Enrolment options

Huomaa! Kurssikuvaus vahvistetaan kahdeksi lukuvuodeksi kerrallaan ja esimerkiksi osaamistavoitteet, arviontimenetelmät ja keskeinen sisältö pysyvät pääsääntöisesti samana. Kullakin toteutuskerralla voidaan kuitenkin kurssiesitteen avulla tarkentaa ja muuttaa kurssin toteutustapaa, kuten kontaktiopetuksen järjestämistapaa, arviointimenetelmien painotusta tai materiaaleja.

OSAAMISTAVOITTEET

Opiskelija osaa kehittellä dokumentaarisen elokuvan idean aiheeksi ja etsimään taustatietoa. Hän oppii kirjoittamaan synopsiksen ja treatmentin sekä kehittää tekstiään kohti käsikirjoitusta.

Opiskelija hahmottaa itseään lähellä olevan aihemaailman ja pystyy jäsentämään tätä aihemaailmaa sekä kirjoittamalla että puhumalla.

Opiskelija kehittyy ryhmätyöskentelyssä myös muiden opiskelijoiden aiheiden ja tekstien kautta purkamalla muiden tekstejä ja antamalla palautetta. Hän osaa hahmottaa dokumentaarisen elokuvan tekovaiheita ennen kuvauksia.

Dokumentaarisen elokuvan pääaineopiskelijat käynnistävät kurssilla BA-elokuvan käsikirjoituksen.

Laajuus: 3

Aikataulu: 30.09.2024 - 11.10.2024

Vastuuopettaja (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Vastuuopettaja (koskee tätä kurssikertaa): Talvensaari

Kurssin yhteystiedot (koskee tätä kurssikertaa):

Kurssin CEFR-taso (voimassa koko opetussuunnitelmakauden):

Opetuskieli ja suorituskielet (koskee tätä kurssikertaa):

Teaching language: Finnish. Languages of study attainment: Finnish, Swedish

SISÄLTÖ, ARVIOINTI JA KUORMITTAVUUS

Sisältö
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Kurssilla määritellään dokumentaarisen elokuvan idea, aihe, synopsis, treatment ja käsikirjoitus.

    Ennakkotehtävänä kirjoitetaan synopsis elokuvasta, jonka itse haluaisi BA-elokuvanaan ohjata. Synopsis esitellään suullisesti kurssilaisille ja osalle luennoitsijoista. Aihetta kehitetään tarkentamalla näkökulmaa ja etsimällä taustatietoa. Tekstiä laajennetaan treatmentiksi ja kohti käsikirjoitusta. 

    Opetellaan ryhmätyöskentelyä, omista aiheista puhumista sekä palautteen antamista.

    Opiskelija tutustuu myös luennoitsijoiden purkamiin rakenteeltaan erilaisiin käsikirjoituksiin.

Toteutus, työmuodot ja arvosteluperusteet
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Osallistuminen luento-opetukseen, vierailijaluentoihin ja ryhmätyöskentelyyn. Oman tekstin kirjoittaminen ennakkoon ja kehittäminen kurssin aikana. Osallistuminen muiden opiskelijoiden synopsisten kehittelyyn.

Työmäärä toteutustavoittain
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Kokonaistyömäärä 81t.
    Kirjoitettava ennakkotehtävä 8t
    Lähiopetus: Luento-opetus, vierailijat ja ryhmätyöskentely 48t. Itsenäinen työskentely 25t.Kurssilla tapahtuva prosessikirjoittaiminen 10t

    Kurssin läpäiseminen vaatii vähintään 80 % läsnäoloa kontaktiopetuksessa. Mikäli opiskelija ei poissaolojen vuoksi saavuta kurssikuvauksessa määriteltyjä osaamistavoitteita, voi lopun 20 % joutua korvaamaan vastuuopettajien määrittelemällä tavalla. Kaikista poissaoloista pitää ilmoittaa vastuuopettajille ja korvaavista tehtävistä sovitaan vastuuopettajien kanssa.

    Osallistuminen opetuksen ensimmäiseen päivään pakollista.

    Kurssi toteutetaan osittain Etydi II -kurssin ohjelman kanssa päällekkäin.

PERUSTIETOJA

Oppimateriaali
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Oppimateriaalina ovat valmistuneiden ja työn alla olevien dokumentaaristen elokuvien kirjalliset muotoilut, käsikirjoitukset sekä elokuvanäytteet.

Korvaavuudet
Esitiedot
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Esitiedot

SDG: Kestävän kehityksen tavoitteet

    4 Hyvä koulutus

    5 Sukupuolten tasa-arvo

    10 Eriarvoisuuden vähentäminen

LISÄTIETOJA

Lisätietoja
  • voimassa koko opetussuunnitelmakauden:

    Opetuskieli: suomi

    Opetusperiodi: 2024-2025 Syksy I
    2025-2026 Syksy I

    Ilmoittautuminen:

    Sisu. Kursseille ottamisen priorisointijärjestys Aalto ARTSissa vahvistettujen priorisointikriteereiden mukaisesti https//www.aalto.fi/fi/palvelut/kursseille-ilmoittautuminen-ja-priorisointijarjestys-taiteiden-ja-suunnittelun

    Toteutuakseen kurssin minimi opiskelijamäärä on 2. Maksimi 8 opiskelijaa. 

Guests cannot access this workspace. Please log in.