Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

Kurssin suorittanut opiskelija ymmärtää markkinatalouteen perustuvan
talousjärjestelmän tärkeimmät piirteet. Hän tunnistaa taloushistorian
suurimmat linjat, ja osaa arvioida instituutioiden merkitystä talouden
kehittymiselle. Erityisesti opiskelija hahmottaa hintamekanismin
merkityksen talouden voimavarojen kohdistamisessa, julkisen vallan
toimet markkinoita valvovana ja niiden puutteita korjaavana toimijana.
Hän tuntee sijoittamisen ja rahoitusmarkkinoiden merkityksen talouden
ja yritysten toiminnalle. Hän ymmärtää talouskasvuun ja
suhdannevaihteluun vaikuttavat tekijät ja osaa käyttää hankkimaansa
tietoa yhteiskunnallisten haasteiden jäsentämiseen. Opiskelija oppii
hankkimaan ja ymmärtämään kurssin ulkopuolista tilastomateriaalia.

Laajuus: 2

Aikataulu: 01.08.2024 - 31.12.2024

Vastuuopettaja (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Juuso Välimäki

Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):

Kurssin CEFR-taso (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Opetuskieli ja suorituskielet (koskee tätä kurssikertaa):

Teaching language: Finnish. Languages of study attainment: Finnish

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Verkkokurssi muodostuu seitsemästä luvusta:
    1. Talouden maailma - eli mikä saa maailman
    pyörimään?
    2. Markkinat ja hinnanmuodostus - eli mikä maksaa? ·
    3. Ulkoisvaikutukset ja julkistalous - eli kuka tätä
    laivaa ohjaa?
    4. Rahoitusmarkkinat ja investoiminen - eli mistä rahat
    kaikkeen löytyy?
    5. Talouskasvu - eli miten tänne päästiin?
    6. Suhdannevaihtelut - eli tuleeko kaikki, mikä menee
    ylös myös alas?
    7. Globaalit haasteet - eli voidaanko jatkaa tällä tiellä?

PERUSTIETOJA

Korvaavuudet
Esitiedot
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Esitiedot

LISÄTIETOJA

Lisätietoja
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    HUOM! Kurssille ei ilmoittauduta Sisussa. Kurssi toteutetaan verkkokurssina kaikille avoimella ja maksuttomalla sivustolla osoitteessa talouskurssi.fi

    Kurssin suorittaminen Aalto-yliopiston opiskelijoille:
    Kurssi ei vaadi ennakkoilmoittautumista ja voit aloittaa kurssin suoraan etusivulta (talouskurssi.fi). Ilmoittaudu kurssille Aalto-yliopiston Avoimen yliopiston kautta vasta sen jälkeen, kun olet läpäissyt kurssin: rekisteröintilomakkeen ja linkin ilmoittautumiseen löydät minkä tahansa kurssisivuston pääluvun etusivulta.

    Opetuskieli: suomi