Topic outline

  • General

    • Not available unless: You are a(n) Student
      File icon
      Tenttitulokset File PDF

      Vastausten pituus ei vaikuttanut arviointiin. Tehtävissä ei vaadittu varsinaisesti reflektointia, vaan pääpaino oli teorioiden hyödyntämistä.

      Tulospalkkaustehtävässä oli tärkeää selkeästi tuoda esiin kaksi motivaatioteoriaa, selittää teoriat ja hyödyntää niitä vastauksessa. Ei siis riittänyt, että vain mainitsi teorian nimeltä. Mitä paremmin teorioita pystyi käyttämään, sitä enemmän pisteitä vastauksesta sai. Toisaalta teorioiden riittävään hyödyntämiseen ei vaadittu rivi kaupalla tekstiä. Kunhan oleellisin teoriasta löytyi tekstistä ja sitä oli käytetty tulospalkkauksen arvioimisessa, oli mahdollisuus täysiin pisteisiin lyhyemmälläkin vastauksella.

      Organisaatiokulttuuritehtävässä oli tärkeää osata määritellä organisaatiokulttuuri (omaksuttu tapa toimia, havaita, uskoa, arvioida, käyttäytyä…) ja sen eri tasot (perusoletukset, arvot ja artefaktit). Lisäksi piti osata kertoa miten organisaatiokulttuuri vaikuttaa (tavat, tottumukset, ajattelumallit). Mitä selkeämmin tämän osasi tehdä sitä enemmän sai pisteitä. Kulttuurin johtamisessa oli oleellista miettiä johdon roolia.

      Tenttipisteisiin on lisätty lisäpisteet tutkimukseen osallistumisen mukaisesti (1-3).

       

       

       


    • Group choice icon

      Ryhmätyö tehdään 4-5 henkilön tiimeissä. Jokaisen on ilmoittauduttava johonkin ryhmään.

      Jos sinulla on tiedossa ryhmä, valitse kavereidesi kanssa ryhmistä 1-55. 

      Jos sinulla ei ole ryhmää tiedossa tai haluat tehdä työn uusien ihmisten kanssa, MyCoursesin ryhmät numero 56-85 on varattu sattumanvaraisten ryhmien muodostamiseen. Älä aloita uutta ryhmää, jos edellinen ei ole vielä täynnä – näin ryhmien muodostaminen onnistuu parhaiten.


    • Not available unless: You are a(n) Student
      Chat icon
      Ryhmäkeskustelu Chat

      Kun olet ilmoittautunut ryhmätyöryhmään, saat täällä tarvittaessa yhteyden ryhmäläisiisi. Näet vain oman ryhmäsi chatin.