentojen yhteydessä.

    Kurssin aikana tutkitaan tilallisten ja materiaalisten lavasteratkaisujen, kuvakomposition sekä valaisun vaikutusta tarinankerrontaan.

    Kurssilla opittua voidaan hyödyntää ammatissa taiteellisesti haastavampien päämäärien saavuttamiseksi.

    Lavastus- ja valaisutehtävä pohjautuu opettajien referenssinä antamaan kuvaan, jonka tyylin, tunnelman ja optisen illuusion opiskelijat toteuttavat (ns. re-paint the painting metodi).

    Havainnollistetaan käsitteitä:

    erilaiset pohjavalot, high-key / low-key eri vuorokaudenajoissa, ext. valon jatkot, low-key / high-key -valaisu, praktikalien jatkot, valon muutokset suhteessa exteriööriin, henkilövalaisu suhteessa tilavalaisuun sekä esimerkkejä erilaisista valaisun genreistä.

Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Opintojakson hyväksytty suorittaminen edellyttää aktiivista läsnäoloa itsenäisen työn reflektiota ja annettujen tehtävien suorittamistaopettajan antamaan määräaikaan mennessä.

    Sairaudesta tai muusta vakavasta syystä johtuvasta poissaolosta pyydetään sähköpostitse ilmoittamaan ensisijaisesti sille opettajalle, jonka opetuskerralta on poissa (tai, jos tämä ei ole tavoitettavissa, ryhmän vastuuopettajalle). Korvaavuudesta neuvotellaan tapauskohtaisesti vastuuopettajan kanssa

Työmäärä toteutustavoittain
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Kurssin läpäiseminen vaatii vähintään 80 % läsnäoloa kontaktiopetuksessa. Mikäli opiskelija ei poissaolojen vuoksi saavuta kurssikuvauksessa määriteltyjä osaamistavoitteita, voi lopun 20 % joutua korvaamaan vastuuopettajien määrittelemällä tavalla. Kaikista poissaoloista pitää ilmoittaa vastuuopettajille ja korvaavista tehtävistä sovitaan vastuuopettajien kanssa.
    Osallistuminen ensimmäisen kurssipäivän opetukseen pakollista.

    Luennot, opiskelijoiden omat ryhmissä suoritettavat harjoitteet ja työskentelyn seuranta, vertaisoppiminen. Tehtyjen harjoitteiden kuvaus, katselu ja analysointi / palaute ryhmissä.

    Intro

    Luennot 6h.

    Kontaktiopetus ja palaute 24h.

    Opiskelijan oma- ja ryhmätyö 10h

    +

    Kurssin pääjakso

    Luennot 12h.

    Kontaktiopetus ja palaute 78h.

    Opiskelijan oma- ja ryhmätyö 80h

    Opiskelijoan oma prosessointi 30h

PERUSTIETOJA

Oppimateriaali
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Oppimateriaali jaetaan kurssin alussa

Korvaavuudet
Esitiedot
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Esitiedot

SDG: Kestävän kehityksen tavoitteet

    4 Hyvä koulutus

    5 Sukupuolten tasa-arvo

    10 Eriarvoisuuden vähentäminen

LISÄTIETOJA

Lisätietoja
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Opetuskieli: suomi

    Opetusperiodi: 2024-2025 Syksy II
    2025-2026 Syksy I
    2025-2026 Syksy I
    2025-2026 Syksy II

    Ilmoittautuminen:

    Kurssi on tarkoitettu erityisesti BA 2. vuoden lavastussuunnittelun ja elokuvauksen  (tai vastaavien tiedot ja taidot  )opiskelijoille -tai erillisestä hakemuksesta Sisu-ilmoittautumisen yhteydessä harkinnan mukaan

    Minimi osallistujamäärä 6

    Maksimi osallistujamäärä 12

    1. Ensisijaisesti Lavastussuunnittelun opiskelijat (maksimi 6)

    2 .Ensisijaisesti Elokuvauksen opiskelijat                 (maksimi 6)