Enrolment options

Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

Opiskelija tuntee kansainvälisen skenografisen ajattelun vaiheita, murroksia ja merkittäviä teemoja länsimaisen esittävän taiteen historiassa muinaisista uskonnollisista rituaaleista näyttämö- ja elokuvataiteen nykyvaiheisiin. Opiskelija tunnistaa erilaisia lavastus- ja esiintymispukutradition varhaisempia muotoja. Hän on tietoinen lavastus- ja pukusuunnitteluun liittyvistä historiallisista traditioista ja ajattelumalleista. Opiskelija on tietoinen lavastus- ja pukusuunnitteluun vaikuttaneesta laajemmasta aate- ja tyylihistoriallisesta kontekstista. Opiskelija on tietoinen skenografian historiaan liittyvästä olennaisesta kirjallisuudesta. Hän tuntee aiheeseen liittyvää perussanastoa. Opiskelija tuntee erilaisia tiedonhankintaväyliä ja kykenee etsimään aiheeseen liittyvää tietoa itsenäisesti.

Laajuus: 3

Aikataulu: 28.08.2023 - 20.11.2023

Vastuuopettaja (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Merja Väisänen

Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):

Kurssin CEFR-taso (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Opetuskieli ja suorituskielet (koskee tätä kurssikertaa):

Teaching language: Finnish. Languages of study attainment: Finnish, Swedish

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Opiskelija muodostaa luento-opetuksen ja kirjallisuuteen tutustumisen avulla käsityksen tai täydentää käsityksiään länsimaisen skenografian historiaan liittyvistä vaiheista, erilaisista perinteistä, murroksista ja merkittävistä teemoista. Opiskelija kehittää kykyään tunnistaa erilaisia skenografian varhaisempia muotoja. Hän tutustuu lavastustaiteeseen, pukuihin ja niiden suunnitteluun vaikuttaneisiin erilaisiin historiallisiin traditioihin, ajattelumalleihin sekä laajempaan aate- ja tyylihistorialliseen kontekstiin. Opiskelija kehittää valmiuksiaan skenografian historiaan liittyvään tiedonhankintaan.

Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Aktiivinen osallistuminen järjestettyyn opetukseen. Tehtävien suoritus annettujen ohjeiden ja aikataulujen mukaisesti. Vertaisoppimisen tukeminen.

Työmäärä toteutustavoittain
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Luennot, harjoitustehtävät yhteiset esittelyt. Kurssi 3op/81t, kontaktiopetus 40t, itsenäinen työskentely 41t.

    Kurssille osallistuminen edellyttää läsnäoloa ensimmäisenä päivänä ja kurssin läpäiseminen vaatii vähintään 80 % läsnäolon kontaktiopetuksessa, sillä ohjattu työ suoritetaan muiden kurssien yhteydessä, työskennellen yhteistyössä oman- ja muiden vuosikurssien opiskelijoiden kanssa.

    Mikäli opiskelija ei poissaolojen vuoksi saavuta kurssikuvauksessa määriteltyjä osaamistavoitteita, voi lopun 20 % joutua korvaamaan vastuuopettajien määrittelemällä tavalla. Kaikista poissaoloista pitää ilmoittaa vastuuopettajille ja korvaavista tehtävistä sovitaan vastuuopettajien kanssa.

    Työskentelytavat muutettu Taiteiden ja suunnittelun akateemisen komitean päätöksellä 1.2.2023.

PERUSTIETOJA

Korvaavuudet
Esitiedot
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Esitiedot

LISÄTIETOJA

Lisätietoja
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Opetuskieli : suomi

    Opetusperiodi : 2022-2023 Ei opetusta
    2023-2024 Syksy I - Kevät V

    Ilmoittautuminen :

    Opiskelijamäärä min. 3 ja max 15

    Opintojakso suoritetaan yhdessä Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun kanssa. Tälle opintojaksolle voi osallistua vain pukusuunnittelun opiskelijat Aalto-yliopiston ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun yhteistyösopimuksen mukaan.

Self enrolment (Student)
Self enrolment (Student)