Topic outline


  • Luento- ja keskustelusarja Helsingin kaupunkisuunnittelun sydämestä  

    Meille on annettu mahdollisuus tutustua Helsingin kaupungin metropolialueen kaavoitukseen - Aalto-yliopisto ja Kaupunkiympäristön toimiala (KYMP) aloittivat 2022 yhteistyön, jonka tarkoituksena on avata Helsingin kaupunkisuunnittelun tavoitteita ja käytäntöjä. Pääsemme seuraamaan kaupungin omille suunnittelijoille suunnattuja ajankohtaisia aiheita käsitteleviä esityksiä, sekä erityisesti Aallon opiskelijoille kohdennettuja luentoja, vuosittaisten teemoitettujen aihepiirien ympäriltä.

    Syksyn teema: 2023 Kaikkien Kaupunki

    Aiempia aiheita

    2022 Toimiva ja Kaunis Kaupunki

  • Kaavakoulun 2023 aiheena on Kaikkien kaupunki.

    Syksyn aikana tutustumme erilaisiin kaupunkilaisidentiteetteihin, monimuotoisiin väestöryhmiin ja niiden näkyvyyteen suunnittelussa ja päätöksenteossa.  Syksyn Kaavakoulu järjestetään yhteistyössä Helsingin kaupungin ja Aalto-yliopiston kanssa. Tilaisuudet tallennetaan.

    Luennot (aina 14.30 alkaen, kesto 1,5h paitsi aloitus- ja lopetusluennot 1h)

    06.09.  Avausluento: Osallisuus ja viestintä Helsingissä. PAIKAN PÄÄLLÄ KYMP-TALOSSA,
    Heikki Mäntymäki, viestintäpäällikkö
    Yleiskatsaus Helsingin vuorovaikutukseen ja viestintään           
    Tilaisuus alkaa kierroksella KYMP-talossa klo 13.30-14.30 (sis. saliin siirtyminen) + luento. Lähtö kierrokselle kello 13.30, tapaaminen ala-aulassa portaiden edustalla.

    13.09. Nuorekas kaupunki. TEAMS.
    Mitä palveluja lapsen ja nuoret tarvitsevat?     Carola Harju, yksikön päällikkö
    Miten lapset ja nuoret tavoitetaan? Janni Honkavaara, osallisuusasiantuntija
    Miten suunnittelu kohtaa lapset ja nuoret? Jyrki Mery, aineenopettaja                                            

    11.10. Esteetön kaupunki. TEAMS.
    Millainen on esteetön kaupunki? Pirjo Tujula, esteettömyysasiahenkilö
    Miten esteettömyys näkyy julkisen tilan ja rakennusten suunnittelussa? Ira Verma, tutkija, tekniikan tohtori
    Mitä tarpeita ja toiveita ikääntyneillä ja liikuntaesteisillä on? Tiina Lappalainen, asiantuntija

    08.11. Monikulttuurinen kaupunki. TEAMS.
    Millainen on monikulttuurinen Helsinki? Pasi Saukkonen, erikoistutkija, dosentti
    Miten maahanmuuttajat ja vieraskieliset tavoitetaan? Eveliina Harsia, doctoral candidate
    Mitä tarpeita ja toiveita muista kulttuureista tulevilla on kaupungissa? Hossam Hewidy, yliopiston lehtori, tekniikan tohtori
                    
    29.11. Demokraattinen kaupunki. TEAMS.
    Mitä tietoa päätöksenteossa tarvitaan? Noora Laak, arkkitehti, varavaltuutettu
    Miten päätöksenteko kytkeytyy laajempaan demokratianäkökulmaan? Pia Bäcklund, professori
    Miten suunnittelu ja päätöksenteko kohtaavat? Jussi Ukkonen, arkkitehti
                           
    13.12. Lopetusluento: Osallisuuden teoria kaikesta. PAIKAN PÄÄLLÄ KYMP-TALOSSA + TEAMS.
    Tiina Antila-Lehtonen, vuorovaikutussuunnittelija