Topic outline

  • Koronavirustilanteen pahenemisen ja sitä seuranneen Aallon ohjeiden tiukentumisen vuoksi kurssilla siirrytään pelkästään etäneuvontaan ma 26.10. lähtien. Harjoitusryhmiä ei siis enää järjestetä paikan päällä Tietotekniikan talossa, vaan samoina aikoina voi saada henkilökohtaista neuvontaa Zoom-yhteyden avulla. (Tämä tieto koskee Aallon tiloissa järjestettyjä ryhmiä. Lukiolaisten ryhmistä lukiot tiedottavat erikseen.) Ohjeet harjoitustehtävien etäneuvontaan osallistumiseen ovat tämän sivun alaosassa.

    Tietoa harjoitusryhmistä

    Kurssilla on yhteensä 19 viikoittaista neuvonta-aikaa, jolloin voi saada neuvontaa harjoitustehtävien tekemiseen etänä Zoom-yhteyden avulla.

    Kurssilla on yhteensä 19 viikoittaista harjoitusryhmää, jotka kokoontuvat Tietotekniikan talon (Konemiehentie 2) luokissa T7 ja T6. Yliopiston pääteluokat ovat tällä hetkellä suljettuja, joten ota oma kannettava tietokone mukaan harjoitusryhmään. Ryhmissä ei ole varsinaista ohjelmaa, vaan kukin opiskelija tekee tehtäviä itse omalla tietokoneella. Ryhmissä kiertää 1-3 tuntiassistenttia, joilta voi kysyä neuvoja harjoitustehtävien tekemiseen. Ryhmien lisäksi kaikkina alla mainittuina harjoitusaikoina paitsi tiistaisin klo 8-10 ja 18:00-19:45 vähintään yksi tuntiassistentti antaa henkilökohtaista neuvontaa etänä Zoom-yhteyden avulla. Neuvontavuoroa jonotetaan A+-järjestelmässä olevan Neuvontajono-linkin avulla. Voit siis saada neuvontaa, vaikka olisit harjoitusryhmän aikaan Rovaniemellä.

    Harjoitusryhmät aloittavat toimintansa to 10.9.2020 sivun alareunassa olevan aikataulun mukaisesti. Lisäksi kurssin ensimmäisellä viikolla on ohjelmointiympäristön asentamisen avustamiseen seuraavat harjoitusryhmät:

    to 10.9. klo 14:15-16:00 T5, T6 ja etäneuvonta

    to 10.9. klo 16:15-18:00 T5, T6 ja etäneuvonta

    Vaikka harjoituskierroksia voi olla samanaikaisesti auki useita, assistentit neuvovat pääsääntöisesti vain kahden seuraavaksi sulkeutuvan harjoituskierroksen tehtävissä.

    Harjoitusryhmien lisäksi neuvoja harjoitustehtävien tekemiseen voi kysyä kurssin Piazza-keskusteluryhmässä.

    Harjoitusryhmiin osallistuminen ei ole pakollista eikä osallistumisesta saa lisäpisteitä. Ryhmiin ei tarvitse eikä voi ilmoittautua, vaan opiskelija voi osallistua hänelle sopivaan ryhmään. Eri viikkoina voi osallistua eri ryhmiin ja jollain viikolla voi tarvittaessa osallistua useampaankin ryhmään. Kannattaa kuitenkin huomata, että ennen tehtäväkierroksen päättymisaikaa olevat ryhmät ovat yleensä kaikista ruuhkaisimpia. Yleensä torstain ja perjantain ryhmissä on paremmin tilaa. Otaniemen luokissa paikalla olevien opiskelijoiden määrää joudutaan rajoittamaan yliopiston määräysten mukaisesti. Tarvittaessa voit odottaa omaa vuoroasi luokan ulkopuolella.

    Ennen kuin tulet harjoitusryhmään tai kysyt neuvoa etäyhteyden kautta, opiskele harjoitustehtäväkierrokseen liittyvä aihe katsomalla sitä koskevat luentovideot ja/tai lukemalla kurssin oppimateriaalia. Et voi olettaa, että harjoitusassistentti pystyy opettamaan sinulle viidessä minuutissa asiat, joiden opiskeluun on kurssilla suunniteltu käytettäväksi 4 tuntia. Parhaan hyödyn etäneuvonnasta harjoitusryhmästä saat, jos olet ratkaissut kierrosten tehtäviä mahdollisimman pitkälle jo etukäteen. Näin voit neuvonnassa keskittyä kysymään niitä asioita, jotka ovat vielä jääneet sinulle epäselviksi.

    Jotta kaikki neuvontajonossa olevat opiskelijat ehtisivät saada neuvontaa neuvonta-ajan aikana aikana, neuvotaan pääsääntöisesti yhtä opiskelijaa korkeintaan 5 minuuttia kerrallaan. Neuvonnan loputtua opiskelija voi ilmoittautua jonoon uudelleen. Harjoitusryhmissä ja etäneuvonnassa on käytössä sähköinen jonotus. Jonoon voi ilmoittautua harjoituksen alettua A+:ssa olevan Neuvontajono-linkin kautta.

    Harjoitusryhmät eivät kokoonnu arviointiviikolla 19.-25.10.2020. Suurin osa neuvonta-ajoista lopettaa toimintansa 25.11.2020. Tämän jälkeen on vielä muutama neuvonta-aika, joissa voi saada neuvontaa rästitehtävien tekemiseen. Näiden ryhmien aikataulu julkaistaan myöhemmin tällä sivulla.

    Neuvonnan kieli on suomi, mutta kaksi assistenttia vastaa kysymyksiin pyydettäessä ruotsiksi. Nämä ryhmät on merkitty alla. Assistentti, jonka nimikirjaimet ovat suluissa, ei ole paikalla joka kerta.


    Harjoitusryhmien ja neuvonnan aikataulu (ei tenttiviikolla 19.-25.10.)
    aika paikka pvm assistentit, muuta
    to 12:15-14:00 T7, T6
    10.9-19.11.2020 AN, HP
    pe 10:15-12:00 T7, T6
    11.9.-20.11.2020 JI, SN, LM
    pe 12:15-14:00 T7, T6
    11.9.-20.11.2020 LK, SN, JH
    pe 14:15-16:00 T7, T6
    11.9.-20.11.2020 LK, SH, JH
    ma 10:15-12:00 T5, T6
    14.9.-23.11.2020 SSch, ER, SR, Etäneuvontaa myös ruotsiksi
    ma 12:15-14:00 T5, T6
    14.9.-23.11.2020 SSch, AN, SR, Etäneuvontaa myös ruotsiksi
    ma 14:15-16:00 T5, T6
    14.9.-23.11.2020 VV, AT, SK, Neuvontaa Otaniemessä myös ruotsiksi
    ma 16:15-18:00 T5, T6
    14.9.-23.11.2020 VV, AMh, AMu
    ti 8:15-10:00 T5, T6
    15.9.-24.11.2020 EO, SSi
    ti 10:15-12:00 T5, T6
    15.9.-24.11.2020 EO, SSi, STe, (PM)
    ti 12:15-14:00 T5, T6
    15.9.-24.11.2020 SR, LM, SSch, (JH), Etäneuvontaa myös ruotsiksi (ei 27.10.)
    ti 14:15-16:00 T5, T6
    15.9.-24.11.2020 SK, AMh, LS, (JH)
    ti 16:15-18:00 T5, T6
    15.9.-24.11.2020 AT, LS, HP, (AMh), Neuvontaa Otaniemessä myös ruotsiksi
    ti 18:00-19:45 T5, T6
    15.9.-24.11.2020 JH, AI, (AMu)
    ke 8:15-10:00 T7, T6
    16.9.-25.11.2020 STe, ER, (JH)
    ke 10:15-12:00 T7, T6
    16.9.-25.11.2020 STa, (MP), MM, (LS)
    ke 12:15.14:00 T7, T6
    16.9.-25.11.2020 STa, (MP), MM, (LM)
    ke 16:15-18:00 T7, T6
    16.9.-25.11.2020 JI, PM, SH, AMu
    ke 18:00-19:45 T7, T6
    16.9.-25.11.2020 AI, PM, AMu, JI

    Harjoitustehtäväneuvonta 26.11. alkaen

    Varsinaisen harjoitustehtäväneuvonnan päättymisen jälkeen järjestetään vielä joitakin neuvonta-aikoja, jolloin on mahdollisuus saada neuvontaa rästitehtävien tekemiseen. Neuvonta on etäyhteyden avulla Zoomissa.

    pvm
    aika muuta
    to 26.11.
    12:15-14:00 Neuvontaa myös ruotsiksi
    ma 30.11.
    12:15-14:00 Neuvontaa myös ruotsiksi
    ti 1.12.
    16:15-18:00
    ke 2.12.
    12:15-14:00
    to 3.12.
    12:15-14:00 Neuvontaa myös ruotsiksi
    pe 4.12.
    10:15-12:00
    ma 7.12.
    14:15-16:00
    ti 8.12.
    12:15-14:00
    ti 8.12.
    16:15-18:00
    ke 9.12.
    10:15-12:00
    ke 9.12.
    12:15-14:00



    Ohjeet etäneuvontaan osallistumiseen


    Tapa1 (suositeltu): Opiskelija luo itse Zoom-kokouksen
    1. Kokeile mielellään Zoomin käyttöä jo hyvissä ajoin ennen neuvonta-aikaa esim. keskustemalla Zoomin kautta kaverisi kanssa ja varmista, että kaikki toimii ilman ongelmia. Tarkempia ohjeita Zoomin käyttöön löytyy Aalto IT:n Zoom Quick Guide -sivulta.
    2. Jos haluat näyttää neuvonnan aikana assarille jotain ohjelmatiedostoa tms., niin ota se valmiiksi esiin.
    3. Mene sivulle aalto.zoom.us, paina painiketta Sign In ja kirjaudu sisään Aalto-tunnuksellasi. (Halutessasi voit asentaa Zoom-ohjelman sieltä omalle koneellesi. Jos sinulla on Linux-kone, asennus on ilmeisesti välttämätön, jotta voisit käyttää Zoomia.) Jos käytät Zoomia selaimen kautta (et ole asentanut ohjelmaa omalle koneellesi), varmista että selainohjelmasi asetuksissa Zoomille on annettu oikeus käyttää tietokoneesi mikrofonia (ja kameraa, jos haluat kasvojesi näkyvän assistentille). Luo uusi kokous valinnalla "Host a meeting".
    4. Ilmoittaudu A+:ssa harjoitustilaisuuden jonoon (pääset neuvontajononäyttöön vasemman reunan valikon linkista Neuvontajono). Huom! valitse etäneuvonnan jono, ei Otaniemessä järjestettävän harjoitusryhmän jonoa. Kirjoita linkki Zoom-kokoukseen kohtaan "Videoyhteyden osoite" ja paina Jonota-painiketta.
    5. Kun olet vuorossa, assistentti liittyy luomaasi Zoom-kokoukseen.
    6. Olet nyt etäkokouksessa assistentin kanssa.
    7. Jos et kuule ääntä tai näe kuvaa, tarkista, että et ole asetuksissa (Zoom-ikkunan vasemmassa alareunassa) asettanut ääntä tai kuvaa pois päältä.
    8. Esitä assistentille haluamasi kysymykset. Voit näyttää assarille koneellasi olevia tiedostoja ym. jakamalla koneesi näytön hänen kanssaan painamalla Zoom-ikkunan alareunassa näkyvää Share-ikonia.
    9. Kun vuorosi on ohi, lopeta kokous. Jotta kaikki jonossa olivat saisivat apua kohtuullisen odotusajan jälkeen, assistentti neuvoo yhtä opiskelijaa kerrallaan korkeintaan 5 minuuttia, jos jonossa on useita opiskelijoita. Voit halutessasi liittyä jonoon uudelleen ja saada lisää neuvontaa uudella vuorollasi.

    Tapa 2: Opiskelija liittyy assistentin luomaan kokoukseen
    Tämä on selvästi hitaampi tapa, joten käytä tätä vain, jos et itse onnistu luomaan Zoom-kokousta
    1. Kokeile mielellään Zoomin käyttöä jo hyvissä ajoin ennen neuvonta-aikaa esim. keskustemalla Zoomin kautta kaverisi kanssa ja varmista, että kaikki toimii ilman ongelmia. Tarkempia ohjeita Zoomin käyttöön löytyy Aalto IT:n Zoom Quick Guide -sivulta.
    2. Jos haluat näyttää neuvonnan aikana assarille jotain ohjelmatiedostoa tms., niin ota se valmiiksi esiin.
    3. Mene sivulle aalto.zoom.us, paina painiketta Sign In ja kirjaudu sisään Aalto-tunnuksellasi. (Halutessasi voit asentaa Zoom-ohjelman sieltä omalle koneellesi. Jos sinulla on Linux-kone, asennus on ilmeisesti välttämätön, jotta voisit käyttää Zoomia.) Jos käytät Zoomia selaimen kautta (et ole asentanut ohjelmaa omalle koneellesi), varmista että selainohjelmasi asetuksissa Zoomille on annettu oikeus käyttää tietokoneesi mikrofonia (ja kameraa, jos haluat kasvojesi näkyvän assistentille).
    4. Avaa sähköpostisi niin, että näet heti, kun saat sähköpostia. Assistentti lähettää viestin siihen sähköpostiosoitteeseen, joka sinulle on merkitty A+-järjestelmässä. Yleensä se on Aalto-sähköposti.
    5. Ilmoittaudu A+:ssa harjoitustilaisuuden jonoon (pääset neuvontajononäyttöön vasemman reunan valikon linkista Neuvontajono) Jätä kohta "Videoyhteyden osoite" tyhjäksi (assistentti näkee silloin neuvontajonossa sähköpostiosoitteesi).
    6. Kun olet vuorossa, assistentti lähettää sähköpostiisi linkin Zoom-kokoukseen. Paina tätä linkkiä.
    7. Olet nyt etäkokouksessa assistentin kanssa.
    8. Jos et kuule ääntä tai näe kuvaa, tarkista, että et ole asetuksissa (Zoom-ikkunan vasemmassa alareunassa) asettanut ääntä tai kuvaa pois päältä.
    9. Esitä assistentille haluamasi kysymykset. Voit näyttää assistentille koneellasi olevia tiedostoja ym. jakamalla koneesi näytön hänen kanssaan painamalla Zoom-ikkunan alareunassa näkyvää Share-ikonia.
    10. Kun vuorosi on ohi, poistu Zoom-kokouksesta painamalla painiketta Leave meeting. Myös assistentti voi poistaa sinut kokouksen osanottajista. Jotta kaikki jonossa olivat saisivat apua kohtuullisen odotusajan jälkeen, assistentti neuvoo yhtä opiskelijaa kerrallaan korkeintaan 5 minuuttia, jos jonossa on useita opiskelijoita. Voit halutessasi liittyä jonoon uudelleen, jolloin saat lisää neuvoja uudella vuorollasi.