Översikt

  • Kuva-aineistot

    Kuvat ja erilaiset media-aineistot ovat tärkeitä tiedon ja inspiraation lähteitä opiskelussa ja tutkimuksessa. Kuva-aineistojen haun kurssimateriaalin avulla opitaan tietoja ja taitoja mm. seuraavista aiheista:

    • Kuva- ja media-aineistojen käytön taidot kuuluvat tiedonhankinnan ja informaatiolukutaidon kokonaisuuteen, kuten muiden tekstiin perustuvien tiedonlähteiden käytön hallitseminen.
    • Luotettavien kuvatiedonlähteiden sekä kuvailevan tiedon laadun tunnistaminen on yhä tärkeämpää erilaisten medioiden käytön yleistyessä. Digitaalisen kulttuuriperinnön, visuaalisen kulttuurin sekä muotoilun laadukkaimmat kuva-aineistot löytyvät useimmiten erilaisista kuvatietokannoista.
    • Tekijänoikeuden perusasioiden ymmärtäminen sekä taidot viitata kuva-aineistoon kirjoitustehtävissä ja opiskelutehtävissä ovat osa tiedonhallinnan kokonaisuutta.
    • Kuvahakuun verkosta on edistyneempiä työvälineitä, joiden avulla voi valita esimerkiksi tarvitsemansa käyttölisenssin, tiedostokoon tai joitakin visuaalisia ominaisuuksia.
    • Creative Commons-lisenssit yleistyvät verkon media-aineistoissa ja siksi on hyvä tuntea lisenssijärjestelmän toimintaperiaatteita.
      Katso video kuvatietokantojen käytöstä:
      Avaa kurssin opiskelumateriaali alta:
      (Course materials also available in English)